Ihmisen elämässä monia asioita tehdään ensimmäistä kertaa. Onpa sitten kyse uuden oppimisesta tai jonkin aloittamisesta. Taakse jääneet päivät sisälsivät monia ensimmäisiä kertoja.

Politiikassa asiat sattuvat ja tapahtuvat, jos ovat tapahtuakseen. Erilaisia tilanteita on mahdollista ennakoida ja niihin varautua. Mikään ei kuitenkaan ole varmaa varmaa ennenkuin lopulliset päätökset on tehty. Yllätyksellisyys on sittenkin sekä suola että sokeri.

Omat tunnot ja tunnelmat ovat menneet laidasta toiseen. Pääministerin ja puolueen puheenjohtajan puhelua valintojen lähestyessä ja niitä tehtäessä moni odottaa. Päiväkirjamerkintä tuli perjantaille 21.5.2010 hieman ennen kello viittä. Valmistautuminen päätökset tekevään kokoukseen ja mahdolliseen sen jälkeiseen aikaan saattoi ihan oikeasti alkaa. Odotusta, jännitystä, ennakointia, melko paljon myös tunnetta... Käytännön arki alkoi nimityksen ja valan vannomisen jälkeen välittömästi. Todellinen pehmeä lasku vauhdilla liikkuvaan junaan tapahtui komissaarin aamutapaamisella. Kokouksien ketju ei katkea.

Mielenkiintoista on ollut lukea toisten arvioita tehdystä valinnasta. Eniten on lämmittänyt kollegoiden antama palaute eri yhteyksissä. Monenmoisia käsityksiä tosin ihmisillä tuntuu olevan siitä, mistä ministerin tehtävässä on kyse. En ole ehtinyt keskustelupalstoja kahlata, mutta yksi näkökulma on ollut sellainen, että taas yksi poliittinen virkanimitys lisää, eikö niitä parempia olisi muista puolueista löytynyt. Tällaista tämä on...

Olen kiitollinen eritavoilla saamastani palautteesta. Yksinkappalein laskien eri välineiden kautta viestejä on tullut noin 800 - tätäkin kautta Kiitos kaikille yhteisesti ja jokaiselle erikseen. Onnentoivotuksia on sadellut - kiitoksiakin. Päälimmäisenä toiveena on ollut ettei tehtävä muuntaisi ainakaan liiaksi persoonaan vaan sen voisi antaa aidosti näkyä. Aika näyttää miten käy. Onnea tarvitaan, jotta voi onnistua tehtävässä, johon liittyy paljon odotuksia. Onnen lisäksi onnistumisen takuuna ovat ne ihmiset jotka ylipäätänsä mahdollistavat sen, että voi suoriutua saamastaan vastuusta ja työn sisällöistä.
 

Dominonappulat, rutto ja kolera sekä mustapekka

Monenmoisia viestejä on ollut liikkeellä. "Miksi meidän pitää maksaa kreikkalaisten mummojen eläkkeet?" "Meillä on omassa maassakin käyttöä 1,6 mrd eurolle, saammeko me koskaan rahojamme takaisin?" "Meidän pitää saada reaalivakuus, esimerkiksi jokin Kreikan saarista, mikäli luototamme" vaaditaan. Ei ole ihme jos ihmiset Esson baareissa ja erilaissa kerhoissa tai keskustelupalstoilla eivät saa vastauksia kysymyksiinsä, kun eduskunnassa kokeneetkin kansanedustajat esittävät vaatimuksiaan. Miltähän mahtaisi tuntua, jos Suomelta ostaessaan/lainatessaan hankkii jonkun muun maan joukkovelkakirjoja ja vakuudeksi vaadittaisiin esim. osaa Saimaasta tai muutamaa Lapin tunturikeskusta.

Nyt syntynyt tilanne on poikkeuksellinen. Selvää on se, että tilanne on seurausta yhteisten toimintatapojen ja yhteisesti sovittujen sääntöjen rikkomisen jälkeen syntyneestä tilanteesta. Tällaiset tilanteet eivät saisi toistua. Elämme ajassa, jossa yhden maan "rikkomuksista" seuraa vääjäämättä vaikeuksia ja ongelmia myös muille maille. Poikkeuksellisia ovat myös keinot. Ennakoitavissa oleva näköala mahdollisesta "domino" -ilmiöstä (Espanja, Portugal, Irlanti, Italia) on saatava pysähtymään ennenkuin se on edes alkanut. Ei paljon auta vaikka olisimme - ja niinkuin olemme - miten syyttömiä tahansa, laineet piittaamattomuudesta, virheistä ja epäonnistumisista lyövät ja löisivät vääjäämättä myös tänne meille. Sekin on hyvä  muistaa, ettei pelkkä lainanotto yksistään vakauta tilannetta, sillä niin Kreikka kuin muutkin valtion talouden alijäämän kanssa painijat joutuvat tekemään kovia päätöksiä. Eikä vain tekemään niitä, vaan myös laittamaan ne täytäntöön.

Valinta ruton ja koleran välillä

Eihän tälläiset ratkaisut ja päätökset mieluisia ole. Ovat epämiellyttäviä ja vastenmielisiäkin. Aina tai ainakin lähes aina päätöksenteossa on vaihtoehtoja. Niin tälläkin kertaa. Vaihtoehtojen seurauksia arvioitaessa on muistettava arvioida tätä hetkeä pidemmälle. Mikä olisi se vaihtoehto, että yhdelle euromaalle osoitettaisiin ovea? Mikä olisi se vaihtoehto missä maa jätettäisiin "oman onnensa" vietäväksi? Mitä tarkoittaa, että lainaa annetaan?

Päätöksenteon pohjaesitys on, että yhdessä muiden maiden kanssa mahdollistetaan perustoja uudelle alulle. Samalla estetään - toivon mukaan uskottavalla tavalla - ongelmien laajeneminen. Eräs kollega totesi, että kun valittavana on ruton ja koleran välillä, toinen valitaan. Tämän mittaluokan ratkaisuja ei voi tehdä uskon ja toivon varassa, mutta toivon mukaan silti kyettäisiin yhdessä muiden kanssa tekemään päätöksiä niin ettei "käsiin" jää molemmat.

Kenelle mustapekka?

Tehdyistä virheistä olisi kyettävä ottamaan opiksi. Selvää lienee se, että Suomen ajamia valvontakeinoja haetaan ja laitetaan täytäntöön. Samoin yhteisistä toimintatavoista piittaamattomien varalle tulisi olla myös sanktioita. Yksi asia on myös jälleen kerran mitä totisinta totta. Vaikka kuinka eletään globalisaatiossa ja raha "liikkuu" nopeaakin nopeammin niin kun markkinoilla syntyy vakavia häiriöitä, korjausliikkeisiin tarvitaan julkisen vallan/poliittisia toimijoita. Voi kysyä onko tämäkään ihan oikein?

Pelataan "pelejä". Otetaan riskejä, jotka lauetessaan joutuvat muiden kuin itse toimijoiden "siivottaviksi". Toisaalta kun on vaadittu esim. pankinjohtajia vastuunkantajiksi - jään kysymään, minkälainen apu - paitsi tietysti mielialojen tasolla - siitä saataisiin, että saadaan syylliset syytetyiksi (ja tämä ei ole puolustuksen puheenvuoro, vastaisuuteen varautumisenkin vuoksi olisi hyvä selvittää perinpohjin mitä ihan oikeasti tapahtunut on), mutta ongelmat jäävät olemaan. Ennalta tällaiset tilanteet pitäisi kyetä eliminoimaan. On oltava riittävän tiukat säännöt, joita sekä noudatetaan että valvotaan ja ryhdytään myös toimenpiteisiin. Joku kantaa vastuun ja mielellään kannattaisi yrittää tehdä päätöksiä ennenkuin kannattaa jäädä sivulehterille katsomaan kenelle se mustapekka lopunperin käteen jääkään.

 

Sähköä tulee kun laittaa töpselin seinään. Lämpöä riittää kun jossakin poltetaan jotain. Auto kulkee kun laitetaan bensaa tankkiin. Energiaa on aina tarvittu ja tarvitaan jatkossakin. Millaisia määriä tarvitaan ja millä tavoin tuotettuna on sekä meistä tämän sukupolven kuluttajista kiinni kuin ja ennenkaikkea riippuivainen siitä kehityksestä, joka on teknologian ja osaamisen kautta saavutettavissa.

Valmistautuessamme tulevaisuuteemme tiedämme tänään varmuudella sen, että nykyisillä käyttömäärillä saati sitten mahdollisilla lisätarpeilla uusiutumattomattomat luonnonvarat tulevat loppuunkulutetuiksi ennemmin  tai myöhemmin. On täysin selvää, että painopisteen on ainakin ajastaan siirryttävä uusiutuviin energiamuotoihin ja samalla on tehtävä työtä ja luotettava myös siihen, että uudella tekniikalla kyetään tyydyttämään niitä tarpeita, jotka vuosikymmenten saatossa ovat odottamassa. Ennakoitavissa on myös se, että halvan energian aika on ohi, ellei kyetä tekemään todellisia läpimurtoja uusien ja uusiutuvien energialähteiden osalta. Säästämiseenkin pitää oppia - tarvitaan asennemuutosta.

Sitoumuksiin vastattava

Me olemme sitoutuneet ilmastomuutoksen torjuntaan ja pysäyttämiseen. Vaikka menneen kunnon ja oikean talven aikana sai useita kertoja kuulla, miten ns. Kööpenhaminan kokouksen seurauksena luonto "reagoi" välittömästi omalla tavallaan, ei kyse ole pelkästään "uskon asiasta". Yksittäisen ihmisen tai yksittäisen kansakunnankin mahdollisuudet vaikuttaa varsinkin jos ja kun koetaan, että nuo "toiset" eivät kuitenkaan tee asialle mitään tai riittävästi - jokainen meistä voi vaikuttta omilla tekemisillään, jokaisella valtiolla on oma vastuunsa. Tarvitaan myönteisiä esimerkkejä. Vaikkei välitöntä uhkaa muutoksista olisikaan ja muutokset olisivat miten hitaita, niitä kuitenkin tapahtuu. Tällöin ei tarvitse miettiä kuin esim. sitä miten meilläkin rankemman puoleiset sateet ovat lisääntyneet tai maailmalla kuivuuden runtelemat aiemmin viljavat alueet ovat poistuneet ruoantuotannosta tai miten saamme uutisista kuulla aiemmin harvinaisten luonnonilmiöiden yleistymisestä.

Olemme sitoutuneet lisäämään EU.kin tavoitteiden mukaisesti vuoteen 2020 mennessä uusiutuvien energiamuotojen käyttöä niin, että 38 % kaikesta käytetystä energiasta on puuta, tuulta bioa jne. Tavoite on kova semminkin kun samanaikaisesti pitäisi ja pitää pystyä huolehtimaan esim. siitä, että teollisuutemme (sen vielä Suomessa olevan) kilpailukyvyn esteeksi ei muodostuisi ainakaan energian hinta. Emme pääse tavoitteisiimme ilman päätöksiä, ilman määrätietoista otetta tavoitteiden täyttämiseksi.

Arviointia tulevaisuuteen

Maan hallitus on oman esityksensä tehnyt. Esitys sisältää monia eria tapoja ja toimia suunnan ollellessa selkeä. Samalla kun tavoite on täyttää ilmastopoliittiset velvoitteet lisätään panostuksia uusiutuvien enegiamuotojen teknologian kehittämiseen ja ohjataan myös taloudellista tukea siihen, että kotimaiset uusiutuvat energiamuodot tulisivat laajasti käyttöön. On aliarvostavaa puhua risupaketista tilanteessa missä vähänkään nyt laadittuihin esityksiin perehtyvä voi todeta, että tavoitteena on hypätä kokonaan uudelle tasolle - kestävällä ja pitkäjänteisellä tavalla. Parantamisen varaa varmasti on aina, toisenlaisiakin vaihtoehtoja voidaan esittää, mutta nyt on olemassa "kartta", joka mahdollistaa tulevaisuutta ennakoivan päätöksenteon. Vähäinen ei ole myöskään sen asian merkitys, että omavaraisuutta tavoitteleva malli on hajautettu niin energiamuotojen kuin "tuotantoalueidenkin" osalta. Syntyy kestävällä tavalla vähintään 20 000 uutta työpaikkaa eripuolille maatamme.

Osana nyt tehtyä esitystä on ydinvoiman lisärakentaminen. Hallitus esittää kahden uuden reaktorin rakentamislupia. Olen vuonna 2002 äänestänyt ydinvoiman puolesta. Niin on tarkoitus tehdä nytkin. Uusiutuvat ja ydinvoima eivät ole toisiaan poissulkevia energiatuotantomuotoja. Vuosikymmenten näköala energiatarpeista on senkaltainen, että vaikka taloudellinen kasvu hiipuisikin (mitä varmastikaan monikaan ei toivo) ja tätä kautta energian tarpeen kasvu taittuisi, me tarvitsemme monimuotoisen perusenergiaratkaisun, joka turvaa myös omavaraisuuden. Riskejä ei pidä väheksyä, vaaratonta ydinenergiaa ei olekaan. Tässäkään asiassa ei pidä myöskään ylireagoida. Tarvitsemme sähköä, lämpöä ja käyttövoimaa. Tarvitaan päätöksiä - hankalienkaan asioiden siirtäminenkään harvoin tilannetta parantaa. Sähkökään kun ei tulevaisuudessakaan tule pelkästään pistorasiasta.

Yksi hetki, suuret voimat

Luonto on jälleen kerran näyttänyt voimaansa ja ihminen luonnon armoilla ollessaan haavoittuvuutensa. Tulivuoren purkaus "jossain" lamaannutti koko Euroopan lentoliikenteen. Kiireet loppuvat ja aikataulut pettävät - senkin kanssa on kyettävä elämään. Toivottavasti myös opimme jotain. Voi ennakoida luonto "näyttää voimiaan jatkossakin. Tietotekniset ongelmat ovat pieniä sen rinnalla kun ihmisen voimat eivät yksinkertaisesti riitä. On tärkeää, että edes yritetään varautua sään ja luonnon voimiin - ja mieluummin ennenkuin on pakko.

Luottamuksen varaan on rakennettu ja rakennetaan jatkossakin niin isoja kuin pieniäkin asioita. Luottamuksen voi menettää vain kerran. Sitä voi rakentaa uudelleen onnistuneestikin, mutta kerran menetettynä harvoin jos koskaan on mahdollista palata entiseen tilanteeseen.
Luottamuksella on suuri merkitys - niin mahdottomalta kuin se joidenkin mielestä voi tuntuakin - myös politiikassa. Meillä mukana olevilla on erilaisia rooleja ja tehtäviä, valtuutuksia ja mandaatteja. Muodollinen asema merkitsee aina jotain, mutta vain aito luottamus antaa mahdollisuuden toimia niissä tehtävissä, jotka kulloinkin on vastuulleen saanut. Poliittinen järjestelmä eroaa siinä monesta muusta elämänalueesta kuten vaikkapa kaupasta, että liike- tai asiakassuhteen voi katkaista ja etsiä uusia, mutta päätöksenteossa on kyettävä jatkamaan niissäkin tilanteissa, missä luottamuspääoma on syöty. Pahimmillaan ja kriisiytyessään luottamuspula halvaannuttaa koko päätöksentekojärjestelmän. Tällaisen tilanteen syntyminen tarkoittaa käytännössä aina uusia ongelmia, jotka vain harvoin edesauttavat uuden rakentamista.

Sopimalla tai äänestämällä - päätöksiä syntyy

Sopiminen ja hyvinkin erilaisten mielipiteiden yhteensovittaminen on mahdollista silloin, kun luottamuksen ilmapiiri vallitsee. Päinvastaisessa tilanteessa poliittisella järjestelmällä on keinonsa ratkoa tilanteita - äänestetään. Kun kyse on tehtävien täyttämisestä, suoritetaan vaali, ja eniten ääniä saanut jatkaa saamansa tuen turvin. On monia tehtäviä, joissa luottamusta testataan ja mitataan päivittäin. Mikäli toimintaedellytykset katoavat, on osattava myös itse tehdä johtopäätöksiä - mieluummin aikaisemmin kuin myöhemmin. Eteneminen jatkuu enemmistön mielipiteen voimin. Tulehtuneessa tilanteessa harvoin pitkäjänteinen toiminta on mahdollista. Mitä vaikeammat ajat, sitä tärkeämpää on yrittää toimia luottamusta lujittavasti.
 

Politiikassa mukana olevilla on halu vaikuttaa asioihin. Miten se tapahtuu, riippuu monista eri tekijöistä. Osaaminen sekä asia-asioissa että muuten, kokemus, yhteistyötaidot, ovat kunkin henkilön vaikuttamisen avaimia. Silläkin on merkitystä, millaisella "mandaatilla" toimii ryhmittymä, johon kuuluu. Yksittäisenkin henkilön mielipiteitä kuullaan ja niillä on merkitystä, kunhan pystyy asiansa ja viestinsä perustelemaan, mutta lähes aina omalle kannalle tarvitaan tukea. Tarvitaan luottamusta niin henkilöön kuin asian oikeutukseen.
 

Tukea harvoin saa, vaikka olisi kuinka paljon "voimaa" takana, jos on ensin onnistunut horjuttamaan luottamusta tai yhteisesti sovittuja toimintatapoja ja sen jälkeen yrittää saada tahtoaan läpi. Pitkäjänteinen toiminta voi perustua vain luottamuksen ja sopimisen ilmapiiriin.

UusiKunta - peruskysymys miksi?

UusiKunta-hanke on puhuttanut ainakin asioita aktiivisesti seuraavia ja meitä päätöksenteossa mukana olevia jo vuosia. Olemme mukana prosessissa, joka lähti liikkeelle ns. seutuhallintokokeilusta. Yhteistyömuotoja on etsitty ja toteutettukin jo pidempään. Seutuhallintokokeilusta seutuhallintoon "kulkenut" matka jatkui viime valtuustovaalikaudella kuntien yhteistoiminnan edelleen tiivistämisen esiselvitysvaiheeseen. Tänään ollaan tilanteessa, jossa valtiovarainministeriön asettama selvitysmies tekee työtään "maalinaan" esitys siitä, mitä olisi UusiKunta meidän alueellamme.
Edelleenkin kysytään usein, miksi ollaan liikkeellä. Perusteita on käytännössä kaksi, 1) miten näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa kyetään vastamaan alati kasvavasta palvelujen kysynnästä käytettävissä olevilla taloudellisilla resursseilla ja 2) miten muuttuvassa tilanteessa turvataan osaavan ja ammattitaitoisen henkilöstön riittävä määrä.

Vaihtoehtoja on aina, mutta esimerkiksi huoltosuhteen muutos jo lähimmän kahdenkymmenen vuoden aikana ei ole ennuste, vaan tosiasia, joka pakottaa etsimään vaihtoehtoja. Kotopitäjässä on kolmen viimeisen viikon aikana syntynyt tilanne, josta on useita tulkintoja. Vielä enemmän on liikkeellä huhuja. UusiKunta-hankkeen valmistelun eteneminen sai "mausteen" kirjallisesta kysymyksestä, joka liittyi valtuuston hankkeeseen mukaan lähtöön liittyvään ponteen.

Kunnanhallitukselle tehty kirjallinen kysymys on kuntapäätöksenteon välikysymys. Valtuuston saadessa vastaukset päätöksenteolle on kaksi vaihtoehtoa: vastaus merkitään tiedoksi tai päädytään tilapäisen valiokunnan asettamiseen luottamuksen selvittämiseksi. Tänään tiedämme, että luottamuksen mittaamiseen niiden henkilöiden osalta, joita asia koskee, ei päädytty. Elämä jatkuu ja valmistelu jatkuu - opiksi otettavaa on itse kullakin.
Luottamuksen todellinen testaaminen jäi siis tekemättä. Monta miksi, miksi, miksi kysymystä jäi yhä vaille vastausta. Tarkoitusperiä voi arvioida,  vaikka johtopäätökset olisivatkin ennenaikaisia. Avoimuuden lisäämistä on perätty, tiedonpuutetta moitittu, vilpitön halu saada lisää tietoa on olemassa. Asioille pitää yrittää jotain tehdä, vaikka kaikki kerrottavissa oleva onkin kerrottu.
 

Meinneisyydestä uuteen, huhuista tosipuheisiin

Myrsky vesilasissa, tarkoituksella  nostettu kohu, jota ei ole alun alkaen tarkoitettu, poliittista tarkoituksenmukaisuutta, jne. - kommentteja on kuultu. On sanottu, että nyt luodaan uutta poliittista kulttuuria. On hyvä että tulee uutta ja menneitä arvioidaan kriittisesti. Vaikkei ennenkään kaikkea ole tehty väärin, uusien tapojen etsiminen on tervettä.
Voisi kuitenkin toivoa, että uusi kulttuuri sisältäisi myös reilun meiningin ja toimintaperiaatteet. Kaikkeahan sitä pitää kestää, mutta vesilasiinkin se viimeinen pisara voi aiheuttaa jotain, mitä ei kukaan halua.

Olen sitä mieltä, että Hollolan kuten monen muunkin kunnan on pitänyt olla mukana UusiKunta-hankkeessa. Hankkeella on vahvoja kannattajia ja vastustajia. Olen yrittänyt - ja yritän nytkin kirjoittaa oman mielipiteeni näkyviin. Olen kannattanut mukana oloa, olen mukana hankkeen johtoryhmässä, jossa ovat mukana olevien kuntien valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajat tehtävänsä perustella.
 

Menneiden kolmen viikon aikana, ja itse asiassa paljon pidempäänkin, suurella joukolla ihmisiä on ollut varma tieto siitä, mitä mieltä hankkeen lopputuloksen osalta olen. Itselläni tuollaista tietoa ei ole. Odotan selvityksen valmistumisen, ja muodostan kantani vasta sen jälkeen. Tällöin aivan keskeistä on kaksi asiaa 1) miten lähipalvelut ja niiden taso kyetään turvaamaan ja miten se kyetään osoittamaan myös käytännössä, ja 2) miten, kuinka uskottavilla tavoilla ja missä laajuudessa paikallistason/pitäjäntason päätöksenteko on tarkoitus järjestää.
 

Huhut kulkevat, ja mielipiteet ovat vahvoja. Suhtaudun yhä myönteisesti yritykseen ratkaista tulevaisuuden ongelmia mieluummin etukäteen kuin vasta pakon edessä. Mutta niin esiselvitysvaiheen kuin nykyvaiheenkin aikana olen todennut ja totean, että vaihtoehtoja on. Ja kun vaihtoehtoja on, niiden "takana" on myös erilaisia tulevaisuudenkuvia, jotka myös pitäisi kyetä arvioimaan.
 

Ratkaisuajat ovat juhannuksen tienoilla tai viimeistään syyskesästä. Mielipiteiden ja kantojen lukkoon lyömisen aika ei ole ihan vielä. Valtuuston puheenjohtajankaan roolissa vain ei oma mielipidekään riitä, vaan on toimittava valtuuston enemmistön antamalla mandaatilla. Siinä toimitaan luottamuksen varassa. Toistemme mielipiteiden kunnioittaminenkaan ei olisi haitallista, oltiinpa sitten puolesta tai vastaan tai jotakin siltä väliltä, sillä elämä jatkuu, tulee sitten päätökseksi mikä tahansa arvioitavanamme oleva vaihtoehto.

On tilanteita, jotka laittavat nöyräksi. Sairastuminen on aina ennakoimattonta. Kun seisoo kuuntelemassa 9 vuotiaan tytön äitiä tai lapsesta aikuistunutta kovien kipujen kanssa elänyttä monien leikkauksien jälkeen avunsaanutta elämänmyönteistä, mutta tulevaisuudestaan huolissaan olevaa ajatukset ehtivät kiiriä moniin eri suuntiin. Meitä päättäjiä kohtaan on kovat odotukset. On toivon kipinä, jonka toivotaan roihahtavan liekkiin. On tultu eduskuntaan - asialla - isolla huolella tulevaisuudesta. Odotukset ja toiveet pelkistyvät kahteen kysymykseen - mitä tapahtuu "huomenna" eli olemassa olevaan hetkeen halutaan ratkaisu - samalla kysytään miten on tarkoitus jatkossa toimia. Tänään tässä ja nyt tarvittaisiin lisää rahaa. Tulevaisuudessa lainsäädäntöä, jonka perustoilta voitaisiin turvallisin mielin katsoa tulevaisuuteen.

Tänään tiedämme, että Reumasäätiön hallinnoima sairaala on haettu konkurssiin. Inhimillistä ja ymmärrettävääkin on, että haetaan ja etsitään syyllisiä. Sellaisiakin varmasti on. Jotainhan on mennyt pieleen - pahemman kerran. Enemmän kuin tärkeää nyt syntyneessä tilanteessa on pyrkiä löytämään keinoja ratkaisuksi, jolla päästään eteenpäin - kestävällä tavalla. Aikaa ei ole paljoa, mutta sitä kuitenkin on.

Osaamisesta ongelmia

Osaltani olen ollut tietoinen tilanteesta ja sen vakavuudesta puolen vuoden ajan. Tietoinen myös siitä, että ratkaisuja on yritetty etsiä. On yritetty vaikuttaa ja "avata ovia". Reumalla tietoisuus ongelmien luonteesta on ollut ajankohtainen muutaman vuoden ajan. Miinusmerkkisiä tilinpäätöksiä on tehty ja yt-neuvottelujen kautta väkeä vähennetty. Ratkaisujen etsimisaikaa piti olla hieman enemmän. Loppukesään asti ei päästy.

Reuma on hoitanut tehtäväänsä monilta osin mallikkaasti. Kyse on ollut maailmanluokan huipputoimijasta omalla alallaan. Reumahoitoa on kehitetty ja osaajia koulutettu. On aikaansaatu parempia tuloksia. On levitetty tietoa niin, että potilaita on voitu olla lähettämättä vaativamman hoidon yksikköön - Heinolaan. Voi vain toivoa, että uusi toimintamalli vielä löytyy ja niin, että se keskeinen osaaminen, jota Heinolasta on, niin lapsireuman kuin vaikeampien hoitojen ja toimenpiteiden osalta säilyisi.

Vastaamattomia kysymyksiä, pikaisia ratkaisuja

Menneiden kaivelemisen ja syyllisten etsinnän sijaan pitäisi kaikki käytössä olevat voimat keskittää siihen, että uutta saadaan aikaan. On jokseenkin selvää se, että avoimia kysymyksiä tulee jäämään. Ainakin sen verran niitä pitäisi pystyä avaamaan (sen jälkeen kun akuutti tilanne toivottavasti saadaan ratkaistua), ettei ainakaan samoja virheitä tehtäisi uudestaan. Olen saanut selvityksen Kela.n mahdollisuuksista toimia. Alamäen alustahan löytyy vaihe, jossa Kela kilpailutti palveluja, jonka kilpailun Reuma hävisi. Samanaikaisesti Kela kuitenkin omisti hallinnoivasta säätiöstä 2/3. Kelan rooli omistajana on saamistani vastauksista huolimatta jäänyt epäselväksi.

Reuma on käynyt yhteistyöneuvotteluja liittyen toiminnan jatkamiseen. Neuvottelut kariutuivat - perusteita en tiedä, eikä minun tarvitsekaan, mutta voisi ulkopuolisena kuvitella, että yhteistyöllä ja sopimalla olisi ollut mahdollisuus säilyttää ainakin ne kaikkein tärkeimmät osiot Heinolassa. Asenteilla, ja varsinkin tilanteissa missä yhteistyötä haetaan on aina merkitystä.

Jokainen voi arvioida omaakin toimintaansa - parantamisen varaa on. Mitä olisi voinut tehdä enemmän. Ihan "puhtaita papereita" en voi kyllä antaa vastuuministerillekään. Rahanyörien kiinnipitämiseen löytyy perusteensa. Sekin, että on alettu varautumaan tilanteeseen, jossa nyt ollaan, kuuluu ministerin vastuuseen.  Mutta ja saamani palautteenkin perusteella, ihminen jolla on huoli omasta terveydestään ja toimintakyvystään ei paljon "lämpene" saadessaan vastauksen "olen asettanut työryhmän". Vastuunkantamiseen vaikkeissakin tilanteissa kuuluu myös se, ettei yritetä vyöryttää syytä sellaisten niskaan, joille se ei ainakaan kuulu. Esim. eduskunnassa jokaisen pitäisi tietää sellainen asia, että Kela ei ole sosiaali- ja terveysministeriön alainen virasto tai laitos, vaan itsenäinen toimija, jota eduskunta valvoo.

Kahta miljoonaa euroa puuttui. Se raha olisi ratkaissut akuutin ongelman - konkurssi olisi voitu välttää. Sama raha ja vähän enemmänkin olisi tarvittu jatkossakin, eikä siis olisi poistanut sitä tilannetta, jossa nyt ollaan hieman aikaisemmin kuin muutoin olisi oltu. Pitää löytää kestävällä tavalla ratkaisu siihen, miten reumasairauksien hoito - erityisesti lasten ja vaativampien hoitojen osalta järjestetään. Tässä kohtaa mielipiteeni on selvä - keskittämällä ja Heinolaan, jos ja kun se vielä suinkin on mahdollista.

Esittelevä ministeri vastaa toimialansa asioiden valmistelusta ja omaan salkkuunsa kuuluvien esitysten osalta päätösesityksistä. Vastuuseen kuuluu myös se, että asiat esitellään, yhteisiä linjauksia etsitään ja erilaisia näkökulmimia yhteensovitetaan. Vastuuseen kuuluu myös seuraukset siitä, mitä ongelmien siirtämisestä tulevaisuuteen aikaansaavat. Valmistelun osalta päälimmäinen malli on ministeriössä tapahtuva työ. Laajapohjaisia ja varsinkin parlamentaarisia komiteoita ja työryhmiä nimetään nykyään varsin harvoin.

Yleisradio on eduskunnan alainen "talo". YLE.n asema, rooli ja toimintatavat ovat alati arvioinnin ja arvostelun kohteena. Viimeisen vuoden kenties kaikkein "suosituin" puheenaihe on ollut kaikkien eduskuntapuolueiden edustajien muodostaman Lintilän työryhmän yksimielinen esitys kansallisen tv ja radioyhtiön rahoituksen perusteiden muuttamista. Parlamentaarinen työryhmä esitti yksimielisesti tv-luvasta luopumista ja siirtymistä ns. mediamaksun maksamiseen. Radiolupaahan ei ole tarvinnut maksaa ainakaan kolmeenkymmeneen vuoteen. On olemassa laaja yksimielisyys siitä, että YLE.n rahoitus tulee kyetä turvaamaan vakaalla ja pitkäjänteisellä tavalla. Erilaisia malleja on etsitty ja arvioitu.

Eniten palautetta

Eipä ole tainnut mistään muusta yksittäisestä asiasta tulla viimeisen vuoden aikana niin paljon palautetta kuin mediamaksusta. Näkökulmia kritiikille on ollut useita. Se, että maksu toteutuessaan olisi taloutta kohti n. 50 euroa tv-lupaa edullisempi on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Esittelevällä ministerillä on ollut vuosia aikaa löytää kovaa kritiikkiä saanelle esitykselle sellainen toteuttamismalli, joka olisi puuttunut myös epäkohtiin parlamentaarisen työryhmän esityksissä. Koko hallitus linjasi jatkovalmistelua varten joitakin kuukausia sitten, että on löydettävä malleja, joilla maksun maksamiselta voi välttyä.

Vääjäämmättömiä kysymyksiä

Oli ihan oikea uutinen saada tietää, että eduskunnalle ei lähiviikkoina annetakaan esitystä. En suinkaan tiedä, enkä lähellekään, kaikkea olemassa olevaa tietoa siitä, mitkä ratkaisuun vaikuttivat. Vähintäänkin erikoisena kuitenkin pidän sitä, että on olemassa kaikkien eduskunnassa edustettuna olevien puolueiden yksimielinen valmistelu niin koko kokonaisuudesta kuin kaikkein kovimman kritiikinkin aikaansaaneesta yksityiskohdasta ja esittelevä ministeri toteaa julkisuuteen, ettei ole riittävän laajaa yksimielisyyttä. Herää vääjäämättä kysymys, kuka on eri mieltä ja kenen kanssa. Kummoinen tietäjä ei tarvitse olla kun pystyy päättelemään missä osoitteissa Helsingissä ja myös rajojemme ulkopuolella ollaan tyytyväisiä syntyneeseen tilanteeseen ja siihen että YLE.n asema horjuu.

Toinen "erikoisuus" julkisuuteen saatetuissa tiedoissa oli se, ettei oltaisi löydetty sellaisia ratkaisuja, joiden pohjalta olisi kyetty ainakin jatkovalmistelemaan maksuttomuuden mahdollisuuksia. Julkisuudessakin on ollut tietoja, että vaihtoehtoja olisi useita ja on edetty niinkuin on ollut sovittu aikataulujenkin osalta.

Jää kysymään mikä muutti esittelevän ministerin mielen? Mihin tarvitaan - niin tai siis valmistelumalli, jossa on kaikki puoleet mukana voidaan lopettaa, kun se ei takaakaan riittävän laajaa tukea esityksille? Mediamaksulle on ollut ja on vaihtoehtoja - valtiovarainministeri varmaankin esittelee pikapuoliin mallin, jolla  vuositasolla kerätään 450 miljoonaa euroa tavalla, joka huomioi maksajan taloudelliset mahdollisuudet maksaa eli ei ole ns. tasavero ja huoimioi tietenkin senkin, että "velanpäälle" ei voi kansallisen tv-yhtiömme rahoitusta kestävällä tavalla perustaa. Jäämme odottamaan mitä tuleman pitää.

Näköalaa tulevaan

Ajasta jolloin radiosta kuului yleis- ja rinnakkaisohjelmat sekä tv näkyi mustavalkoisena sekä ykkös- että kakkoskanavat on kulunut yli sukupolven verran. YLE.n perustehtävä ei tuona aikana ole muuttunut mihinkään. Jakelukanavien monimuotoisuus ja kilpailutilanne ovat kuitenkin kuluvalta vuosituhannelta.

Tänään puhutaan yhä enemmän sisällön tuotannosta eli mm. siitä, millaista ohjelmaa julkisilla varoilla aikaansaadaan. Tällöin ei ole vähäpätöinen merkitys esim. uutis- ja ajankohtaistuotannon laajuudella, maakunnallisten ohjelmien tekemisellä/maakuntaradioiden tulevaisuudella tai sillä millaisia urheilutapahtumia on tarjolla ilman erillisiä maksuja. YLE.n on pärjättävä "markkinoilla" mutta samalla tulee muistaa, että se kantaa vastuuta sellaisesta mistä kukaan muu ei kanna. Nyt ei ole poukkoilun aika - tarvitaan pitkäjänteisiä, kestäviä ja vastuullisia päätöksiä.

Välikysymys on parlamentarismissa opposition järein väline onhan tavoitteena hallituksen kaataminen. Edellisen kerran epäluottamuslause on voittanut 50 -luvulla. Laajapohjaiset enemmistöhallitukset ja "maan tavaksi" tullut eduskuntavaalikauden mittainen valtioneuvoston toimikausi on tarkoittanut sitä, että järeys mitataan sillä millaisen keskustelun välikysymys aikaansaa. Hallitukselle hankaliakin välikysymyksiä on vuosien varrella ollut. Järjestyksessään kahdeksas kuluvan vaalikauden aikana käsitelty ja äänestetty aihe oli ja on luottamuslause äänestyksen jälkeenkin tärkeä, vaikka vastaaminen ei ongelmallista ollutkaan.

Asia hyvinvointiyhteiskunnan perustoihin menevänä siitä, miten ja erityisesti laman aikana pystytään huolehtimaan niiden ihmisten toimeentulosta, joiden omat  voimat eivät riitä, on tärkeä. Vaikkei hallituksen ja hallitusryhmien edustajien puheenvuorot oppositiota tyydyttäneetkään, ihan ilman katetta ei ole se todellisuus, millaisia päätöksiä kuluvan vaalikauden aikana on tehty linjaten myös tulevaisuutta. Takuueläke tai pienimpien vanhempain- ja sairauspäivärahojen tason nosto ovat sosiaalipoliittisesti merkittäviä - periaatteellisia - asioita.

Nollausyrityksiä

Sosiaaliturvan uudistamiskomitean eli ns SATA - komitean työ yritettiin nollata. Väite siitä, että työ olisi täydellisen epäonnistunutta ei pidä paikkansa. Samoin kuin väite siitä, että komitean työltä oli jo alunalkaen pohja pois, kun komiteaa asetettaessa ei ollut rahaa "eväänä". Jo tehdyillä päätöksillä (ns. Sosiaalitupo, takuueläke jne) puhutaan vuositasolla yli 500 miljoonan euron lisäpanostuksista sosiaaliturvaa.

Komitealla oli kunnianhimoiset tavoitteet. Odotuksia asetettiin. Ihan kaikki tavoitteet ja odotukset eivät toteutuneet. Parannettavaa on - se on selvä asia. Nyt on linjattu asioita, joista osa on jo päätöksinä, osa jatkovalmistelun jälkeen tulee päätettäviksi vielä tällä vaali ja osaa puolueet ja päättäjät pääsevät linjaamaan tulevien vaalien jälkeiseen aikaankin.

"Astian makua" ja aitoja eroja

Voi vain arvailla (ja myös tunnistaa) miltä mahtoi kuulostaa käyty keskustelu sellaisen henkilön kuulemana, jonka eläke on 585 euroa, tai joka on pienimmällä päivärahalla ja jonka arjesta selviytyminen on päivittäistä eurojen ja senttien laskemista. Se ainakin tuli jokseenkin selväksi, että oltiin tekemisissä aiheen kanssa, jossa puolueiden välillä on aidosti eroja. Toisekseen ainakin minulle jäi vähintääkin kummallinen "maku" siitä, mikä tarkoitus/tavoite oli johdattaa keskustelu, itse asian kannalta toisarvoiseen kysymykseen siitä, miten ja milloin valtiovarainministeri isyyslomaansa viettää.

Sääntö ilman poikkeusta on, että hallituksen puolesta välikysymykseen vastaa ao. vastuuministeri - niin nytkin tapahtui. Molemmat ministerit sosiaali- ja terveysministeriöstä kuuntelivat ja osallistuivat keskusteluun alusta viimeiseen puheenvuoroon saakka. Pääministeri osallistui osaltaan keskusteluun. Minulle ei selvinnyt mitä haluttiin ja tavoiteltiin? Ei kai vaan vasemmistoliittolaisten ensi allekirjoittama aihe ollut liian hankala - tällaista en halua uskoa - harmittaa vaan se, että oltiin asiassa, jossa olisi ollut nyt käytyä keskustelua enemmän asia asiallistakin keskusteltavaa ja puhuttavaa.

Vastuusta ja rajanvedoista

Ministeri kehoitti huolehtimaan, että kattojen lumikuormia helpotetaan, ennenkuin tapahtuu vahinkoja. Rakenteiden sortumisia on tapahtunut, mutta niin on tapahtunut katoilta putoamisiakin, joista jokainen on tietenkin liikaa. Sellainenkin asia pitää muistaa, että vahinkoja sattuu vaikka oltaisiin miten varovaisia. Kokemuskaan ei aina auta. Oikeilla varusteilla ja turvallisuudesta huolehtimalla olisi moni putoaminen ja elinikäinenkin vammautuminen voitu välttää,,, mutta, mutta,,,

Jonkinverran erikoisena pidän niitä - ainakin orastavia sellaisia väitteitä/kommentteja - että ministeriä syytetään ainakin osasta syntyneistä henkilövahingoista. Jokainen kannanotto tottakai pitäisi muistaa miettiä loppuunasti,,, mutta,,, mutta,,, ilman erityistä huomion kiinnittämistäkin, jokaisen katolle kiipeävän pitäisi osata tiedostaa se, että kun kiipeää, voi pudotakin... Menetyksiä emme takaisin saa, jo tapahtuneita ei toiseksi muuttaa voi, mutta syyllisen etsiminen asumisesta vastaavasta ministeristä, ei sekään ihan oikealta tunnu. Ei varmaankaan pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta voi silti kysyä, tällaiseen suuntaako meilläkin ollaan menossa kun mietitään oman vastuun ja laajemman vastuun rajanvetoa.
 

Sanan-, mielipiteen- ja julkaisuvapaus ovat yksi keskeisimpiä oikeuksia mitä meille itse kullakin on. Kyse on asioista, jotka ovat meille itsestään selvyyksiä. Keinot saada sanansa sanottua ovat vuosien saatossa muuttuneet. Kynnys ottaa julkisesti kantaa on merkittävästi madaltanut sen jälkeen kun internet on mahdollistanut erilaiset keskustelupalstat ja viimeisimpänä ns. sosiaalisen median. Nettiadressit keräävät satoja, tuhansia ja kymmeniäkin tuhansia "allekirjoituksia" silloin kun asia koetaan tärkeänä. Lehtien yleisönosastojen kirjoitukset ovat yhä voimissaan. Sähköisessä mediassakin on mahdollista saada äänensä kuuluviin. Mielipiteen ilmaisemisen oikeus on asia, jota pitää vaalia.

Sanansa kuuluviin saamiseen sisältyy myös vastuuta - niin tai ainakin pitäisi sisältyä. Olen usein viimeisten kuukausien aikana pohtinut sitä, sanottaisiinko todella samat sanat omalla nimellä päiväsaikaan kuin tapahtuu tilanteessa missä on mahdollista ajan hengen mukaisesti 24/7 mahdollista esittää ja kirjoittaa mielipiteitään eri areenoilla. Kulkevatko oikeus ja vastuu käsikädessä. Rajankäyntejä soveliaista kannanotoista on jonkin verran käyty, ja jokseenkin varmana voi pitää että tullaan käymään. Päivälehdethän esim. ovat pääsääntöisesti tehneet sen linjauksen, että yleisönosastoille pääsee vain poikkeustapauksissa nimimerkillä kirjoittamalla. Myös netissä on entistä enemmän palstoja, jotka edellyttävät rekisteröitymisen päästäkseen omat kannanottonsa esittämään.

Laidasta laitaan

Meille, joiden arki on toimia julkisessa tehtävässä on tärkeää saada palautetta tekemisistään ja tekemättäjättämisistään. Keskustelu on välttämätöntä ja mitä tiukemmille perusteluineen joutuu ja pääsee - sitä parempi. Sitten tulee sitäkin palautetta, jonka perusteita, motiiveja ja lähtökohtia voi vain arvuutella. Jos on arkea olla jatkuvan arvioinnin kohteena, niin tottua pitää siihenkin, että osa palautteesta ei perustu asialliseen asiaan, todellisuudesta puhumattakaan. Aina ei edes tunnista itseään, siitä palautteesta jota saa lukea ja kuulla. Tällaiseenkin on vain totuttava, vaikka tarkoitusperät olisivat miten arveluttavia tai tavat henkilöön ja persoonaan käyviä.

Olen monesti mielessäni todennut, että kun asiaperusteiset väittämät ovat loppuneet tehdään vielä "yksi yritys" tavalla, joka ei jätä mitään epäselvää siitä, mitä halutaan tavoitella. Erilaiset näkemykset ovat rikkaus, joka on poikkeuksetta aina viemässä myös itse asioita ja ratkaisuja kohti päätöksiä. Mielipiteet hioutuvat ja eri näkökulmista lähestyminen mahdollistaa vahvempia ja kestävämpiä lopputuloksia. Erittäin usein on myös niin, että yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua ei edes ole olemassakaan. Sellainenkin asia kun vielä pitäisi muistaa, että yhteisistä asioista päätettässä se mielipide, joka saa enemmistön taakseen toteutuu ja kullakin päätöksenteossa mukana olevalla on yksi ääni.

Käskemällä ja pakolla ei onnistuta

Keskustelu ja mielipiteiden vaihtaminen ei synny kenenkään käskystä. On turha yrittää "komentaa". Toisaalta pitää isojenkin päätöksentekijöiden pöydillä ja valmistelussa olevien asioiden osalta muistaa, että kaikella on aikansa. Maakunnassamme vireillä oleva UusiKunta -hanke on yksi esimerkki sellaisesta kysymyksestä, josta lähikuukausien aikana  on tilanne, mistä voi vain toivoa, että voitaisiin käydä keskustelua ja väittelyäkin puolesta ja vastaan sekä kaikkea siltä väliltä. Tätä kautta voitaisiin "pakottaa" niin hankkeen selvitysmiehet kuin kaikki valmistelutyössä mukana olevat etsimään vastauksia ja perusteluja. Ei ole oikeita kysymyksiä, ei ole vääriä kysymyksiä. Ei ole oikeita mielipiteitä, eikä ole vääriä mielipiteitä. Käytettävissä olevan tiedon puute on usein hankaloittamassa mielipiteenvaihtoa. Näin on väitetty olevan UusiKunta -hankkeenkin osalta. Todetakoon tässäkin yhteydessä, että kaikki se mitä tähän mennessä on olemassa olevaa tietoa, on löydettävissä www.uusikunta.fi -sivuilta ja mikäli internetin käyttäminen ei onnistu voi olla yhteydessä henkilöihin, jotka ovat kunnan päätöksenteossa mukana neuvoja saadakseen siitä, miten edetä tiedon lisäämiseksi. Eri tilaisuuksiin asioita eri näkökulmista valottavia puhujiakin on tarvittaessa saatavilla.

Selvitysmiehet Osmo Soininvaara ja Markku Lehto tekevät työtään omilla määritellyillä aikatauluillaan. Vielä tänäänkin ollaan tilanteessa, missä lopputulosta ei tiedä kukaan. Ensimmäisiä linjauksia siitä mitä ja millä ratkaisumalleilla ollaan etenemässä odotellaan lähiviikkoina. Juhannukseen mennessä tulisi olla käytännössä valmiit esitykset mielipiteiden vaihdon ja päätöksenteon pohjaksi. Jos on tärkeää että kysytään ja saadaan myös todellisuuteen pohjaavia vastauksia, vähintään yhtä tärkeää on että omista, vahvoistakin mielipiteistä huolimatta, osattaisiin ja haluttaisiin myös kuunnella toinen toisiamme. 

Viisi kuukautta eteenpäin on pitkä aika. Toisaalta perjantai -päiviä tuntuu kalenterissa olevan aina vain useammin ja enemmän. Lähes viisi kuukautta on aikaa 12.6.2010 hetkeen, jolloin Lahden puoluekokouksessa vaalin jälkeen julistetaan kuka on Keskustan seuraava puheenjohtaja.

Jos oli yllätys joulun aaton aattona tapahtunut Matti Vanhasen ilmoitus luopumisestaan niin lähes samalle tasolle pääsee ennakko-odotusten vastaisesti tapahtunut Paula Lehtomäen vastaus kerta toisensa jälkeen esitettyyn kysymykseen - Ei Keskustan puheenjohtajavaalille. Ymmärrän oikein hyvin esitetyt perustelut. Arvostan hänen ratkaisuaan ja niitä asioita, jotka painoivat vaakakupin tehdyn päätöksen tueksi.

Yhteensovittaminen

Politiikka on ammatti, jossa joutuu jo lähtökohtaisesti tekemään valintoja työn ja perheen välillä liikaakin ja semminkin vielä kun tietylle tasolle mentäessä aina vain useammin syntyy tilanteita, jolloin ei voi itse milläänlailla vaikuttaa töidensä määrään tai aikatauluihin. Puolueen varapuheenjohtaja ja ministeri - vaikka vaativa yhdistelmä onkin - on vielä sitten kuitenkin ihan toista kuin puolueen puheenjohtaja ja mahdollisesti myös hyvinkin pikaisesti valinnan jälkeen tai jonkinverran myöhemmin pääministeriys.

Paula teki valinnan, jonka saattoi tehdä ihan itse. Voin kuvitella, että päätös ei ollut helppo. Toisaalta ja konkreettisesti asiansa esittäen - on perjantai ilta, puheenjohtaja Lehtomäki lähtisi tupailtaan, ministeri voi lähteä mikäli aikataulut suinkin sallii kotiin - lapset ovat pieniä vain kerran, puheenjohtajan vaali on joka toinen vuosi.

Vipinää ja käänteitä

Vipinä Keskustariveissä voimistui välittömästi. Veikkaanpa että aika monenkin kertaalleen jo pohditutkin mielilipiteet menivät uudelleen harkintaan. Yhtä asiaa olen ihmetellyt (on niitä toki muitakin) joulun aaton aatosta lähtien, mihin "ehdokkuusilmoituksen/tiedon" jättämisellä on kiire. Jonkun mukaan lähtevän on toki oltava ensimmäinen, mutta se että jo tammikuu aika ilmoittautua. Hyvä niin, niiden osalta jotka niin kokevat.

Viisi kuukautta on kuitenkin pitkä aika. Monenlaisia käänteitä - yllätyksellisiäkin kuten viime viikot ovat osoittaneet - ehtii tapahtua. Mukaan tullee jokseenkin suurella varmuudella ehtimään vielä pääsiäisenkin tienoilla jopa vappuna. Aikaa kentän kiertämiseen riittää. Kahdenkin kuukauden kampanja-aika on pitkä. Semminkin kun ja vaikka kyse Keskustan tulevasta johtajasta, meidän maammekin tilanteen "syvyys" ja näköalat vaikuttavat omalla vahvalla tavallaan.

Paikkoja on aidosti avoimina

Puheenjohtaja vaalin lisäksi meidän tulee muistaa, että Lahden puoluekokouksessa tehdään muitakin henkilövalintoja. Puoluejohdon tulee muodostaa mahdollisimman kiinteä ja työnjaoltaan selkeä kokonaisuus. Vetäjällä on aina se suurin vastuu niinkuin pitääkin, mutta yhtä tarkkaa ja syvällistä arviointia kuin puheenjohtajan osaltakin voisi toivoa myös muiden valintojen osalta. Elämme 2010 -lukua jolloin tuloksia eri organisaatioissa tehdään parhaimmillaan tiimeillä. Toisaalta politiikassa toimiminen on "laji" jossa ei voi työkavereitaan valita, ja jokaisen pitää vaan tulla toimeen keskenään mahdollisimman hyvin. Tehdä työtä ja tuloksia, jotka mitataan ei gallupeissa ja mielipidetiedusteluissa (kertovat toki suunnasta) vaalituloksina.

Kenelläköhän tässä muuten oikein on kiire. Kuka tai ketkä  "kirjoittavat" käsikirjoituksen? Ennakoinnit ovat aina enemmän tai vähemmän arvailuja siitä, mitä tuleman pitää. Jos tuli yllättäin puheenjohtajamme ilmoitus, tai on tullut yllättäviä ilmoituksia siitä, että ennakkoon kaavaillut henkilöt ovat omassa päätöksenteossaan tulleet toisenlaisiin johtopäätöksiin, niin ennustaa voi, että yllätyksiä koetaan jatkossakin. Viime päivienkin vauhdilla ehtii sattua ja tapahtua vielä monenmoisia käänteitä. Semminkin kun pitää muistaa, kuka tekee valinnan. Sitä ei tehdä politiikan toimituksissa, ei keskustan kannattajille kohdennetuissa katugallupeissa tai hetken mielijohteesta. Lähelle 3000 nouseva puoluekokouksen virallisten edustajien joukko tekee ratkaisut - ajallaan.
 

Vuoden vaihtuessa on tapana palata menneeseen, mutta ajatella samalla tulevaa. Onnellisempaa tulevaisuutta ja menestystä toivotetaan. Lupauksien antaminen kuuluu kalenterivuoden vaihtumishetkeen. Jostain entisestä halutaan päästä eroon ja parantaa kenties piintyneitäkin tapoja. Uudenvuodenlupauksissa on kyse asioista, joihin itse voidaan vaikuttaa.

Vanha talonpoikainen sanonta toteaa, että talo halutaan jättää pojalle paremmassa kunnossa kuin se on itse isältä saatu. Tämä kansanviisaus voidaan ymmärtää laajemminkin. Haluamme tehdä maailmasta lapsillemme - tulevaisuudelle - paremman paikan asua ja elää. Taaksemme jäänyt vuosi jää mieliimme tavalla, joka jättää kysymyksiä ja jotka vaativat toimia - ovat horjuttaneet syvimpiä tuntojamme paremmasta tulevaisuudesta. Emme saa luovuttaa sellaisen väkivallan osalta, joka lisää pelkoa ja aikaansaa turvattomuutta, joka heijastelee arkemme elämään. Yksinkertaista vastausta tai yhtä toimenpidettä väkivallan kitkemiseksi ei ole. Emme saa antaa periksi siinä, että silmitön ja järjenvastainen tulisi niin jokapäiväiseksi, että jo se osaltaan lisäisi piittaamattomuutta.

Ylilyöntejä kyettävä välttämään

Kun tapahtuu jotain järjelle selittämätöntä - lopullista, alamme helposti etsiä syyllisiä ongelman pois päiväjärjestyksestä saamiseksi. Tämä on ymmärrettävää - helpottaa kun on joku kohde/asia/henkilöt, joita voidaan osoittaa. Tietojen lisäännyttyä tapahtuneista pitääkin kysyä, mitä pitää tehdä toisin, estääksemme vastaavankaltaiset tapahtumat. Ylilyöntejä pitää kyetä välttämään samalla kun on pystyttävä lainsäädännönkin kautta tekemään muutoksia. 

Aselainsäädännön uudistaminen on eduskunnan käsiteltävänä ja vielä kuluvalla vaalikaudella tuodaan lisää esityksiä muutoksiksi. Muutoksia ja tiukennuksia nykykäytäntöihin on mahdollista tehdä. Ei kuitenkaan voi olla niinkään, että nykyistenkin lakien ja luvanvaraisuuden sekä esim metsästäjätutkintojen toiminta tehtäisiin mahdottomaksi tai kenties jopa edesautettaisiin laittomuuden syntymistä. Luvaton ase on luvaton ja laiton, mitä vähemmän näitä on, sen parempi - yksikin on liikaa. Laiton on laitonta ja piste - rangaistavaa. Toimivat käytännöt tulee olla selkeinä tavoitteina. Toisaalta mahdollistaa toisaalta lisätä toimia jolla laittomuuksia voidaan kitkeä pois.

Lainsäädännön tarpeellisuudesta

Eräs keskustelu, joka tuo oman näkökulmansa niin käytävään mielipiteenvaihtoon kuin päätöksentekoonkin on väittämä siitä, että olemme matkalla kohti holhous-  joidenkin kielenkäytössä poliisiyhteiskuntaa. Tällöin pitää myös kysyä, ketä varten lakeja laaditaan? Yhteiskunnan monimutkaistuminen ja monimuotoisuus osaltaan lisäävät sääntelyn tarvetta. Eikä peruskysymys oikeasta ja väärästä - oikean ja väärän erottamisestakaan ole mihinkään hävinnyt. Miten pitkälle lainsäädännöllä voidaan ja tulee puuttua yksittäisen ihmisen elämään ja toiminnan vapauteen on kysymys jota pitää alati pohtia. Sekin pitää muistaa, että lainsäädännön tulee olla yleisesti hyväksyttävää, eikä vähiten siitä syystä että lakien kunnioitus säilyy - kaikissa tilanteissa.

Lakien järkevyyteen tai ja ennenkaikkea puutteisiin liittyvää palautetta tulee päivittäin - ellei suoraa palautetta eri muodoissaan niin yleisönosastoilta ja keskustelupalstoilta kyllä löytyy mitä erilaisimpia mielipiteitä. Otimme uudenvuoden vastaan tavalla, johon oli vaikutettu  uuden lainsäädännön avulla. Rajoja on tiukennettu ja holhousta lisätty. En havainnut yhtään moitteita sisältänyttä "palautetta" - päinvastoin myönteisiä havaintoja siitä mitä oli tapahtunut tai siis jäi tapahtumatta.

Ei ole montaa vuotta aikaa kun ensimmäiset ilotulitteiden pamaukset saatiin kuulla heti tapaninpäivän jälkeen. Pauketta riitti aina loppiaiseen saakka. Alle 18 -vuotialle ei enää ilotulitteita myydä. Käyttöaikaakin on rajoitettu merkittävästi. Yhden kerran jälkeen ei voi tässäkään asiassa tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä - mutta kiitos uudistuneen lainsäädännön uuden vuoden aloittamiseen kuuluva ilotulittaminen saattoi tapahtua ainakin oikeaan aikaan.
 

Seuraaviin eduskuntavaaleihin on aikaa vuosi ja neljä kuukautta. Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja kun jo tänään tietää, että keskustelujen aiheet tulevat liittymään/keskittymään valtion talouden vakauttamiseen ja erityisesti verotukseen niin määrään kuin kohdentamiseen, kuntapalvelujen ja erityisesti terveydenhuollon tulevaisuuteen, maahanmuuttoon, vaalirahoitukseen ja mitä todennäköisimmin jossain muodossa puhutaan siitäkin, miten monta lautasta katetaan kun maamme valtiojohto osallistuu EU-maiden kokouspäivällisille.

Lautasasian pitäisi ainakin lähtökohtaisesti olla täysin selvä. EU-politiikkaa johtaa eduskunnalle vastuussa oleva pääministeri. Eurooppaneuvoston kokouksissa 27 jäsenmaan kylttien takana istuu vain muutama presidentti, pääosa jäsenvaltioiden puhevallasta on pääministerien käytössä. Jokainen maa toimii oman lainsäädäntönsä pohjalta edustuksen osalta. Esimerkkinä Ranska, jossa presidentillä on maan sisäpolitiikassakin aivan eri rooli kuin meillä. Pääministeri esimerkkejä taitaa löytyä yli kaksikymmentä.

...yhteistyösssä...

Perustuslakimme sanoo, että "ulkopolitikkaa johtaa Tasavallan Presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa". Ei tässä lausessa ole mitään epäselvää. Lissabonin sopimus voimaan tultuaan 1.12. merkitsee mm. sitä, että EU alkaa puhua yhä enemmän jäsenmaidensa suulla unionin yhteisen ulkopoliittisen toimivallan raamittamana. Ns. korkean edustajan nimeäminen on yksi konkreettisimmista ilmentymistä tästä. Asioilla on taipumus ratketa, ja ongelmakohtiin löytää luontevat ratkaisut. Tämän hetkinen maan hallituksen kanta ei suinkaan perustu toisenlaisista väitteistä huolimatta "vallankaappaukseen" vaan esimerkiksi olemassa oleviin eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannanottoihin.

Eduskunnan suuren valiokunnan käsittelyssä tulee tulevana keväänä olemaan Lissabonin sopimuksen täytäntöönpanoon liittyviä asioita. Lautasista ja niiden määrästä puhutaan varmasti - ja hyvä niin, ettei jäisi mitään epäselvää. Miksi ennakoin asiasta jopa eduskuntavaaliteemaa. Perustuslain uudistamistarpeita pohtivan ns. Taxell.in työryhmän tuloksien täytäntöönpano vaihe lienee vaalien alla menossa, ja ainakin tällähetkellä näyttää siltä, että on puolueita, jotka haluavat pitää aihetta esillä. Keskustella pitää - niin ne asiat selviää, politiikka vain on sellaista, missä pitää muistaa, että meillä on pitkä perinne - jonka mukaan voimassa olevat päätökset on tehty - yksituumaisuudessa yli hallitus oppositiorajojen, kun perustuslakia arvioidaan ja siitä päätetään. Nykysäännökset ja niiden tulkinnat on tehty yksituumaisesti. Niin toivoisi olevan jatkossakin.

Kilpailu ja oikean tasapainon löytäminen

Vaalikeskustelujen ennakoiminen voi olla olla hyvinkin turhanaikaista ja muutoinkin turhaa. Kukaan meistä ei tiedä, millaisissa tunnelmissa 2011 keväällä eletään. Onko maan talous lähtenyt oikenemaan? Onko yleisemmin uskoa tulevaisuuteen? Onko lainanoton kierre saatu taitettua ja näköalaa poismaksustakin on olemassa? Se lienee kuitenkin jo tänään täysin selvää, että mitään suuria euromääräisiä "julistuksia" mikään uskottava puolue ei ainakaan puoluetasolla tulle tekemään. Sen sijaan verotuksen osalta tultaneen näkemään esityksiä ja keskustelu - aikana jolloin väitetään että kaikki puolueet ovat samanlaisia - joissa puolueilla on eroja. On tasaverojen kannattajia. On progressiivisen/tuloista riippuvaisen verotuksen kiristämisen kannattajia. Toisten mielestä omaisuutta tulisi verottaa nykyistä enemmän jne.

Seuraaviin hallitusneuvotteluihin menijöiden tehtävänä on löytää oikeanlainen tasapaino eri veromuotojen välillä. Ihan tavanomaista ei kuitenkaan ole se, että veronkiristysesitysten painoarvo tulee olemaan suuri. Jos ei nyt ihan kilpailu niin "kortit" tullaan lyömään pöytään - mikä toki oikein onkin - ja ennenkaikkea se, että tämä tehdään ennen vaaleja. Voi vain toivoa, että asioilla tulisi olemaan merkitystä niin, että tilanteessa missä puolueiden välillä ihan oikeasti on eroavuuksia ja että ne erot eivät peittyisi hömppähömpän alle - vaan saataisiin kuulla ihan aidosti keskustelua tulevaisuuden linjauksista. Aineksia on.

Aikanaan varusmiespalveluksessa ollessa Arska hoiti monia tehtäviä. Hänen oletettiin tekevän kaiken sen, mihin ei joko ehditty tai oli muutoin jotain sellaista, jota ei syystä tai toisesta haluttu tehdä. Arska esim. vartioi, päivysti, partioi ja siivosi. Syylliseksikin Arska kelpasi. Päiväsaikaan miehiä eri tehtäviin kyllä löytyi, mutta öiseen aikaan oli varsinainen sesonki. Arska oli myös siitä mukava mies, että hän oli kaikkien kaveri, joka ei purnannut mistään eikä kysellyt toisten tekemisten tai ja ennenkaikkea tekemättömyyden perään.

Kunnissa on se aika vuodesta, että monella on samanlaista "Arskaa" ikävä. Päätöksenteon paineissa monet toivovat, että tulisi joku joka tekisi välttämättömiä päätöksiä ja kantaisi niistä myös ryhdikkäästi vastuuta. Ongelmien ratkomisen lisäksi tarvitaan myös syyllistä - joksi tosin kelpaa myös "paha" valtiovalta - mutta paikallisellekin tasolle vapaaehtoinen syiden harteilleen ottaja saisi kyllä paikan.

Kuntapäättäjät ovat tilanteessa, missä ihan itse joudutaan ratkomaan yhtälöitä, joissa +merkit menoissa ovat liian suuria siihen nähden miten tuloja kyetään kokoamaan. Talouden tasapainottamisen aikana, jolloin tulevan ennustamisen vaikeuskertoimet ovat korkealla, ei ole kenelläkään mieluista. Helppoja ratkaisuja ei ole. Ollaan vääjäämättä tilanteessa, joka pakottaa arvottamaan asioita. Palveluita on totuttu saamaan - vaatimustaso ei ole ainakaan vähenemään päin. Verotuksella kerättävien tulojen määrä ja kohdentaminen ovat myös arvostukysymyksiä, joissa näkyy myös päätöksentekijöiden käsitys kunnallisten palvelujen arvostuksesta.

Sukupolvilla on ja tuleekin olla eroja

Pitäisi kyetä näkemään yhtä vuotta pidemmälle. Vaikkeivät kaikkein pahimmat uhkakuvat toteutuisikaan, ei myöskään sellaisen uskon ja toiveitten varaan voi rakentaa, jotka eivät näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa voi mitenkään toteutua. Ns. puhtaalta pöydältäkään ei päästä asioita ratkomaan vaikka kuin olisi tilanne, missä uuden sukupolven tai uuden tiedon varassa olisi tarvetta mitätöidä aiemmin tapahtunutta tai aikaisemmin tehtyjä ratkaisuja. Tilannetta ei myöskään helpota yhtään se, että yhtä ainoaa totuutta (tai jos on niitä tilanteita on ainakin hyvin harvoin) ei ole, eikä tule olemaan. Kyse ei myöskään ole mustasta ja valkoisesta, jos ei harmaastakaan. Halki-poikki-pinoon menttaliteetillakaan harvemmin pärjätään ainakaan silloin, kun päätöksenteossa pitäisi kyetä yhteensovittamaan hyvinkin erilaisia näkemyksiä - hyvinkin erilaisia arvoja ja arvostuksia.

Poliittinen päätöksenteko on siinä mielessä selkeää, että jos/kun ei sopua neuvottelemalla synny - äänestämällä saadaan asiat ratkaistua. Se millaisen ennustettavuuden saavuttaminen on tätä kautta mahdollista vaihtelee, joku ratkaisu joka tapauksessa syntyy - mikä sekin on luonnollisestikin tärkeää. Niitäkin esimerkkejä on ihan riittämiin, missä "maksetaan hintaa" siitä, että ratkaisuja - välttämättömiäkin sellaisia - siirretään. Äänestämistä ei tietenkään pidä turhaan vältelläkään - sitäkään en kuitenkaan ymmärrä, kun väitetään - esimerkkejä hyvistä lopputuloksista on lukuisissa kunnissa - sopuisuuden ja yksituumaisuuden olevan jotenkin kielteinen asia.

Arpajaiset muualla

Kuntien toimintatavoissa on eroja - se on luonnollista. Mitä vaikeampaa aikaa eletään, sitä arvokkaampaa ja suurempi merkitys yhteisymmärryksen aikaansaamisella on, vaikka se vaatikin työtä ja aikaa. Usein myös kuulee syytettävän joko yksittäisiä henkilöitä tai ryhmittymiä päätöksenteossa tapahtuvasta sanelusta. Totta tai ei - jokainen "sukupolvi" päätöksentekijöitä luo ja synnyttää omat toimintatapansa. Yhdessä tekemisessä jokaisella mukana olevalla pitää olla aito mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen. Ellei tätä aitoa kokemusta ole - seurauksena oleva "tie" on varmuudella kivisempi ja mutkaisempi. Toisaalta sekin on selvää, että yhteisiä asioita ratkottaessa ajatuksilleen pitää saada tuki ja kannatus tullakseen lopulliseksi päätökseksi. On selvää, että yhteisessä päätöksenteossakin on erilaisia rooleja - "voimaa ja voimia", jotka toki pitää näkyä, mutta niitä pitäisi osata myös käyttää.

Mitä vaikeammat ajat, sitä tärkeämpää ja arvokkaampaa, ja rahassakin mitattavissa olisi se, että erityisesti isommissa ja periaattellisemmissa asioissa käytettäisiin aikaa yksituumaisuuden aikaansaamiseen. Asioiden ennakoiminen ja luotettavuus ovat niitä päätöksenteon peruselementtejä, jotka mahdollistavat kauaskantoisemmat, menestyksellisemmät ja kestävät pitävällä pohjalla olevat ratkaisut. Arpajaisten pitämisen paikka on jossain muualla kuin niissä saleissa, joissa päätetään suoraan ihmisten arkeen liittyvistä asioista. Arskankaan ei tarvinnut "arpoa" - hän tiesi ja tietää mitä ja miksi tekee.

 

UusiKunta hankkeessa ollaan pääsemässä työhön. Organisoituminen alkaa olla siinä asennossa, että tiedetään ainakin se, kenen vastuulla hankkeen eteneminen on. Ensimmäisiä yhteisiä "istuntojakin" on pidetty. Tunnelma on asiallisen odottava. Olemme valmistelemassa jotakin uutta. Yhtenä käytännön osoituksena tulee olemaan lähiviikkoina tapahtuva valtiovarainministeriön päätös selvityshenkilöiden asettamisesta. Osmo Soininvaara tulee olemaan päävastuullinen. Sosiaali- ja terveydenhuollon erillisselvittäjäksi on tulossa ex-kansliapäällikkö Markku Lehto. Lopputulos ei tule jäämään ainakaan osaamisesta kiinni.

Toisaalta kun olemme tähänkin asti tehneet asioita ja valmistelua eritavalla kuin oikeastaan missään muualla on tehty (väitetään että meillä paljon parjattu ja vuosi sitten valmistunut esiselvitys on 85 % sellainen, jolla UudenSalon päättäjät ratkaisujaan tekivät - mutta meillä tullaan menemään siis paljon syvemmälle), ovat selvityshenkilöiden nimetkin tällaisessa tehtävässä uusia. On lupa odottaa, että lopputulos on jotain muuta kuin jostain toisaalta kopioitu raportti vain nimet vaihdettuina.

Uusi on uusi, liitos on eri asia

Koko tulevan kannalta on keskeistä, että olemme tavoittelemassa jotain uutta. Lähtökohtaisesti on iso ero sillä ollaanko rakentamassa jotain sellaista mitä ei ole ennen tehty tai kenties osattu edes ajatella vai esimerkiksi perinteistä kuntaliitosta. Meillä voi olla tavoitteena vain ja ainoastaan jotakin uutta. Eräs keskeinen tekijä tällöin on esimerkiksi se, että me olemme kuntien yksimielisestä tahdosta ottaaneet työpiiriin myös kuntien omistamat kuntayhtymät. Tämä on suuri periaatteelinen asia. Kyse on tällöin koko palvelutuotannon läpikäymisestä perustekemisestä erikoistason ja toisen asteen toimintoihin saakka.

Kun ollaan tekemässä jotain uutta meillä voi olla ja tuleekin olla tavoitteita, joita kohti toivotaan mentävän. Ei tällaiseen hankkeeseen muuten kannata lähteä. Peruskysymys yhteistyössä ja sen syventämisessä on ollut ja on se, miten olemassa olevat resurssit (erityisesti eurot) saadaan riittämään tilanteessa missä kaikki käytettävissä olevat tiedot kertovat palveluiden kysynnän jatkuvasta lisääntymisestä. Toinen ja ihan yhtä keskeinen tekijä on se, miten meillä on jatkossa riittävä määrä ihmisiä palveluista huolehtimassa. Luvut ovat selvät. Selviytymiskertomusta ollaan kirjoittamassa tilanteessa missä ihan aidosti edelleenkin on olemassa erilaisia vaihtoehtoja. Nyt ollaan katsomassa ja päästään arvioimaan yhtä vaihtoehtoa.

Millainen asento? Ihan itse voi vaikuttaa

Ainakaan minä en tiedä, millaisessa "asennossa" hanke tavoiteaikataulun mukaisesti vapun päivänä 2010 on. Rohkenen väittää, ettei kukaan muukaan. On täysin mahdollista, että ollaan tilanteessa, jossa todetaan ettei etenemismahdollisuuksia ole ja tilanne "raukeaa". Toisaalta on niinkin, ja mikä ymmärrettävää on, että vaikka saataisiin millainen lopputulos aikaan se ei kaikille kelpaa. Tunnetta on paljon mukana, mikä on yksi asia joka pitäisi pystyä siilaamaan ja ottamaan huomioon niin prosessin kuluessa kuin lopputuloksenkin raportoinnin osalta. Jos on sitten niitäkin, jotka ovat valmiit "antautumaan" "ilman ehtoja.

Kokouksia tullaan pitämään runsaasti. Pidän tätä pelkästään myönteisenä asiana. Tieto ei leviä koskaan liikaa. Eivätkä parhaatkaan nettisivut korvaa aitoja tilanteita missä on mahdollista eri kokoonpanoilla arvioida valmistelun etenemistä ja tehdä ehdotuksia. Hankkeen valmistelevalla sihteeristölläkään ei tulle olemaan työstä pulaa.

Mitä aktiivisemman valmistelun saamme aikaisksi sitä parempi. Mitä enemmän asiasta käydään keskustelua sen parempia. Valmistelun aikana tulee "koneistolle" tehdä kysymyksiä, kyseenalaistaa jo tehtyä jne. Mitä enemmän sitä parempi. Nyt on se aika, kun asiat ovat aidosti avoimia.

En omalta osaltanikaan halua paaluttaa mitään vaihtoehtoa kiinni semminkin kun on mahdollista se, että ajaudutaan "kiville". Tavoittelemisen arvoista kuitenkin edelleenkin on koko maakunnan kokoisen palveluita tuottavan alueen aikaansaaminen. Rakenteiden pitäisi taipua ja tarvittaessa joustaakin, kun ykköstavoitteena pitämääni vaihtoehtoa tavoitellaan. Loppuun asti pitää muistaa, että jokainen kunta tekee lopulliset päätöksensä itsenäisesti. Lopputuloksen pitää olla sellainen, että se on riittävän selkeä, joka mahdollistaa myös pohjan kansanäänestyksille. Mitään valmista ei ole vielä moneen moneen  viikkoon. Vaihtoehtoja on. Aktiviisuus kannattaa - varsinkin kun on kyse ei enemmästä eikä vähemmästä kuin tulevaisuudesta, johon on mahdollista vaikuttaa - ihan itse.
 

Unohtiko joku jotain? Pitikö kertoa ja jos/kun piti kenelle, mitä ja milloin? Tiesivätkö ne joiden olisi pitänyt tietää? Tekikö päätöksiä hän/ne joiden olisi pitänyt tehdä päätöksiä? Se kai on jokseenkin selvää, ettei ihan kaikki ole mennyt niinkuin olisi pitänyt. Kyse ei kuitenkaan ole ihan pienestä asiasta niin periaatteellisesti kuin ja varsinkaan käytännössä, silloin kun pitäisi tehdä päätöksiä suomalaisten joukkojen siirroista/kotiuttamisesta. Määräpäivät ovat luonnollisestikin sitä varten, että niitä noudatetaan ja niistä pidetään kiinni. Tilanteiden muuttuessa pitäisi voida toimia ripeästikin - samalla luotettavasti.

Luulenpa etten ole ollut ainoa, joka on ollut siinä käsityksessä, että suomalaisjoukkojen kotiuttamispäivä olisi silloin, kun Afganistanin vaalien toinen kierros on käyty. Tämä oli siis luulo - ei tieto. Vähintään yhtä tärkeää kuin itse asia on se, että ulkopoliittisen johdon kesken tietokatkoja ei tule - niitä ei yksinkertaisesti saa tulla. Niin kauan, kun meillä perustuslakitasoisesti on päätetty että "ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa" näin myös sitten tulee olla käytännössä. Ylipäällikön joukot eivät saa olla "hukassa". Rouvien ja herrojen on syytä käydä tapahtuneet läpi ja etsiä myös korjauksia mikäli tilanne niin vaatii.

Myönteinen vs kielteinen

Menneet päivät ovat olleet jälleen kerran täynnä monenmoisia tuntoja ja tunnelmia laidasta toiseen. Vanha sanonta sanoo, että "laiska töitään luettelee", enkä sitä täten tee. Eduskuntatyön arki jatkuu vauhdin vain kiihtyessä joulua kohti mentäessä. Työntajien kansaneläkemaksun poistosta isyysvapaan pidentämiseen ja kuntien valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen. Myönteisiä ja vähemmän myönteisiä asioita. Kerta toisensa jälkeen jään mielessäni ihmettelemään sitä, että miten lähtökohtaisesti myönteinen ja sosiaalipoliittisesti periaatteellisesti merkittäväkin asia saa negatiivisen leiman. Tästä erinomaisena esimerkkinä on äidin ja isän välillä nykyistä paremmin vanhemmuuden jakamisen mahdollistava isyysvapan pidennys. Lapsi tarvitsee kumpaakin vanhempaa. Lainsäädäntö luo osaltaan puitteita käytännön elävää elämää varten. Isän lakisääteinen oikeus isyysvapaaseen kaksinkertaistuu 24 arkipäivään nykyisen 12 päivän sijasta tulevan vuoden alusta.

Vanhempainvapaalainsäädännön osalta "viimeistä pistettä" ei tulla laittamaan tämän lainmuutoksen yhteydessä. Joustavutta ja vaihtoehtojen etsimistä vanhempien kulloiseenkin elämän tilanteeseen liittyen parhaiten soveltuvista tavoista tullaan tarvitsemaan. Toivomisen varaa jää myös siihen, että laki ei erikseen tunnista tilannetta missä perheeseen syntyy kaksoset tai kolmoset. Yksinhuoltajien tilannekin vaatisi omaa puntarointiaan. Mutta nämä viimeksi mainitut tilanteet eivät tee esitystä huonoksi, eivätkä heikennä esityksen tavoitteita mahdollistaa isän lakiin perustuvaa oikeutta olla enemmän lapsen syntymän jälkeen lapsen kanssa - ns.monikkoperheissäkin. Aina voisi olla paremmin, aina voisi tehdä vieläkin parempia ratkaisuja. Nyt siis kuitenkin edetään toivottuun myönteiseen suuntaan. Voisi vain toivoa, että eduskunnan ison salin keskusteluissakin muutos parempaan saisi sille kuuluvan huomion - "tapana" vaan on liiankin usein se, että myönteiset uudistukset "hautautuvat" sen alle, että paremminkin voisi olla,,, "niin niin mutta kun", kuulee sanottavan usein ja kerta toisensa jälkeen.

Aikaa pysähtyä miettimään

Kokouksia ja palaverejähän meidän päivämme ja viikkomme ovat täynnä. Lahden ja muiden lakkaustusuhan alla olevien tullien tulevaisuus, Reuman tilanne ja tulevaisuus, keskustalainen politiikan tuuletustilaisuus, jossa alueen kansanedustajat olivat tentattavina niin politiikan sisällöstä kuin puolueen tilanteestakin, useampi haastattelu jne jne jne. Aikaa pysähtyä miettimäänkin pitäisi olla - joskus on enemmän joskus vähemmän.

Kun on viime viikkoina havainnoinut ympärillä olevien ihmisten jaksamista - parempikin tilanne voisi olla. Vaikka kuinka sanotaan, että paineen alla ne timantitkin hioutuvat niin kyllä vähän vähempikin voisi riittää. Eihän tällaiseen myllytykseen lähdetä hetken mielijohteesta - kokemuskin auttaa. Tietynlaisen luonteenkin vaatimus on olemassa. Aiheesta pitää sanoa - ja palaute on ihan suotavaa ja toivottavaakin. Kovaakin palautetta pitää kestää. Meillä itse kullakin on kuitenkin omat "limiittimme", ja mentäessä henkilöön ja persoonaan silloin kun asia-argumentit ovat loppuneet, seurakset voivat olla vahvemmillakin luonteilla ennakoimattomia. Näissä tilanteissa auttaa kun - niinkuin huippu-urheilijoilla ikään - usko omaan tekemiseen on vahva - perustat on oltava kunnossa. Luonteelleen harva mitään mahtaa, jotain voi kuitenkin yrittää oppia ja sen voi vain toivoa tapahtuvan ennenkuin se on myöhäistä.
 

Politiikka ei kiinnosta - sanotaan. Viime viikkojen tapahtumat ovat entisestään vähentäneet poliittisen päätöksenteon uskottavuutta - samanlaisia ne kaikki ovat kuulee sanottavan ja yleisönosastoilla sekä näppispalstoilla kirjoitetaan. Mielikuvia ja yleistyksiä - pilkkakirveillä lyödään leimoja niin aiheellisesti kuin aiheettakin.

Taas kerran on todistettu, että kun asiat tulevat riittävän lähelle niin poliittinen päätöksentekokin kiinnostaa. Tiehankkeet, asuinympäristössä tapahtuvat uhat/muutokset, päivähoito, varsinkin pienimpien lasten päivähoitoon ja koulunkäyntiin liittyvät asiat saavat ihmiset liikkeelle. Aikana jolloin kunnat valmistelevat säästöjä tulevan vuoden talousarvioihin saavat ihmiset liikkeelle ja aktiivisiksi. Pidän tätä pelkästään myönteisenä asiana, että aktiivisuutta riittää - ollaan valmiita tekemään työtä toisten puolesta. Tämä on pelkästään myönteinen asia, ja voi ainakin toivoa, että aktivoitumisesta ainakin osalle jäisi pysyvämpikin kiinnostus seurata niin asioiden valmistelua kuin päätöksentekoakin.

Arkisia asioita - lähellä

Kuntatasolla puhutaan ja päätetään hyvin arkisista ja ihmisiä lähellä olevista asioista. Niiden luulisi kiinostavan muulloinkin kuin vain silloin kun asiat tulevat "riittävän" lähelle. On niitä jotka toki luottavat valitsemiinsa kunnanvaltuutettuihinsa - "en allakirjoittanut kansanäänestysaloitetta, en tiedä asiasta riittävästi, siksi olen äänestänyt, että te valtuutetut ratkotte asioita kun teillä on riittävät tiedot".

Toisalta - ja hollolalaiseen yhtenäiskoulukeskusteluun liittyen (esitys 5. ja  6. luokkalaisten siistämisestä jollain aikataululla kuntakeskuksen kouluihin) olen lukenut sellaisenkin kommentin ja ihan lehdessä präntättynä, että  todettiin, että on kyse niin isosta asiasta, etteivät valtuutetut voi tällaista kuntalaisia koskevaa asiaa päättää, vaan asia on päätettävä laajemmalla pohjalla. Jos ei ole liika luottamus päättäjien toimintaan hyväksi, niin ei ole kyllä sekään, että kunnallisen päätöksenteon ja ylipäätänsä toimivuuden perustoista ei joko tiedetä ja niitä ei tunneta tai sitten on kyse,,, niin,,, jostain, jota en ainakaan minä tunnista mistä.

Ei mystiikkaa - selkokielellä ajoissa

Ei kunnallinen eikä valtiollinenkaan päätöksenteko ole mitään mystiikkaa. Toimitaan toisaalta pitkäaikaisen perinteen pohjalta kuin toisaalta päätöksenteko prosessit perustuvat lainsäädäntöön. Työnjaonkin pitäisi olla lähtökohtaisesti täysin selvä. Iso osa kaikkia prosesseja on myös keskinäisellä luottamuksella. Viranhaltijat valmistelevat ja luottamushenkilöt päättävät. Lautakunnat päättävät viranhaktijoiden esittelystä, kunnanhallitukset lautakuntien esitysten pohjalta ja valtuustolle kunnanhallituksilla on ihan lakiin perustuva velvollisuus.

Mitä vaikeampi asia, sitä varmemmin myös erilaiset huhut saavat voimaa alleen. Mitä tunnepitoisemmasta asiasta on kyse, sitä enemmän huhut ruokkivat tilannetta. Tällainen on täysin ymmärrettävää. Eikä tallaisesta voi osoittaa, edes sormella ketään. Sellainen on kuitenkin tullut viime viikkoina yhä enemmän mieleen, että saattaisi olla hyödyllistä, mikä mieliä kaihertavien asioiden sisältöjen lisäksi tunnettaisiin myös se, miten asioita valmistellaan ja kenen toimesta. Mikäli moitittavaa on, olisi ainakin "osoite" oikea. Toisaalta kyse on myös aina uudestaan ja uudestaan miettimisen arvoisesta asiasta - miten asioista - vaikeistakin - osattaisiin kertoa ulospäin niin, että todellisuudesta ja tosiasioista myös mahdolline taustatarkoitusperineen osattaisiin kertoa niin, että arvailuille ja epäilykselle jäisi mahdollisimman vähän "tilaa".

Asiat asioina henkilöimättä

Valtakunnan tason ja paikallisen tason päätöksenteon ja valmistelun suurin ero on mittakaavassa. Toki eduskuntakin päättää joskus jopa vain muutaman henkilön sosiaaliturvaan liittyvästä muutoksesta, mutta "taustakoneistot" valmisteluvaiheessa ovat tällöinkin monta kertaa hyvinkin suuret työryhmineen ja lausuntokierroksineen. Yhden ison eron kuitenkin tunnistan vuosien kokemuksella. On hyvä, että päätöksenteossa ja -teolla on kasvot. Asiat on helpompi hahmottaa kun on olemassa henkilöt, jotka voidaan osoittaa vastuullisiksi.

Sellainen kokemus minulla kuitenkin on, että valitettavan ja liiankin usein asiat henkilöityvät. Edellä olevasta on seurannaisena se, että ei osata erottaa asiaa ja henkilöä. Leimaa lyötäessä wanhoista "synneistä" osoitetaan vielä vuosienkin päästä - tällainen on valitettavaa. Asiat pitäisi kyetä pitämään asioina. Meillä on erilaisia rooleja ja tehtäviä,,, mielipiteitäkin, ymmärrystä ja arvostusta pitäisi olla niin paljon, että ei ainakaan pitkäksi aikaa jäätäisi "makaamaan" jo tapahtuneeseen. Ratkomisen tulisi tapahtua yksi kerrallaan ja päätöksenteon jälkeen enemmistön päätökseen on tyytyminen, vaikka mikä olisi ja yhden "savotan" jälkeen tulisi kyetä pääsemaan eteenpäin - kohti seuraavia pulmia ja ongelmia - näitä riittää.

Eduskunnassa on tehty päätöksiä. Jonkin verran palstatilaa sai kuluvan vuoden toisen lisäbudjetin päätökset, joista kenties eniten parran pärinää on aikaan saanut Tie- ja vesirakennuslaitoksen ja Tielaitoksen jälkeläisen Destian myyntivaltuuksien myöntäminen. Alueelliset erot näkyivät puheenvuoroissa ja päätöksenteossakin kalkkiviivoille saakka. Minulla ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia painaa vihreää nappia tilanteessa, missä valtuuksien antamisesta päätettiin. Kaikilla meidänkään eduskuntaryhmän edustajista äänestystilanne ei ollut tämä. Palautetta ovat jotkut saaneet runsaastikin. Kaikenlainen palaute on varteenotettavaa, valitettavan usein vaan ollaan tilanteessa, jossa perustelut ja vaatimukset olisi hyvä "päivittää" tähän päivään.

Vaalirahoituskeskustelussa on ainakin kolmas aalto on menossa. Ei taida olla enää kenellekään epäselvää mitä tässä nykytilanteessa ollaan haluamassa. Koko puolentoista vuoden vellonnan aikana on ollut haussa mahdollisimman iso "ruumis". Tilanteiden laillisuus ja juridiset arviot etenevät omaa polkuaan - tässä mielikuvien maailmassa on ollut jo pitkään kysy paljosta muustakin, lähtien kaikkien mukana olevien uskottavuudesta ja luottamuksesta olipa sitten osallisena tai ei.

Kaiken kuohunnan - aiheellisenkin - alle on jäämässä se, että vaalien rahoittamiseen on luotava ja aikaansaatava säännöt ja toimintatavat, jotka kestävät kriittisimmätkin arviot. Erilaisissa vaatimuksissa on menossa huutokauppa, jossa tarjouksia korotetaan olipa sitten kyse käyttökelpoista esityksistä tai ei. Avoimuus on ainoa keino luottamuksen palauttamiseksi. Tulevan lainsäädännön on lähdettävä siitä, että niin menojen kuin tulojenkin osalta kerrotaan mitä kerrottavissa on.
 Kovat paineet

Julkinen paine rahoitusta valmistelevan työryhmän työlle on kova. Paineessa on paljon hyödyllistäkin. Tilanne ei saisi kuitenkaan johtaa siihenkään - mikä vaarana on - että laaditaan jo lähtökohtaisesti ongelmallisia pykäliä esim. siitä, ketkä voivat jatkossa vaalien rahoittamiseen osallistua. Jos joku asia on selvää, niin riippumatta lain valmistelun lopputuloksesta niin moniin eri suuntiin vellovan ja koko päätöksentekojärjestelmän uskottavuutta syövän tapahtumien ketjun seurauksena voi ennustaa, että menossa ollut vaalikampanjoiden kilpavarustelun aika lienee ainakin joksikin aikaa ohi. Se olisi pelkästään hyvä asia se. Toisaalta sellaista tilannetta, pitäisi koettaa välttää, että jatkossa ehdokkaana voisivat olla vain valmiiksi tunnetut henkilöt tai ne joiden oma rahapussi kestää isojenkin kampanjoiden käymisen. Kokemus osoittaa, että pelkkä raha tai valmis tunnettuisuus joltakin elämän alalta eivät onneksi yksistään ratkaise valituksi tulemista - muutakin pitää olla. "Pitkän linjan kulkijoillakin" kuitenkin tulisi olla mahdollisuuksia tulla valituiksi, mikäli kannatusta on. Ihan ilman mainontaa ei tultane kuitenkaan jatkossakaan pärjäämään.

Sitäkin olen viikkojen varrella miettinyt, miltä menneiden kuukausien keskustelu on kuulostanut niistä sadoista ja tuhansista ihmisistä, jotka ovat olleet tekemässä pyyteettömästi kerta toisensa jälkeen vaalityötä. On pidetty kirpputoreja, myyty patalappuja ja arpoja sekä järjestetty mitä erilaisimpia tapahtumia varojen keräämiseksi vaalien työn tueksi. Miltä mahtaa tuntua niistä sadoista ja tuhansista ihmisistä, jotka ovat pyryissä, pakkasissa sekä vesi ja räntäsateissa uskoneet omaan aatteeseensa, uskoneet tekevänsä työtä paremman tulevaisuuden puolesta kukin omista lähtökohdistaan. Myrskyn silmässä ovat olleet muutamat henkilöt ja tapaukset, joiden pohjalta ymmärrän hyvin, että aallot lyövät ja keskustelu "paljastuksineen" velloo. Leimaa on lyöty kaikkien toimijoiden osalle tavalla, joka tullee jättämään oman jälkensä koko toimintaan pitkäksi ajaksi. Osaltaan toki on kyse tervehdyttävästäkin vaikutuksesta, mikä on pelkästään hyvä asia. Osaltaan loassa ovat nekin toimijat, jotka eivät ole olleet osallisina millään tavoilla.
 Eikö mitään muuta?

Olen saanut viime päivien aikana vastata lukuisia kertoja kysymykseen "eikö teillä siellä muuta ole kuin keskustelu vaalirahoista?" Eduskuntatyön arkeen lööpeillä ja otsikoilla ei ole ollut juurikaan vaikutusta. Käytävillä ja kuppilassa aiheesta toki mielipiteitä vaihdetaan, mutta arjen työ lainsäädännön osalta jatkuu tavanomaisissa muodoissaan. Valiokunnat kokoustavat ja täysistuntojen päiväjärjestyksissä on, kuten ajanjaksoon kuuluu, hallituksen esityksiä. Valiokunnat valmistelevat lausuntojaan tulevan vuoden budjetista. Ihan niin kuin kaikkina muinakin syyskuun viikkoina on aina tapahtunut.

Omat tunnelmat ja mielialat ovat olleet mollivoittoiset. Yritän muistuttaa itselleni, ettei pitäisi murehtia asioita, joihin vaikuttamiseen omat voimat eivät riitä. Ei ole "muistuttaminen" auttanut. Ajatukset kulkevat erilaisia etenemispolkuja ja aikaansaavat loppu tulemia, joista osassa on valoisuutta, osassa pelkkiä tummia pilviä. Omakin tulevaisuus mietityttää - tällainenko on sitä, miksi on halunnut olla mukana? Tämäkö on sitä, jossa on mukana heistä itsestään riippumatta myös läheiset ihmiset, ja vaikkeivät osallistuisi muutoin millään tavoilla itse toimintaan, näkyy kulloinenkin tilanne arjessa tavalla, jossa on fyysisesti läsnä mutta henkisesti jossain ihan muualla. On olemassa esimerkkejä, joissa on "maksettu" kovaakin hintaa siitä, että on toimittu luottamustehtävässä. Monenmoisissa tilanteissa päätöksenteossa mukana olevat pääsee ja joutuu toimimaan. Toimintakyky ei saisi lamaantua ovatpa vallitsevat olosuhteet millaiset tahansa - ikävienkin asioiden jälkeen tulee uusi huominen. Kuluvan viikon keskiviikko tulee olemaan yksi etappi tapahtumien sarjassa. Hallitus antaa tiedonannon vaalirahoitukseen liittyen. Luottamuksesta äänestetään torstaina.
 

Vuonna 2010 valtio ottaa velkaa 35 miljoonaa euroa päivässä. Se tekee vuodessa 13 miljardia euroa ja aikaisempien velkojen kanssa se tarkoittaa, että vuoden lopussa on velkaa lähes 80 miljardia. Näin ollaan päättämässä. Tässä on lopputulos siitä, että on sovittu siitä, että laman yli pyritään menemään velan otolla. Verotuksen kiristämisen aika on tulevana vuonna alkamassa - tällä tiellä joudutaan jatkamaan, jotta päästään myös lyhentämään melko isoon mittaluokkaan nousevaa taakkaa. Sovittu on myös siitä, että sosiaalietuuksien leikkauksien linjalle ei ainakaan istuva hallitus lähde. Tästä lupauksesta olisi kyettävä pitämään ja on pidettävä kiinni. Edellä olevan yhtälön toimeenpaneminen ei ole helppo tehtävä semminkin, kun edelleenkin tuntuu sellaiselta, että onko sittenkään riittävästi tiedostettu tilanteen vakavuutta ja syvyyttä.

Olemme edelleenkin tilanteessa, missä ne joilla on työtä tai toimeentulo on muutoin vakiintuneella tavalla turvattu voivat elää ja toimia ainakin lähes entisillä elämisen tavoillaan, ainakin jos/kun tarkastellaan käytettävissä olevia euroja. Taantuma "puree" entistä useampaan ja he sekä heidän lähipiirinsä tietävät mitä tarkoittaa kun työt loppuvat. Toimeentulo vaarantuu ja vaikeutuu. Synkistelemään ei pitäisikään - ainakaan turhaan - alkaa. Yleisellä ilmapiirillä on vaikutusta siihen, miten "pyörät pyörivät". Mutta tietynasteisen jopa kriisitietoisuuden ymmärtäminen ei olisi kuitenkaan väärin sekään. Liki 80 miljardissa ja kun näköpiirissä on, ettei ihan lähitulevaisuudestakaan tulla selviämään ilman lisälainan ottoa niin takaisinmaksunkin aika kun tulee ja se ei ilman päätöksiä - vastenmielisiäkin sellaisia - tule onnistumaan. Tulevana vuonna kun budjetin loppusumma on 50 miljardia, niin noin joka neljäs euro pitää maksaa joskus takaisin velanantajille. Kuntien tilannehan on sitten luku sinänsä. Jos on takana vuosi 2007, joka lienee yksi kuntien taloushistorian parhaista, niin myös taantuman vaikutukset ovat olleet vahvoja ja tapahtuneet nopeasti.
 
Talousarvion laatimisen perustojen arviointi on ollut monet kerrat tukevammallakin pohjalla kuin kuluneen syyskesän ja syksyn aikana. Maamme saa velkansa - meihin luotetaan - tämä ei ole ongelma. Takaisinmaksun aika siis tulee. Keinovalikoimaan tarvitaan elementtejä. Eduskuntakeskustelun perusteella varsin vähän tuli esiin mitään uutta. Puolueiden välillä on eroja - mikä on ymmärrettävää ja luonnollistakin.

Meistä kukaan ei veroja ihannoi. Ne ovat kuitenkin välttämättömyys voidaksemme ylläpitää yhteiskuntamme palveluja ja maksaa tulonsiirtoja. Verotuksella voidaan vaikuttaa itse kunkin kuluttamiseen ja tottumuksiin. Tulojen kerääminen toki on finanssipolitiikkaa ja valintojen tekemistä siitä mitä verotetaan ja miten - työtä, omaisuutta vai kuluttamista. Kun politiikan kielessä puhutaan veropohjan laajentamisesta, se tarkoittaa aina uusien veromuotojen käyttöönottoa. Kun puhutaan ohjausvaikutuksesta kyse on konkreettisimmillaan siitä, että esim. alkoholin hinnan osalta, on olemassa rajoja - osittain mielikuvien maailmassa - joilla on suora vaikutuksensa siihen, miten paljon matkustaessamme alkoholijuomia tuomme. Olen omassa ajattelussani aina vain vakuuttuneempi siitä, että esim. paljon puhutun terveydenedistämisen nimissä - josta joidenkin mielestä on melko pitkäkin matka veroihin - meidän tulee miettiä, mitä meidän maamme oloissa tarkoittaa rasvavero tai terveellisten elintarvikkeiden hintaa vaikuttaminen arvonlisäverotuksen kautta. Toisinpäin voisiko ja tulisiko epäterveellisistä ja terveyteen kielteisesti vaikuttavista elintarvikkeista maksaa nykyistä korkeampaa veroa. Sama koskee energiaa. Tulevaisuuden kannalta kestäviä energiaratkaisuja tulisi tukea nykyistä enemmän myös veroratkaisuin. Ilmastoa tuhoavia ja vaarantavia energiamuotoja tulee voida verottaa nykyistä enemmän. Meidän itse kunkin valinnoilla on merkitystä. Veroilla voidaan vaikuttaa päätöksentekoon ja valintoihin kestävillä tavoilla.
 

Ihmisarvoinen elämä on jokaisen ihmisen oikeus - perusoikeus. Sen pitäisi olla itsestään selvyys syntymästä viimeiseen elinpäivään asti. Ihmisarvoa ei mitata rahalla eikä titteleillä tai organisaatiokaavioilla. Ihmisarvon kunnioitusta voi oppia, mutta sen tulisi olla meissä jokaisessa niin, että käytännön toimissamme sen osoittaisimme tehtävästämme tai tilanteesta riippumatta.

Jokainen meistä vanhenee päivä toisensa jälkeen. Voimamme voivat vähentyä monestakin syystä eikä se ole aina riippuvaista edes kalenterin osoittamista ikävuosista. Omien voimien vähentyessä tulemme riippuvaisiksi toisten avusta. Meidän tulisi voida luottaa siihen, etta saamme ihmisarvoista kohtelua kaikissa tilanteissa.

Mikä/mitä ihan oikeasti on pielessä?

Mitä liikkuu sellaisen henkilön mielessä, joka sulkee pimeää pelkäävän rullatuolia tarvitsevan pimeään tilaan? Jotain on perustavalla tavalla pielessä, kun näin on jossainpäin maatamme tapahtunut. Yksittäisiä julkitulleita rinnasteisia esimerkkejä on muitakin. Apuun ja korjaaviksi toimenpiteiksi on vaadittu lakia vanhustenhuollosta. On vaadittu ymmärrettävästi lisää rahaa ja auttavia käsiä huolehtimaan avun tarpeessa olevista. Tarvitaan kuitenkin muutakin.

Jotain on mennyt - perustavaa laatua olevalla tavalla pieleen, kun tällaisia arjesta on esiin tullut.. Jokainen yksittäinen tapaus on liikaa. Tärkeää kuitenkin on, että kun näin on tapahtunut asioista puhutaan ja ryhdytään tilannetta myös korjaamaan. Lainsäädännön ja resurssipulan lisäksi kysyn kuitenkin samanaikaisesti yhteiskunnan arvojen perään. Millaisella eettisyydellä toinen toisistamme huolehdimme? Onko todella niin, kuten menneen viikon aikana on väitetty, että hoito- ja hoivaalan koulutuksesta puuttuu näiltä osin jotain? Onko todella niin, että jos koulutuksessa on puutteita, toimitaan tavalla, josta seuraa kysymys, eikö ihmisarvon kunnioittaminen tulisi olla itsestäänselvyys ilman oppikirjoja tai -tunteja.

Pääsääntö - asiat kunnossa - se ei riitä

Yksikin tällainen julkisuuteen tullut tapaus on liikaa. Samalla tulee kuitenkin muistaa se, että pääosa vanhuksista elää onnellista elämää. Pääsääntö on, että henkilökunta toimii korkealla moraalilla ja etiikalla tehden parhaansa - välittäen, huolehtien, hoitaen ja hoivaten. Ammattitaito on korkealla tasolla ja raskasta työtä tehdään tavalla, jolla on suora myönteinen vaikutus myös avun tarpeessa olevien elämänlaatuun ja terveyteen.

Kohu-uutiset synnyttävät kuitenkin pelkoja. Olen itsekin kuullut viimeisen viikon aikana useamman kerran lauseen "kun voimat vähenevät, pääsisipä sitten äkkiä pois". Turvallisuuden tunnetta on kolautettu - pelätään tulevaa. Millään mahtikäskyillä tai yksittäisillä laeilla pelko ei poistu, mutta tulevaan tilanteeseen tulisi kyetä vaikuttamaan.

Monenlaisia "vääristymiä"

Yhteiskunnan asenteiden muokkautuminen ja muovautuminen ei tapahdu hetkessä suuntaan eikä toiseen. Jotain ajasta kertoo BB-talot ja Diilit. Heikoimmille tai muutoin joukkoon sopimattomille annetaan potkut. Ihmisarvonkin nöyryyttämisiä tapahtuu julkisesti. "Olet erotettu" - kuuluu "äänestystulos". Tällaisetkin asiat muokkaavat ja muovaavat mielikuvia, jotka ainakin saattavat heijastella myös elämän arkeen. Yhdenkään apua tarvitsevan epäasiallinen kohtelu ei ole yhden yksittäisen ohjelman tai tapahtuman syy. Osallistuminenhan on vapaaehtoista. Toisaalta sellaista ohjelmaa tehdään millä on markkinoita, joilla on kysyntää. Leimaa antavaa on myös se, että uudella tuotantokaudella pitää tehdä aina vain rajumpia asioita kuin edellisellä. Kierre on näiltäkin osin valmis - kiinnostuksen ylläpitämisen väitetään edellyttävän tällaista. Näinkö todella on? Kulkee jossakin joku raja? Mitä oikein sitten pitääkään tehdä, jotta huomattaisiin?

Eduskunta tulee käymään välikysymyksen kautta keskustelun vanhustenhuollon tilanteesta ja tulevaisuudesta. "Patenttiväite" siitä, että lisärahalla nykytilanne olisi korjattavissa tullee olemaan pääväittämä tälläkin kertaa. Tapahtuneiden valossa tulisi ja tulee keskustella paljosta muustakin, sellaisestakin mihin ei lisäeuroilla, lainsäädännöllä tai uusilla viroilla voi vaikuttaa. Ikääntyminen ei ole sairaus. Ikääntymisen tulee voida tapahtua ilman pelkoja - ihmisarvoa pitää kunnioittaa.

Rajojen piirtäminen, ilmaiseminen  ja esittäminen saattaa olla hankalaa. Ne kuitenkin olemassa olollaan auttavat hahmottamaan asioita. Rajoissa varsinkin jos ja kun ne liittyvät esim. sosiaaliturvan etuuksien suuruuteen tai verotuksen määrään on omat hankaluutensa. Eurokin "väärällä" puolella voi aikaansaada nykykäytännöissämme nolla tuloksen tai veroprosentin arvaamattomankin muutoksen. Olipa keskustelu mikä tahansa, yhteisen lopputuloksen aikaansaamista helpottaa merkittävästi kun ollaan käsitteistä samaa mieltä.

Politiikassa viljellään mielelläänkin ja jopa tahallisestikin mielikuvia esim. sanalla suurituloinen. Harvapa itse tykönään mieltään itseään ao ryhmään kuuluvaksi vaan kyse on jostakin monille saavuttamattomasta ja kaukaisesta. Puheenjohtaja Urpilaiselle kiitos siitä, että hän kertoi, että pienituloisia ovat ne, joilla on alle 3000 suuruinen kuukausipalkka, ja suurituloisia ovat yli 6000 euroa tienaavat. Yritys oli hyvä. Sitten menikin selittelyksi. "Nythän verotus ei kiristy tulojen noustessa esimerkiksi 6000 eurosta 16000 euroon kuukaudessa", kirjoittaa Urpilainen. Väite ei pidä paikkansa. Kirjoitetun tekstin jälkeen olemme saaneet kuulla "paikkausyrityksiä", jotka harvemmin toimivat ainakaan silloin kun lähtökohdassa on valuvika.

Tuloverotus on progressiivista, olipa sitten kyse päätoimen tuloista tai lisätuloista ja progressio puree kyllä vastoin esitettyä väittämää käytännössäkin. Jos ja kun meillä jossakin on "ongelma", se on siinä, että on mahdollista ansiotuloiksikin luokiteltavissa olevista tuloista maksaa veroja pääomaveron kautta, joka taas tarkoittaa tasaveroa. Ei ole tarpeen arvioida tätäkö tarkoitettiin alunperinkin, mutta tällaiselta se näyttää... Yritystä kuitenkin oli ja keskustelunaihekin ihan tarpeellinen. Jo nyt näyttää jokseenkin selvältä, että vaikka tuleviin eduskuntavaaleihin onkin vielä aikaa reippaasti, niin vaalien alusajan eräs keskeisimmistä kysymyksistä tulee olemaan verotus. Ansioiden verottaminen vs. kulutuksen verottaminen. Verovähennysten tulevaisuus ylipäänsä ja samalla verotuksen keinojen käyttäminen esim. osana perhepolitiikkaa. Varallisuuden ja ylipäätänsä omaisuuden verottaminen. Pääomaverotuksen määrä jne.

Historiankirjoitusta

5.9.2009 piirtyy varmuudella tavalla tai toisella hollolaiseen historiankirjoitukseen. Kuntapäättäjien edustajana sain olla vastaanottamassa kuntalaisaloitteen jättäjien laskelman mukaan lähes kahden tuhannen nimen allekirjoituksin vaadetta kuntalain mukaisen kansanäänestyksen järjestämiseksi. Odotin tilaisuutta hieman jännittäenkin. Viime viikkojen aikana kun on ollut kylillä liikkeellä jos jonkinlaista tarinaa siitä, miten nimiä kerätty ja millä perusteella aloite on allekirjoitettu. Osa varmaan tottakin osa tarua. En voi tässäkään yhteydessä kuin toivoa, että paljon ja mittaamattomastikin tunnetta sisältävästä asiastaan pystyttäisiin käymään asiallista ja todellisuuteen perustuvaa keskustelua, vaikka se sitten olisi miten vaikeaa. Kunnan tulevaisuudesta puhutaan.

Kaikkein tärkeimpänä kysymyksenä se, miten turvataan palvelut tulevaisuudessa. Millä toimintatavoilla ja millä hallinnolla, ja ennen kaikkea millä rahalla. Kukaan meistä ei päätä Hollolankaan asioista yksin eikä ihan kaksinkaan. Joukkoja tarvitaan oltiinpa sitten neuvottelupöydissä toisten kanssa tai ratkomassa usean miljoonan euron vajetta kunnan tulevan vuoden talousarviosta. Meistä framilla olleista niin puuhamiehistä kuin meistä vastaanottajistakin oli havaittavissa, että en ollut ainoa, jota jännitti. Turhaa jännitin, vaikka palaute olikin se, että vakavaksi pojankin laittoi.

Faktoja pöytään

Mistä sitten tällä hetkellä on kysymys? Jätetyn aloitteen esitys on, että Hollolan kunnan itsenäisyydestä järjestetään kansanäänestys. Kuntalain mukaan aloite on käsiteltävä ja niin tulee tapahtumaan. Äänestettäessä pitäisi ja pitää äänestyksen kohteen olla selkeä ja yksilöitävissä. Sellainen aika ei ole vielä. Valtuusto on äänestyksen jälkeen päättänyt osallistumisestaan tällä hetkellä yhdessä yhdeksän muun kunnan kanssa UusiKunta neuvotteluihin. Mikä on noiden neuvotteluiden lopputulos, sitä tuskin kukaan tietää, minä en ainakaan. Tavoitteita ollaan asettamassa, ja osaltaan koen aloitteen piiskanakin meille päättäjille siitä, että syntyvä esitys on kokonaisuudessaan kelvollinen. Koko maakunnan kokoista myös kuntayhtymät sisällään pitävää kokonaisuutta kannattaa ja pitää tavoitella.

"Piiska" koskee koko valmistelua. Tosiasioita on kyettävä lyömään pöytään, vaikka senkin tunnistan, että kantansa lukkoon lyöneitä on paljon - riippumatta prosessista esiin tulevista asioista. Hollolassa ja Hollolalla on edelleenkin vaihtoehtoja. Ainakaan minulla ei ole valmista vastausta siihen, mitä tuleman pitää. Iso periaatteellinen asia on myös se - esimerkit lähikaupungeistakin sen kertovat - että ei ole pelkkä sananselitystä tai semiotiikkaa siinä ollaanko rakentamassa jotakin uutta vain liittämässä toisia toisiin. Ero on suuri. Selvää on edelleenkin myös se, että yksittäistä kuntaliitosta Lahden kanssa en ole tukemassa. Isompaa - pienemmät huomioivaa pitää etsiä ja tavoitella. Lähiviikkojen pienienkin yksityiskohtien päätöksenteossa asetellaan tulevan kannalta merkittäviä askelmerkkejä - luodaan joko onnistumiselle pohjaa tai kylvetään epäonnistumisen siemeniä.
 

Eduskuntaryhmien kesäkokoukset ovat yksi syksyn merkeistä. Politiikan kalenterissa on kyse yksi varmimmista "warm up".eista syksyä kohti käytäessä. Aikataulutus on vuoden kierrossa se, että valtiovarainministeriö on budjettinsa antanut ja hallituspuolueiden eduskuntaryhmät antavat omat evästyksensä ministerien matkatessa kohti budjettiriihtä.

Rovaniemen kokouksesta muistan sen, että perheemme esikoinen oli  syntynyt kuukautta aikaisemmin, tuli nukuttua 16 tunnin yöunet. Ouluun tein reissun päiväseltään. Esko Aho oli palannut USA.sta ja luennoi. Seuraavan päivän iltapäivälehdet kirjoittivat ryhmäkokouksen uutisointina - eivät suinkaan Eskon puheenvuorosta vaan meistä kolmesta muutaman viikkoisen pienen pojan isästä. Kuopuksemme oli syntynyt.
Seinäjoella "rakennettiin" uusia teitä koko maahan. Valtiovarainministeri oli vaihtumassa Kalliomäestä Heinäluomaan. Tampereen läntinen ohitie ja Oulu-Kiiminki perusparannus olivat "ohittaneet" muutaman muun tiehankkeen listoilla. Hässäkkä oli valmis. STT kertoi Foxxconin lakkauttavan Hollolan tehtaansa - 690 työpaikkaa.

Tampereella oltiin toimittajien kanssa Näsijärvellä. Purjevene oli kaatunut - purjehtija hukkui. Mauri Pekkarinen oli kutsunut työvaliokunnan jo edellisiltana Helsinkiin - koko ilta "kirjoitettiin" porukalla seuraavan päivän puhetta. Rauman kokouksen uutinen oli kaksi parkkipaikalla ollutta Harley Davidsonia. Espoossa opetetaan useilla kymmenillä eri kielillä peruskoulussa. Lahdessa kokoustettiin Felmannissa. Tärkeitä ja vähemmän tärkeitä asioita. Kulloisenkin syyskesän poliittisesta agendasta ei kesäkokoukseen liittyen muistinvaraisesti ole mieleen jäänyt juuri mitään. Oppositioryhmän kokous on toisenlainen monellakin tapaa hallituspuolueeseen verrattuna - eikä ministereiden puuttuminen ole niitä ainoita eroja. Olellisinta on se, että vaikkeivät yksittäisen edustajan vaikutusmahdollisuudet suuren suuret olekaan pääsee antamaan suoran palautteen "neuvottelupöytään".

Perusasioiden äärellä

Hämeenlinnan kokouksestamme jää muistin kätköihin hyvin toisenlainen ja erilainen kuva.  Aina ja joka kerta on puhuttu budjetista ja sen sisällöstä painotuksineen - kipakastikin joskus. Eduskuntaryhmällämme on takanaan minun "mittaristossani" paras kokous missä olen ollut läsnä. Asiaa puhuttiin - talouden kehitysnäkymistä ja työllisyyskehityksesä, ruoan alv.tä, tuki neuvotteluhin ravintolaruoan alv.in laskemisesta, kuntataloutta, huolta palveluista, kehitysyhteistyömäärärahoja, muutama tiekin rakennettiin ja viljan sekä maidon tuottajahinnan aiempaan verrattuna alhaisesta tasosta kuultiin palautetta.

Ainutlaatuiseksi aiempaan verrattuna - tallentuu muistilokeroihin - keskustelun teki se, että sanoja aate ja arvot kuuli käytettävän usein. Mitä on keskustalaisuus 2000 -luvulla? Ovatko tasa-arvoisuus, oikeudenmukaisuus, vaihtoehtojen mahdollistaminen, yrittelijäisyys ja sen palkitsevuus, yhteisöllisyys, heikompiosaisista huolenpito tai "köyhän asia" alistettu hallitustyölle ja valtapolitiikalle? Ovatko keskinäiset vääntömme perusteena siihen, että sitten lopunperin ne tärkeät asiat ovat jääneet "päivittämättä"?

Kaikki kysymyksiä, joihin vastaajasta riippuen saa hieman erisävyisiä kommentteja, mutta perustilanne ei siitä muutu. Ajatukset tulevaisuuden menestyksestämme ovat yhdensuuntaisia. Kivijalat ja perustat kun ovat kunnossa. Erilaisissa väännöissäkin on oltava selvillä, se millä "puolella" olemme. Leima on oltava ja kompromissienkin keskelläkin jälki jäätävä. Sekin kun meinaa ainakin joiltakin unohtua, että Keskustakaan ei yksin tee päätöksiä - sellaista voimaa ei selän takana ole - tälläinekään asia ei saa unohtua. Tosin sellaisia voimia ei ole yhdelläkään muullakaan puolueella - sekin meinaa toisiltakin aika-ajoin unohtua.

Riihi lämpeni

Hallitus sai riihessään budjetin kasaan. Elintarveikkeiden ja ravintolaruoan alv.n laskemisesta saatiin malli aikaan. Neuvottelupöydistä löytyi luovutta, jota lopputuloksen osalta voi pitää tyydyttävänä. Ruoka, myyntipaikasta riippumatta, saa saman verokohtelun 1.7.2010 jälkeen. Samassa yhteydessä yleinen alvprosentti on nousemassa yhdellä prosenttiyksiköllä. Ruokaa syö meistä jokainen. Mitä pienemmät tulot, sitä suurempi osuus käytössä olevista rahoista menee syömiseen. Tavoittelimme ravintolaruoan osalta 12 prosenttiyksikköä, joka olisi ollut siis ruoan tavoin 10 %-yksikköä alempi yleiseen tasoon nähden. Tässä yhteydessä - ja arvioitaessa erityisesti pienempituloisten tulevaisuutta ei pidä unohtaa verotuksessamme olevaa perusvähennystä. Valtiovarainministeriön esityksessä tätä rajaa oltiin nostamassa 2000 euroon vuositasolla. Hallituksen riihi nosti rajaa 2200 euroon. Tässä kohtaa on kyse sekä euroista, että myös periaatteesta - niiden huomioimisesta, joiden käytettävissa olevat eurot ovat alhaisella tasolla.

Uutinen ei tälläkään kertaa ollut se, että oppositio ensitöikseen kiirehti tehtyjä esityksiä moittimaan. Sanavalinnoissakaan ei yllätyksiä ollut. Reilua minusta on se, että suurin oppositiopuolue kertoo edelleenkin - linjaakkaasti - vastustavansa ruoan alv.n laskemista. "Väärin sammutettu" tietysti muutenkin. Varmat syksyn merkit siis olemassa.
 

"Puolivillaisia vastaväitteittä ja poliittista panettelua", sanoo Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi kokeneensa viimeisten viikkojen aikana keskusteltaessa elintarvikkeiden arvonlisäveron tasosta. Joutuu kysymään, että mitenkähän se nyt oikein meni - kuka sanoi mitä ja milloin?

Vanhasen II hallituksen ohjelmaan on kirjoitettu, että ruoan arvonlisäveroa lasketaan nykyisestä tasosta viidellä prosenttiyksiköllä 12 %:iin. Hallituksen esityksestä eduskunta on päättänyt, että uusi verotaso kaupassa myytäville elintarvikkeille otetaan käyttöön 1.10.2009 alkaen. Tämän sisältöisenä eli verotulojen kertymät on laskettu niin kuluvan vuoden budjettiin kuin valtiovarainministeri Kataisen esitykseen tulevan vuoden budjettiin. Näin on sovittu ja päätetty.

Mäkkärit ja aabeeceetkin

Viimeisen parin viikon aikana kehkeytynyt keskustelu syntyi valtiovarainministeri ja puolueen puheenjohtaja Kataisen puheenvuorosta, jossa hän esitti, että elintarvikkeiden alv:n taso jatkossa olisikin 14 % ja samalla laskettaisiin ravintolaruoan alv:a nykytasosta samaan 14 %:iin. Ravintolaruoan alv:n laskeminen siis Kataisen esityksessä rahoitettaisiin kaupassa myytävien elintarvikkeiden jo sovitun alennuksen pienentämisellä.

Tässä yhteydessä ravintolaruokaa myydään niin mäkkäreissä, abc:eillä, kahviloissa kuin ravintoloissakin. Elleivät verot ole samalla tasolla, seuraksena ja ennakoitavissa on erimuotoinen verokikkailu ns. ulosmyytävällä ruoalla, kaksoishinnoittelu esim. hampurilaisbaareissa ja kaikenkaikkiaan rajanveto-ongelmat, mistä elintarvikkeista tai ruoasta kulloinkin on kyse. On hyvin perusteltua, että alv -tasot ovat samat.

Meille sopii

Keskustasta kerrottiin heti, että olemme valmiit siihen, että alv -taso on sama. Samoin on sanottu pääministerin suulla, että tuo taso tuli olla 12%. Sen sijaan se, mitä me olemme ehdottaneet rahoituksen hoitamiseksi on sama, mitä Rkp.n puheenjohtaja Wallinkin on ehdottanut, eli tulevan vuoden tuloverotukseen tehdään verotaulukoiden indeksitarkistukset, mutta ansiotulon nousua vastaavaa indeksitarkistuksen yli menevää osuutta ei tehdä. Näkemysero on periaatteellinen. Tämä periaatteellinen ero koskee siis rahoitusta ei periaatetta siitä, että kaupassa myytävän elintarvikkeen ja ravintolaruoan alv olisivat samalla tasolla.

Voi hyvin kysyä, kuka puhuu puolivillaisia? Kuka "tökkii" ja haluaa hämmentää - ellei sitten ole suunniteltua ja tarjoitushakuistakin ohjata keskustelua raiteille - tätä en halua uskoa. Onpa esitetty väitteitä, että Keskusta ihan lähtökohtaisesti vastustaisi ravintolaruoan alv:oon puuttumista - sen laskemista - kyse on täysin perättömästä väitteestä. Rahoituksesta on eriäviä näkemyksiä - haluan uskoa, että sopu tähänkin asiaan löytyy.

Julkisuus elää ja saa käyttövoimaa kiistoista. Ellei niitä ole, niitä yritetään väkisin vääntää. Sitten kun niitä on, hehkutusta riittää. Ratkaisu tulee. Viikon sisään tiedämme - millä tasolla elintarvikkeiden ja ravintolaruoan arvonlisävero jatkossa on. Pelkästään "puolivillaisilla väitteillä" ei kannata kenenkään olla liikkeellä - sellaiset eivät ainakaan ratkaisun löytämistä helpota. Velan "päällekään" ei ratkaisua kannata tehdä.

Vaatii toimenpiteitä

Hallituksen budjettiriihen suurimmat kysymykset tulevat olemaan toimet työttömyyden kasvun jarruttamiseksi - erityisesti nuorten osalta. Edellisen laman yksi opetuksista on, että nuorten syrjäytymiskehitykselle on saatava stoppi mahdollisimman aikaisin. Koulutus- ja työmahdollisuudet ovat lääke tähän.

Kuntien talous tulee olemaan keskustelujen keskiössä niin riihessä kuin lähikuukausien aikana muutoinkin. Hallituksen ja myöhemmin eduskunnan päätöksistä odotetaan helpotusta veroprosenttien nostamisia miettiville kuntapäättäjille. Kunnat eivät tulle pääsemän irti vaikeista ratkaisuistaan valtion toimenpitein. Valtionosuuksissa ollaan pitämässä se, mitä on luvattu esim. indeksitarkistuksista, mutta mitään uutta mittaluokaltaan merkittävää ei taida tulossa olla.

Kuluneen viikon viestit metsäteollisuuden päätöksistä lakkauttaa yksiköitä eivät tulleet ihan täytenä yllätyksenä. Niiden paikkakuntien osalta, joita ratkaisut konkreettisesti koskevat, on kyse "pommista", josta toipuminen vaatii toimia. Jokaisen uuden työttömän ja heidän läheistensä osalta kyse on henkilökohtaisen elämän järkkymisestä tavalla, jossa lupaukset mahdollisesta paremmasta tulevasta kuulostavat helposti sanahelinältä. Maan hallitukselta odotetaan viestiä koko metsäteollisuutta koskien siitä, miten tulevaisuudessakin maamme seisoo "puujalallaankin". Se on jokseenkin varmaa, että paikallaan pysymällä ja ilman uutta edessä on hitaan näivettymisen tie.

Viikon opetus. Tiedotusvälineet saivat haluamansa. Tiedon esiintuloon ja esittämistapaan on mahdollista vaikuttaa. Ennemmin tai myöhemmin esillä on, mitä kerrottavissa ylipäätänsä olemassa on. Kriisiviestinnän osa yksi, luku yksi ensimmäinen rivi kuuluu - mitä nopeammin kerrot kerrottavissa olevan, sitä nopeammin kiinnostus koko asiaa kohtaa lantuu. Tämä ei ole ihan helppo muistettava, kun ns. tilanne on päällä, mutta pääsääntö on se, että näin tulisi toimia.

Muistan muutaman viikon takaa, kun Kokoomuksen puheenjohtaja Katainen melko mahtipontisestikin julisti odottavansa pelisääntöjä puoluerahoituksen julkistamiseen. Muutaman viime vuoden osalta ei ole mitään kerrottavaa. Demari Korhonen osaltaan toisti samaa, ja lähetti kyllä muille "opettavaisia" terveisiä. No, tänään tiedetään, ettei odotusaika riittänyt. Paine kävi riittävän tai jopa liian kovaksi. Sadat tuhannet eurot ovat julkisia. Eipä muuten vieläkään kukaan kysynyt Kataiselta "laskuopista" kun hän muutama viikko sitten puhui vuositasolla koko puolueen budjetissa 1 - 2 % osuudesta ulkopuolisen rahan osalta. "Suuruusluokan" heitto ei toki ole ihan pilkkuvirheen luokkaa, mutta mittakaava on kuitenkin muuta kuin prosentti tai kaksi.

Mieluisia päätöksentekijöitä

Keskustan hässäkät niin sisäisesti kuin koko tapahtumasarjojen osalta olleet ihan omamme - sisäinen keskustelu jatkunee edelleenkin ainakin jossain muodossa - luottamuksestahan viime kädessä on kyse. Opiksi otettavaa on varmasti niin toimintatavoissa kuin ja erityisesti koko päätöksenteon perustassa eli luottamuksen palauttamisessa eri tasoilla.

Meidän näkökulmastamme - tätä odotimme alun alkaenkin - aivan uuden näkökulman ja näköalan vaalirahakeskusteluun ja pohjaksi myös tulevaan päätöksentekoon tuo nuo vuosi tasolla kuusi numeroiset luvut - vaalikaudella miljoonaluokkaan nousevat tuet, jotka vasemmistopuolueet saavat. Jokainen voi tykönään miettiä mittakavaa. TU:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoi tv-uutisissa selkeällä suomen kielellä senkin, että rahalla halutaan mieleisiä päätöksentekijöitä ja vaikutusvaltaa asioista päätettäessä. Että tämmöistä puhetta. Itselleni vuosittaiset sadat tuhannet eurot eivät tulleet suurena yllätyksenä. Mittaluokka silti jonkin verran yllätti.

Historiallinen tausta, wanha levy

Kokonaan oma keskustelunaiheensa on se, että kyse on verovähennysoikeuden alaisista jäsenmaksutuloista. En pidä verovähennysoikeuden olemassa oloa suurena ongelmana - taustallahan on historiallinenkin päätös, jota kautta on luotu ja kannustaen mahdollistettu yksi sopimusyhteiskuntamme perustoista eli suuri jäsenmäärä liitoissa ja sitä kautta perustaa laajapohjaisille työehtoehtosopimuksille, josta seuraa yksi maamme menestystekijöistä eli pitkälle menevä työrauha työelämässä - joka on ollut suomalainen menestystarina. Toisaalta on ollut havaittavissa, että monet jäsenmaksunsa maksaneet - ja varsinkin ne, joiden poliittinen näkökulma on jotain muuta kuin vasemmistolainen - ovat olleet yllättyneitä tiedoista heidän jäsenmaksujensa käytöstä. Avoimuuden ja tietoisuuden lisääminen tässäkin kohdassa on pelkästään hyvä asia.

Toinen asia on sitten se, että varsinkin Demareilla (esim. eduskunnan varapuhemies Koskinen) on nykytilanteessa halua pyörittää vanhaa levyä siitä, kuka tai ketkä kenenkin puolueen rahoituksessa on mukana. Tässä yhteydessä tarkoitan wanhan levyn kertovan, Keskustan ja Maataloustuottajien yhteistyöstä sekä sen tiiviydestä.. Onko tilanne hyvä vai valitettava, sen jokainen ratkaiskoon - mutta kaiken pyörityksenkin keskellä MTK ei ole otsikoissa pyörinyt. Ei vaikka Keskusta yli 5000 euron lahjoittajansa julkaisikin. Toisekseen melkoisen vahva muistikuva minulla on siitä, että tuottajajärjestö julkaisi hetimmiten eduskuntavaalien jälkeen listan edustajaehdokkaista, joille oli vaalirahaa jaettu sadasta eurosta muutamaan sataan euroon. Tällaistahan ei tietenkään kilpailevan puolueen keskeisessä tehtävässä asemassa olevan tarvitse muistaa - wanhan levyn pyörittäminen, vaikka se olisi kuinka vastoin todellisuutta, on niin paljon helpompaa.

Luottamuksen varassa

Päätöksenteossa toimitaan luottamuksen varassa. Luottamus pitää ansaita ja se pitää kyetä ylläpitämään. Sitä voi vahvistaa, mutta sen voi menettää sen palautumatta enää koskaan. Me mukana olevat sopeudumme ja teemme työtämmekin kaikkien kanssa. Sitä meiltä odotetaan ja voidaan edellyttääkin - niidenkin kanssa, joiden osalta luottamusta on horjutettu ja horjutettu. On pärjättävä ja katsottava eteenpäin. Usein ollaan myös niissä tilanteissa, että menestystä valintatilanteissa ei ole, olipa sitten itse ehdolla ja muiden pyrkimyksiä tukiessa. Tällöin on lähtökohtaisesti täysin selvää, että tuki valituille on olemassa - niin toimii demokratia. Luottamus ei kuitenkaan synny vaalituloksensa mukana suoraan. Se pitää ansaita. Näin toimii demokratia.

Seuraaviin eduskuntavaaleihin on aikaa vuosi ja kahdeksan kuukautta. Eräs aika-ajoin esiin putkahtelevista keskusteluista on se, millaisella hallituskoalitiolla maata johdetaan seuraavien vaalien jälkeen. Antti Kalliomäki saattoi tehdä uuden ennätyksen siinä, miten paljon ennen vaaleja asia nousi keskustelulistojen kärkipäähän. Saatiinpahan aiheesta muutamalle päivälle otsikoita ja puoluejohtajat pääsivät vastamaan kysymykseen "miltäs tällainen ehdotus vaikuttaa?"

Toimivan hallituksen pohja edellyttää kansanedustajien enemmistöä eduskunnassa. Toimiva hallitus toteuttaa hallituspuolueiden yhtäpitäviä päätöksiä hallituksen politiikaksi ja päätöksiksi. Useamman puolueen hallituksessa on päivänselvää, etteivät yhdenkään puolueen tavoitteet yksistään voi toteutua. Toisaalta sellaisen hallituksen tukeminen, jonka toiminta ja päätökset ovat paljonkin ristiriidassa omien tai oman puolueen linjausten kanssa, on pitkän päälle kestämätön tilanne. Kukaan ei kuitenkaan valtansa ja voimansa tunnossakaan pysty sanelemaan kaikkea. Sellaista kaikkivoipaisuutta ei suomalainen päätöksenteko tule tuntemaan edes mahdollisuutena. Sellainen puolue tai sellainen päätöksentekijä, joka näin ajattelee ja edes yrittää toimia mandaatilla, jota ei ole, saattaa ajautua harhapoluille pitkäksikin aikaa. Vaalit ratkaisevat. Äänet ja kannatus ratkaisevat sen valtakirjan, jolla toiminta mahdollistuu.

Mandaatti pitää ansaita

Annettaisiinko äänestäjien päättää tulevan hallituksen pohja? Sitä varten vaalit käydään. Aikana jolloin väitetään - perustellustikin - että puolueiden erottaminen toisistaan on aina vain vaikeampaa niiden samankaltaisuuden vuoksi, voi kysyä että sekö tilannetta auttaisi, että etukäteen hallituspohja kiinni lyötäisiin. Yksikään puolue - sosialidemokraatitkaan - eivät pysty yksin tekemään tahtonsa mukaista politiikkaa tai päätöksiä - näköpiirissäkään kun ei ole, että yhdenkään puolueen kannatus mahdollistaisi 101 kansanedustajan olemassa olon. Monenlaisia muutoksia toki kannatuksiinkin voi tulla, mutta Kalliomäen ja joidenkin tukemakin rajaus Keskustan ja Kokoomuksen jättämisestä tulevan hallituksen ulkopuolelle tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että Soinin pitäisi marssittaa joukkonsa samojen pöytien ympärille. Haluaisin minä senkin päivän nähdä... Monenlaiset tilanteet ovat toki mahdollisia, mutta vaikea on uskoa.

Naapurimaassamme Ruotsissa syntyi ennen viime vaaleja puolueyhteenliittymä, jolle haettiin yhteisellä vaaliohjelmalla tukea ja kannatusta. Toki tällainen malli olisi mahdollinen. Haluaisin minä senkin nähdä, kun Demarit, Vasemmistoliitto, Vihreät ja näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa tarvittaisiin myös siis KD ja PerusS joukot yhteisellä ohjelmalla vaaleja käymään. Melkoinen myllerrys suomalaisessa päätöksenteossa olisi tapahtunut.

Pitkien listojen demokratia?

Myös niin sanottujen pitkien listojen käyttöönottaminen on nostettu keskusteluun. Sehän se ratkaisu olisikin vaalirahoitussotkuista ulospääsemiseksi. Nyt syytetään ja vihjaillaan äänien ja mielipiteiden ostamisesta ja esitetään tätä demokratian toteutumisen ongelmaksi. Pitkissä listoissa olisi toki yksittäisen ehdokkaan kannalta omat etunsa - eipähän tarvitsisi ottaa ainkaan henkiläkohtaisia vaalivelkoja. Mutta kyllä siinäkin olisi jonkin verran demokratiavajetta, vaikka kuinka jäsenäänestyksiäkin pidettäisiin, että puolueet sisällään mahdollisesti hyvinkin harvalukuisen ryhmän tekemänä päättäisivät kenestä voi tulla valtiopäivämies.

Pitkissä listoissahan puolue päättää sen järjestyksen, jolla valituksi tullaan, ja listalta valitaan niin monta kuin puolueen kannatus verrattuna toisiin puolueisiin paikkoja antaa. Jokaista toimintatapaa tulee toki uskaltaa kriittisestikin arvioida, mutta uuteen malliin lähdettäessä sen hyödyt pitää olla kiistatta paremmat kuin nykyisessä, jotta hankkeeseen kannattaa ryhtyä.

Luottamus ja "kuluttajansuoja"

Kokonaan toinen asia on se, mikäli tavoitteena onkin vain ja ainoastaan se, että pyritään ylhäältä käsin ohjaamaan asioita niin, että ne "oikein menisivät". Niissä maissa, joissa on vain kaksi isoa puoluetta, ei tällaista keskustelua käydä. Listavaalitkin ovat käytössä monissa maissa. Perinteillä on tällöin suuri merkitys. Meillä on oma mallimme, jossa on hyvät ja toki huonotkin puolensa. Aikana jolloin väitetään puolueiden samankaltaistuneen ja erojen pienentyneen on hyväksikin, että arvioita järjestelmän toivuudesta käydään.

Äänestäjän "kuluttajansuojankin" perään on hyvä kysyä, kun vuosien varrella on riittävästi esimerkkejä siitä, että toimitaan täysinkin vastoin vaalien alusaikaisia puheita ja ohjelmia. Tämä ongelma ei poistu, eikä luottamusvajeen täyttäminen tapahdu ylhäältäpäin sanelemalla. Puolueiden ja niiden toimijoiden tulisi entistä huolellisemmin valmistautua vaaleihin. Asettaa selkeät tavoitteet, joiden yhteensovittaminen tapahtuu hallituksen muodostamisen yhteydessä. Suomalaisessa mallissa tämän tulee jatkossakin tapahtua äänien antamalla valtakirjalla.

Muutama maakuntalehti oli teetättänyt kyselyn kattavalla otoksella siitä, miten lomarahojen vaihtaminen vapaaksi on toteutunut. Monet työnatajat ovat tällaisen mahdollisuuden ja toiveen esittäneet. Yksi tutkimus, kaksi vastausta. Pelkät otsikot lukemalla tai "puolella korvalla" uutisia kuuntelmalla saattoi päätyä täysin päinvastaisiin johtopäätöksiin. Joka kahdeksas oli vaihtanut lomarahat vapaaseen. Otsikot olivat "Lomarahojen vaihto vapaaseen vähäistä" tai "Joka kahdeksas vaihtoi lomarahat lisävapaaseen". Mielikuva täysin toisistaan poikkeava. Kumpikaan otsikko ei ole väärä, mutta kummoinen tulkitsija ei tarvitse olla, kun kykenee lukemaan ja kuulemaan sen, millaisella asenteella juttu on tehty.

Numerotkin kertovat

Jos harrastaa hieman laskutoimituksia, saa lopputulokseksi, että jos/kun maassamme on noin 2 miljoonaa palkansaajaa ja 12,5 % on ollut myöntyväinen asialle, niin 250 000 suomalaista on tehnyt työnantajan toiveen mukaisen päätöksen. Joukko on iso, ja kun on kyse asiasta, johon halukkuutta olisi voinut olla enemmänkin, mutta esimerkiksi ruokakunnan talous ei tätä olisi kestänyt, niin vaikea on mieltää, että suosio olisi ollut vähäistä - pikemminkin päinvastoin. Monen yrityksen selviämistä taantuman yli on edesautettu.

Yhtä oleellista kuin itse asia, on kuitenkin se, että "pureksittavissa" ja johtopäätöksiin pohjaavassa uutisessa ollaan tälle päivälle niin tyypillisessä tilanteessa. Mielikuvien maailmassa osalle syntyi vääjäämättä kuva negatiivisesta asiasta ja epäonnistuneesta toiminnasta. Toisten tiedotusvälineiden varassa oleville syntyi myönteinen käsitys ja saattoipa jokunen alkaa omalla kohdallaankinin miettiä, että entäpä jos minäkin. Tämmöistä se on tänä päivänä.

Puolueiden kannatusmittauksia tehdään kuukausittain. Otsikolla on merkitystä mielikuviin. Silläkin on merkitystä, mainitaanko jutuissa ylipäätänsä mitään. Joissain tilanteissa muutamankin prosenttiyksikön kymmenysten muutos kerrotaan merkittävänä, toisinaan ja aika-ajoin vaikuttaa siltäkun, että hieman puolueestakin riippuen kymmenysten merkitys varsinkin negatiivisen kannatuskehityksen jaksoilla voi olla uutisen arvoinen, toisinaan taas ei. Ihmeteltävää muuten luulisi olevan kesäisin kulta-aikaansa viettävillä "kaikkien alojen päivystävillä dosenteillakin", kun kaikkien hässäköidenkin keskellä Keskustan gallup-kannatus on viimeisen kuukaudenkin aikana pysynyt ennallaan, tai jos haluaa ja näkee tilanteen myönteisesti, ollut nousussa. Tämmöistä tämä tänäpäivänä on.

2010 budjetin taival alkoi julkisuudessa

Valtiovarainministeriö julkisti budjettiehdotuksensa. Vähänkään asioita seuraavalle ainakaan isoissa linjoissa ei ollut yllätyksiä. 13 miljardia uutta velkaa on neljännes koko budjetin katteesta. Summa on suuri ja maksettava joskus takaisin. Hallitus pitää lupauksensa siitä, että leikkauslistat eivät ole toimenpidevalikoimassa. Veronkiristyksiin tultaneen joutumaan - niiden aika ei ole nyt. Velanotolla pyritään selviämään pahimman yli.

Toivomisen varaa on aina, eikä alkavan syksyn osalta vähäisimpänä kuntien odotukset ja toiveet. Kunnat tulevat olemaan lujilla. Talousarvioiden tasapainottamiseen tullaan tarvitsemaan kaikkia käytettävissä oleviaa keinoja veron korotuksista palvelujen uudelleen arviointeihin ja säästöpäätöksiin. Hallituksen kokoontuessa budjettiiriiheen on luvattu, että kuntatalouden tilanteeseen palataan. Jotain on tulossa, mutta valittavankin selvää on, että mittaluokka ei tule olemaan sellainen, että kunnat eivät omiakin ratkaisujaan tekemään joutuisi.

Kuntien tuottamien palvelujen turvaamisen lisäksi toinen asialistojen ykkönen tulee olla työttömyyden helpottamiseen liittyvät toimet - erityisesti nuorten osalta. Pahimmillaan vaikutuksiltaan pitkäkestoinen ja pysyviäkin jälkiä koko yhteiskunnan rakenteisiin jättävä tilanne vaatii toimia. On tekijöitä, joille me suomalaiset emme mitään voi - ne vain tapahtuvat ja heijastuvat arkeemme työpaikkojen katoamisena - lopullisestikin. Käytössä on kuitenkin keinoja opiskelupaikkojen luomisesta alkaen, jolla pystytään varautumaan tulevaan. Nyt tarvitaan tekohengitystäkin.

Mikä niin vaikeaa

Ruoan alv:n laskeminen tuntuu olevan vaikeaa joillekin, erityisen vaikeaakin joillekin. Syntynyneessä keskusteluryöpyssä on lähes kokonaan unohtunut se, että laki, jolla ruoan alv syksyllä laskee, on jo olemassa - eduskunta on siitä päättänyt. Oppositiostakin laki kelpasi muille paitsi sosialidemokraateille. Kyse on periaatteellisesta asiasta - sen vähääkään asioita seuraavat tietävät. Tilanteet muuttuvat - eikä taantuman syvyyden arvioinnin ja ennakoinnin muutokset ole vähäisin syy, missä asioita joudutaan uudelleenarvioimaan. Ruoan alv-ale on ollut neuvottelujen ja sopimuksen osa hallitusohjelman kirjoittamisesta lähtien. Sovituista ja päätetyistä asioista on tapana pitää kiinni - semminkin kun on jo voimassa oleva lakikin.

Rauhanturvaamistehtävät eivät ole olleet ,eivätkä tule jatkossakaan olemaan riskittömiä. Maamme pitkäaikainen ja kestävä linja on ollut osallistua YK:n operaatioihin oltiinpa sitten Golanilla, Tsadissa, Afganistanistanissa tai muualla. Rauhanturvaajia on tarvittu osapuolten väliin turvaamaan ja edesauttamaan rauhaa. Turvaamaan siviilien elämisen mahdollisuuksia tai edesauttamaan demokratian tai esimerkiksi vaalien toteutumista alueilla. Jokaiselle rauhanturvaamistehtävään lähtevälle päätös osallistua on omakohtainen ja vapaaehtoinen - riskejäkin sisällään pitävä.

Tehtävien luonne on vuosikymmenten saatossa muuttunut ja tilanteet vaikeutuneet. Yksi osa suomalaista keskustelua ja päätöksentekoa on ollut operaation edellyttämä voimankäytön oikeus. Suomalainen rauhanturvaaja saa käyttää asetta itsensä puolustamiseen uhan niin vaatiessa - ei omaan aktiiviseen voimankäyttöön. Onpa vuosien varrella hieman ivallisestikin puhuttu "töpinäjoukoista", joka sekään ei pidä paikkaansa, eikä ole totuudenmukainen.

Kova väite

On esitetty väite, että maamme olisi sodassa. Muita perusteluja en ole nähnyt kuin sen painavimman, että suomalainen rauhanturvaaja on ampunut suorittaessaan vastulleen kuuluvaa tehtävää. Tällaisessa asiassa ei edes luulisi olevan mitään tulkinnanvaraista. Meillä on säädetty päätöksentekoprosessi tilanteisiin, missä päätetään sodasta ja rauhasta. Voisihan tietenkin olla niinkin - teoriassa - että asiat tapahtuvat niin nopeasti, ettei Tasavallan Presidentti ehtisi päätöksiään tehdä, eikä eduskuntakaan niiltä osin kuin sen päätöksiä tarvitaan. Tällaista tilannetta ei nyt kuitenkaan ole - ei ole. Ei edes teoriassa. Jokainen meistä myös tietää, mistä silloin olisi kyse, mikäli valmistauduttaisiin päätöksentekoon sodasta - vuosina 1939 ja 1941 tällaisissa tilanteissa on oltu. Tilainteissa, joita kukaan ei toivo, että tarvitsisi kokea. Jo tällainen jossittelukin on jokseenkin tarpeetonta.

Suomalaiset rauhanturvaajat toimivat saamallaan mandaatilla. Heidän aseellinen voimankäyttöoikeutensa on se, mikä heille on annettu. Syntyneitä tilanteita ei pidä vähätellä. Olemassa olevia riskejä ei pidä vähätellä. Mutta se, että maamme olisi sodassa - osapuolena - ei vastaa todellista tilannetta.

Tulevaisuusarviot huolella

Tästäkin asiasta on hyvä keskustella. Purkaa avoimeksi se, mistä on kysymys. Tehdä arvioita ja analyysejä. Kaiken tämän voimme tehdä tilanteessa, missä emme ole osapuolena kansainvälisessä konfliktissa vaan YK:n mandaatilla turvaamassa rauhaa - Afganistanistanin tilanteessa mahdollistamassa vaalien toteutumista ja onnistumista. Tälläiset tehtävät ovat olleet ja tullevat olemaan jatkossakin sellaisia, joissa suomalaiselle osaamiselle on kysyntää.

Näköala on sellainen, että operaatiot eivät tule helpottumaan. Voimankäytön laajuutta joudutaan arvioimaan - lähtökohtana itsensä puolustaminen tilanteen niin vaatiessa on hyvä ja kestävä lähtökohta. Suomalaisen rauhanturvaajan ei tule synnyttää tilannetta, missä hänestä tulee aktiivinen ja aloitteellinen toimija kriisitilanteissa. Meidän tulee olla mukana rauhan aikaansaamisessa ja edesauttamisessa tulevaisuudessakin niin ja ennenkaikkea neuvottelupöydissä kuin rauhanturvaamistehtävissäkin.

Turha pelottelu pois

Sosiaaliturvan etuuksien tasoa turvataan erilaisilla indekseillä, joiden laskentaperusteet vaihtelevat. Hintojen ja palkkojen noustessa tehdään vuosittain vastaavat tarkistukset. Esimerkkinä kansaneläke, joka nousi kuluvan vuoden alusta noin 24 eurolla indeksitarkistuksen tai -nousun perusteella. Inflaatio kertoo rahanarvon muutoksesta samalla, kun se kertoo sen, että kuluttajahinnat ovat nousseet.

Elämmme taloudessa taantuman aikaa. Yhtenä seurauksena olemassa olevasta tilanteesta on se, että inflaatiota ei ole - hinnat eivät ole nousseet, vaan ne ovat laskeneet - on menty deflaation puolelle. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan tilanteesta voisi seurata se, että myös sosiaaliturvan indekseihin sidotut etuudet laskisivat.

Edellisen laman aikoihin oltiin samassa tilanteessa. Tuolloin säädettiin niin, että negatiivisesta indeksistä huolimatta etuuksien tasoihin ei puututtu. Nyt tulisi tarvittaessa säätää samanlainen laki. Valtiovarainministeriön ei tule pelotella ihmisiä esimerkiksi kansaneläkkeiden tai työttömyysturvan pienentämisellä.  Hallituksen tulee budjettiriihessään ottaa selkeä kanta asiaan, ja valmius lakiesityksen tuomiseen eduskuntaan pitää olla olemassa, mikäli tilanne loka-marraskuulla indeksitason selkiinnyttyä niin vaatii.

Täpö täysiä saleja. Taloutta, sosiaalipolitiikkaa, kulttuuria. Yrittäjyyttä, hoivaa, Suomibrändiä. Tuhansia kuulijoita. Satoja alustajia. Sellainenkin on koettu, että 350 kuulijan/osallistujan jälkeen virkavalta esti halukkaiden sisäänpääsyn kuuntelemaan talouspoliittista keskustelua. Niinistö, Rehn, Kiviniemi, Backman. Tästä järjestäjät voivat ottaa sellaisen opin, että joko pitää valita kiinnostamattomampia aiheita tai heikompia puhujia tai suurempia saleja. Kaikkea tätä on SuomiAreena Porissa. Neljännen kerran järjestäjät voivat onnitella itseään. Tapahtuma on asettunut paikoilleen osaksi kesätapahtumia.

Yksi onnistumisen tae on samanaikaisuus jazzien kanssa. Kaupunki on valmiiksi kansoitettu. Tavallisesti politiikan hiljaiseen kesäkauteen on aikaansaatu ohjelmaa, joka antaa keskustelemisen aiheita. Tällaisesta voi esimerkiksi ottaa taloustutkijoiden arviot ja arvosanat maan hallituksen toimista talouden taantuman/laman osalta. Ei kiitettäviä, mutta ei heikkojakaan ja arvioiden antajat olivat tutkimuslaitos"kentän" eri laidoilta.

Oikeita malleja ja toimintatapoja

Tilaisuudet ovat napakan mittaisia. Puheenvuorot pidetään - vaikka aiheet ovatkin mitä arkisempia ja vakavampia - kuitenkin edes hieman tavanomaisia roolituksia leppoisammin ja puhutaan vapaammin. Tällainen antaa kuulijoillekin enemmän.

"Älä vanhene - ei sinua kukaan hoida" oli Superin organisoiman tilaisuuden otsikko. Yli 300 kuulijaa/osallistujaa oli ainakin itselleni todellinen yllätys. Vielä seuraavana päivänäkin tuli palautetta - tällä kertaa myönteistä täysin vierailtakin ihmisiltä siitä, miten paneelimme oli onnistunut aihetta käsittelemaan. Edelleenkään ei ole yksittäistä viisautta tulevaisuudestamme selviytymiseksemme, mutta yhteisesti ja eri näkökulmien esiinnostaminen edesauttaa varmasti. Palvelutarpeen vaatimukset, itse kunkin oma vastuu, osaammeko riittävästi ennakoida, pohjaavatko tulevaisuuden arviot liiaksi totuttuihin malleihin tilanteessa, missä elämänkaaret pitenevät ja elämisen muodot ja mallit ovat olleet tähänkin saakka ainakin jonkin verran erilaisia kuin aiemmilla sukupolvilla.

81 v tyttönen

Mieleenpainuvin puheenvuoro ei ollut ikinuoren Aira Samulinin "tanssiinkutsu" tai Superin puheenjohtaja Juhani Palomäen hyvinkin provosoiva esiintyminen ja tulevaa "mustaava" sanankäyttö. Yleisön joukosta halusi ensimmäisen puheenvuoron käyttää rouva, joka aloitti "minun rinnallani tuo Aira on tyttönen, olen nimittäin 90 -vuotias, ja haluan protestoida". Tässä vaiheessa ehdin jo ajatella, että mitähän nyt tulee/tapahtuu. Rouva jatkoi: "Minulla on asiat hyvin, minua autetaan, kun apua tarvitsen, viimeimmäksi tänne tuonut taksikuski oli niin ystävällinen. Voisin tehdä vähintään 20 sivuisen listan asioista, jotka minulla on hyvin." Puheenvuoron lopuksi rouva totesi: "Ja sitten minulla on vielä kaikkien muiden lisäksi aviomies, joka minua auttaa". Puheenvuoro oli kuin auringon salamanisku tilanteessa, missä oli pääosin, ja kuten tapana on näiden aiheiden kanssa, ongelmakeskeisesti ja vaikeuksien kautta asioita lähestyä. Tilaisuudessa kuultiin useamman kerran sen "sävyisiä" puheenvuoroja, että kun mitään ei ole tehty. Rouva 90 v. ei ole ainoa, jonka elämänmyönteisyys ja -usko levittää ympärilleensä myönteisyyttä. Omat sairautensa hänelläkin on - kuten hän meille kertoi, mutta oli tyytyväinen saamiinsa palveluihin - taksin kuljettajaa myöten. Ongelmia meillä on ikääntyvän väestön palvelujen kysynnän kasvaessa. Tyytymättömyyskin on ymmärrettävää semminkin jos ja kun odotukset ovat asettaneet riman korkealle. Rouva 90 v. ei kuitenkaan varmuudella ole ainoa, joka ao, kaltaista palautetta antaa - onneksi tällaistäkin - edes joskus.

Mutta ainakin Porissa siis politiikka ja poliitikot kiinnostavat, vaikka usein toisin väitetäänkin. Yksi perusta onnistumiselle on se miten tilaisuudet järjestetään. Pankin kerhohuone alakerrassa ei ole tältä vuosituhannelta. Asioihin pyritään hakemaan uusia näkökulmia, ja jos ei muuta niin tilaisuuksiin on helppo tulla ollaanpa sitten kävelykadulla, ulkoterassilla tai sisätiloissa. Jos ei "maistu" voi lähteä pois. Ei leimauduta kun järjestäjänä ovat eri tahot ja toimijat. Vaikeitakaan asioita ei kesäinen helle sulattanut.

Pienet ja suuret uutiset täyttävät uutisvirtaa. USA:n ja Venäjän presidentit tapasivat. Iranissa käytetään voimaa. Pohjois-Korean johtaja tuli julkisuuteen. Ruokakorin hinta on laskenut. Käytettyjen autojen myynti on nousussa. Kesätapahtumien onnistumisia mitataan kävijämäärillä. Vesimittarit tulevat asuntokohtaisiksi. Sikainfluenssa leviää.

Vaalirahakeskustelun palstamillimetrimäärät ovat vähenemässä lukuunottamatta pääkaupunkimme maakuntalehteä, joka jatkaa "journalistisin" perustein tapahtuvaa uutisointiaan. Saivat viikolla uuden nimen, jota "tutkintalinjaa" on edetty. Uutisointi on saanut kiitosta. Tiedotusvälineiden ja toimittajien tehtävänä on kertoa asioista - niinkuin ne ovat tapahtuneet. Ammattitaidosta ja osaamisesta on kysymys. Semmoinenkin kysymys on herännyt, että mitä tässä oikein tavoitellaan - tosiasioihin pohjautuvaa uutisointia asioista, joita on hyvä tietää - vai ovatko tarkoitusperät jossakin ihan muualla? Selvinnee aikanaan...

Aina vain selkeämmäksi on käynyt se, että toimittajienkin keskuudessa on kaksi koulukuntaa. Varttuneempi ja pidempään mukana ollut toimii vielä ainakin pääosin niin, että taustoja todellakin selvitetään. Johtopäätöksiä tehdään todellisuuteen pohjautuen. Skuuppien/otsikoiden metsästäjät ovat toinen tunnistettavissa oleva ryhmä. Johtopäätöksiä tehdessä ei mielikuvitustakaan säästetä. Otsikoita pitää saada, jotta "uutiset" saadaan myydyksi päivä toisensa jälkeen. Kiirekin sanelee omat ehtonsa. Kilpailu on kovaa. Olen itsekin ollut viime viikkoina tilanteessa, jossa "syötettiin" tai siis yritettiin syöttää valmis teksti sanomakseni. Toimittaja kävi melkoisen kovilla kierroksilla jo valmiiksi ja pettymys oli melkoinen, kun en suostunut "myöntämään todeksi" hänen esittämiään väittämiä ja semminkin kun itselläni ei tietoa edes ollut. On lehdissä toki muutakin - prosentteja ilmoitellaan - on alennusmyyntien aika. Ajassa, jossa on yhä vähemmän asioita kuten ennen on ollut - vaikka prosentit ovatkin ennallaan - alennusmyyntien merkitys on vähentynyt erilaisten sensonki ja kausimyyntikampanjoiden lisäännyttyä. Tavara kuitenkin liikkuu ja kauppa käy.

Varautuminen terveellä tavalla

H1N1 on ollut viime viikkojen kaava. Sikainfluenssaksi ristitty viruksen aiheuttama sairaus on leviämässä. Miten laajasti ja millaisin kokonaisvaikutuksin, on ennusteiden varassa. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen asiantuntijat ovat meidän osaltamme avain asemassa. Heidän vastuullaan on, että toisaalta saamme riittävät, totuudenmukaiset ja ajallisesti oikeat tiedot. Turhia pelkotiloja tulee välttää. Toisaalta realismi on välttämätöntä.

Tässä vaiheessa ennustetaan, että joka kolmas suomalainen voi saada tartunnan. Tällaiseenkin tilanteeseen varautumista mietitään. Miten yhteiskunnan ydintoiminnot turvataan? Miten vaikutukset voidaan vaikeimmassakin tilanteessa minimoida? Osaavatko yritykset valmistautua tilanteeseen, missä työntekijät ovat "pois rivistä"? Alkusyksy näyttää, alkaako esimerkiksi kouluvuosi sillä, että koulut ovatkin kiinni, eikä kesäsulkemisten jälkeen päiväkoteihin pääsekään. Perusteitä tällaisella tilanteelle olisi kaksi - henkilöstön puute tai tavoite ennaltaehkäistä viruksen eteneminen.

Tartunnan saaminen ei vielä tarkoita sitä, että taudin oireet edes tuntuvat. Ennakoidaan, että mikäli H1N1 leviää epidemiaksi, merkittäväkin osa virustartunnan saaneista ovat oireettomia. Osa sairastaa tavallisen flunssan oireilla. Vakavimmat oireet tulevat vaatimaan sairaalahoitoakin, mutta tämän ryhmän määrä tullee jäämään pieneksi. Vakavuudeltaan on kyse aikaisempien kausi-influenssojen kaltaisesta sairastumisesta.

Mitä ja milloin?

Ennustaminen on tunnetusti vaikeaa. Todennäköisesti influenssa tulee kahdessa aallossa, joista ensimmäinen elo-lokakuussa ja toinen vuoden vaihteen jälkeen. Olemassa olevaa virustyyppiä vastaan on olemaassa rokote, jota meilläkin on saatavissa kesäkuukausien jälkeen. Hoitoon kannattaa hakeutua, mikäli nousee korkea kuume ja olo on heikko - niinkuin tavallisestikin. Ainakaan tässä vaiheessa ei terveydenhuollon päivystysten numeroita kannattane kuormittaa - ainakaan varmuuden vuoksi, ellei siis flunssan oireita ole. Tiedoitusvälineitä kannattaa seurata tavanomaista tarkemmin ja niinkuin neuvoja sekä ohjeita on saatu pestä käsiä tavanomaista useammin ja mikäli yskittää, tehdä se varmuudella toisista ihmisistä poispäin.

Ennustaminen ja ennakoiminen ei näissäkään asioissa ole helppoa. Toivoa kuitenkin sopii, että aikaisempiin kokemuksiin pohjautuen pystyttäisiin parempaan kuin kuluvan kesäkauden sääennusteissa, joissa yksi vuorokausi on ollut liian pitkä aika. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa olla varovainen. Ennakointi kannattaa aina. Asiantuntijoihin kannattaa luottaa noudattaen annettuja ja mahdollisesti annettavia ohjeita. Kyse on sitten kuitenkin virusperäisestä flunssassa, joiden vakavuusasteet vaihtelee, ja jollaisia on liikkeellä joka vuosi.

Suomi on kesätapahtumien luvattu maa. Takana ovat niin eukonkannon, viikateniiton kuin lannanluonninkin MM-kisat. Monista monista muista tapahtumista puhumattakaan. Yleisöä riittää, eikä onneksi ole monasti riippuvaisuutta säästäkään. Osallistutaan kun tapana on ollut ja ennakko-odotukset täyttyvät.

Yksi parhaista "uusista" ideoista, joihin olen vähään aikaan "törmännyt" - ylitti ihan valtakunnan uutislähetyksenkin kriteerit - olivat Puolangalla, Kainuussa järjestetyt pessimismipäivät. Järjestäjät totesivat jo tapahtuman aikana, että eihän ao. tapahtuma voi millään onnistua. Näin myös kävi. Ei ollut pääsymaksua, oli lähtömaksu. Ei ollut käsiohjelmaa, oli jalkaohjelma. Ja ohjelmakin oli niin huonoa, ettei siis ollut edes onnistumisen mahdollisuuksia. Tämmöisestä pidän. Asioita pitää uskaltaa tehdä toisin kuin aina ennen on tehty. Toisaalta menttalitteettiimme tuntuu olevan syvään uurrettu pessimismin ja negatiivisuuden ajatusmaailma.

Kesällä sataakin

Ongelmista pitää puhua. Niihin pitää tarttua. Tätä kautta voi syntyä muutoksia ja uusia asioita. Mutta niinkuin vanha sanontakin sanoo "ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin" pätee kuitenkin pääosin kaikkiin elämän alueisiin. Asenteella on vaikeissakin tilanteissa suuri merkitys. Selvää on, ettei aurinko joka päivä paista. Kesälläkin sataa ja hallaakin esiintyy. Mutta yhtä selvää on, että selviytymiseen ja eteenpäin pääsemiseen liittyy oleellisesti se, miten kussakin tilanteessa asioihin suhtaudumme. Selvää olisi, että mikäli järjestettäisiin positiivuuspäivät - sielläkin toki olisi yleisönsä, mutta kyllä vähintään mietittäisiin, mikähän noillakin oikein on kun ihan hymyilevät.

Palloiluhistoriaa

Kuinkahan moni muuten jätti tv-ruutujen äärellä lentopallo-ottelun viime lauantaina kesken? Eihän tuosta kuitenkaan mitään tule - ajatuksella voi vaihtaa kanavaa. Hävitään kuitenkin, kun vastassa on maailman paras joukkue, ja ollaan 2-0 erissä tappiolla. Miesten maajoukkue uskoi itseensä - tehtiin suomalaista palloiluhistoriaa eräässä maailman laajimmin harrastetussa lajissa. Maailman paras joukkue kaatui hienon peliesityksen jälkeen. Asenne oli joka miehellä kohdallaan terveellä tavalla itseensä luottava. Ei oltu edes piipahdettu "pessimismipäivillä" vaan uskottiin loppuun asti omiin mahdollisuuksiin - pallo kerrallaan.

Puuttuvat viikonloput

Omaa kalenteria kun katsoo, niin ei ole ensimmäinen kerta, kun näyttää siltä, että kesäviikonloppuja on liian vähän. Sama ongelma tosin lienee hyvinkin monilla tapahtumajärjestäjillä - päällekkäisyyksiltä ei voida välttyä.

Yksi varmoja kesän merkkikohtia on paikallisen kesäteatterin ensi-ilta. Heinäsuolla, Mantereen rannassa "Hunajaa, johtaja Ketarainen" on juonenkäänteineen mitä perinteisintä kesäteatteria. Sujuva esitys kaiken kaikkiaan - näkyi takariville asti, että töitä on kevään ja alkukesän aikana tehty. Roolijako oikeinkin hyvin onnistunut.

Semmoista jäin kuitenkin esityksen jälkeen kysymään, että niinkö se on, että kun väärinymmärykset ja erilaiset "suhteet" ovat kesäteattereille ominaisia ja niiden varaan suoraan kesäteattereille kirjoitetut juonen kulut ja tekstit rakennettuja, että millaiselle muulle tekstille sitä osattaisikaan nauraa? Ihan lasten esityksestä nimittäin ei ollut tällä kertaa kysymys, vaikka "mai neim is maunou" ja muutamat muutkin tilanteet ja repliikit ovatkin naurattaneet vielä monta kertaa esityksen jälkeenkin. Esitys on hyvä ja sujuva - voi ennakoida runsasta yleisömäärää. Pohdiskelemaan kuitenkin jäin.

Jatko-osia

Vaalirahoitus keskustelun "jatko-osat" ovat olleet odottavia. Tätä lukiessamme tiedämme, mitä kertoo valtiovarainministeriön raportti Kuntien eläkevakuutuksen ja Nova Groupin liiketoimista - raporttia ja selvityksiä odotetaan. Tätä kirjoittaessani on tiedossa, että toimitusjohtaja Kauppinen on ilmoittanut eroavansa. Samoin on ollut luettavissa Helsingin Sanomien toimittajien kirjoittamia perustelutekstejä viime viikkojen uutisten välttämättömyydestä ja tekstien sisältöjen oikeellisuuden vakuutuksineen. Mitäpä muuta voi kirjoittajilta odottaakaan.

Kannatan avoimuutta. Kannatan sitä, että asioita pengotaan ja epäkohtiin puututaan ja niistä kirjoitetaan. Joskus totuus voi olla julma, ennakoimaton ja arvaamatonkin. Tietämättä ja tuntematta yksityiskohtia asioiden kulun taustoista muuten kuin tiedotusvälineiden juttujen kautta - joitakin ylilyöntejäkin on kuitenkin tapahtunut. Mutkia on oiottu ja liitetty toisiinsa tekstejä, joiden liittäminen ei ole ollut ihan kaikilta osin ymmärrettävissä. Julkisia käräjiä on käyty. Ensimmäinen "syyllinen" on siis saatu. Rikoshan on ollut olemassa jo pitkään. "Syytettyjen" puheenvuoroille ei juuri ole tilaa ollut. Sen verran olen eri toimittajien "kuulusteltavana" itsekin viime viikkoina ollut, että vahvoja on pitänyt vastauksien olla ja siltikin epäillään niiden oikeellisuutta. Toimitusjohtaja on ratkaisunsa tehnyt - itse perustellen ratkaisunsa. Hän on myös ilmoittanut harkitsevansa oikeustoimia - yhtä miestä ne eivät enää auta - tulevaisuuden rajanvetoihin liittyen, jäämme odottamaan harkinnan tuloksia.

Kesä saapui meille kaikille - tasapuolisesti. Yhteistä puhuttavaa riittää niin parturien ja kampaamoiden tuoleille kuin taksien takapenkeillekin. En ole ollut mikään itseni grillaaja enää vuosiin - sellainenkin aika joskus on ollut - mutta on hienoa että suvi saapui. Jos on talvella pukeutumiskysymys, miten pakkasissa pärjää, samoin on suvella. Ainahan ei voi tilannetta/paikkaa valita työn tai muun perusteen vuoksi, mutta olisi osattava nauttia siitä, että on mitä kaunein suvi. Kun kuuntelee "palautetta" niin eipä tunnut kelpaavaan kaikille tämäkään. Liian pitkäänhän helteisiä säitä on riittänyt - lähestytään kokonaista viikkoa.

Suuria sanoja

Puolueiden rahoituslähteiden kiinnostus jatkuu. Kuumina tuntuvat käyvän jotkut poliitikotkin. Satu Hassi ehti päästää suurimmat sanat tekstinkäsittelyohjelmasta. Täyslaidallinen sekoittaen todellisuutta ja tiedossa olevaa arvailuihin ja vihjailuihin, joista varmuudella pystyy sanomaan asioita tietämätönkin, että överiksi meni. Melskaava teksti päättyi vaatimukseen uusista vaaleista.

Viime viikot ovat horjuttaneet kotimaisen poliittisen päätöksenteon kivijalkaa vakavalla tavalla. Epäilyksen varjoja on langetettu sekä aiheesta että aiheetta. Luottamusta on koeteltu. Samanaikaisesti tosin on ylikierroksia löytynyt niin tiedotusvälineiden kuin poliitikkojenkin "koneista". Puolueiden ja yksittäisten ehdokkaiden vaalirahoituksessa tai rahoituslähteiden julkituomisessa ei tule olla mitään mystiikkaa - kyse ei ole rikollisesta toiminnasta.

Yhteiset menettelytavat puoluerahoituksen julkaisemiseksi tulee saada mahdollisimman pian aikaisiksi. Julkisuuden paineista huolimatta niistä tulisi kerralla saada mahdollisimman toimivat ja olellisiin keskittyvät. Juuri tällä hetkellä on monenlaista vaatijaa ja edellyttäjää liikkeellä. Esim. Satu Hassilta tuntuu unohtuneen, se mitä pitää tapahtua, jotta uudet vaalit voidaan järjestää. Pykälät löytyvät perustuslaista alkaen. Kyse on toki muustakin kuin pykälistä. Periaattelisella ja myös eettisellä tasolla arviointi tapahtuu mm. niin, että onko meillä toimintakykyinen poliittinen järjestelmä vai ei? Onko maassa eduskunnan enemmistön tuen varassa toimiva hallitus? Näinhin kysymyksiin vastaukset on - kyllä meillä on.

Eksyneet jutut

Viikonvaihteen iltapäivälehtiin oli "eksynyt" ihan asiallisestikin tehdyt jutut päivän politiikkaan liittyen henkilöiden kautta. Valtiovarainministeri Katainen ja edustajakollega Tuomiojaa oli jututettu niin ajankohtaisesti tilanteesta kuin muutoinkin.

Puoluejohtaja Katainen kertoi haastattelussa, että "Kokoomuksen budjetti on karkeasti kymmenen miljoonaa euroa, siitä noin 1 - 2 prosenttia tulee lahjoituksista". Tämän saman puheenjohtaja on kertonut aikaisemminkin. Yksi tai kaksi prosenttia tarkoittaa sataa tai kahtasataa tuhatta euroa. Eipä ollut jutussa lisäkysymystä siitä puuttuuko ykkösen ja kakkosen perästä nolla, kun tiedossa on, että yksi yksittäinen lahjoitus vaalien aikaan "täyttäisi" lahjoitusten määrän. Tosin jutussa ei kerrota sitäkään, minä aikana budjetti on ao summan suuruinen, eikä sitäkään mitä kaikkea puheenjohtaja budjettiin laskee. Eikä tarvitsekaan kertoa.

Edellä kuitenkin esimerkki siitä, että viime viikkoina on esitetty kysymyksiä ja annettu vastauksia. Tehty täsmentäviä kysymyksiä ja jätetty niitä tekemättä. Kaksi muuta isoa puoluetta menee vaali- ja puoluerahoitusasiassa yhteisten toimintatapojen puuttumisen "taakse" odottamaan. Sanotaan, että yksi puolue ei voi toimintatapoja sanella - ja jäädään odottamaan yhteisesti sovittavia sääntöjä - tähän ovat myös "vallan vahtijat" eli tiedotusvälineet jopa yllättävänkin helposti tyytyneet - tyytyneet odottamaan. Jos ei 5000 euroa alimmaksi ilmoitettavaksi summaksi kelpaa, sittenhän voisi asettaa oman tason.

Mannekiineja ja limboilijoita

Politiikka on henkilöitynyt ja tulee personoitumaan jatkossa entistäkin enemmän. Jokainen toimija on oman ryhmittymänsä "mannekiini" niin myönteisessä kuin kielteisessäkin. Vahvojakin yleistyksiä ja leimoja lyödään yksittäisten toimijoiden edesottamusten perustella. Kielen ja sanan käyttökin on koventumassa. Kun ylipäätänsä "rakastetaan" jatkokertomuksia - tv - sarjojenkin tuotantokausien määrän lisääntyessä aina pitää kehittää äärimmäisimpiä olosuhteita tai lisätä juonenkulkujen yllätyksellisyyttä ja monimutkaisuutta.  

Vaikuttaa siltä, että mikään mikä oli ennen jotain ja kohahdutti ei olekaan enää mitään. Samanmoisia piirteitä on poliittisessa kielenkäytössä. Mitä lujemmin ja rumemmin toisesta henkilöstä tai puolueesta sanotaan, julkisuuskynnys ylittyy. Näitä rajoja mittaillaan aika ajoin. Toisekseen vanha totuus on sekin, että sen "ensimmäisen kiven" heittäjä joutuu varautumaan siihenkin, että jossain vaiheessa saattaa "suolavettä" sataa omillekin housunlahkeille tai hameenhelmoille.

Viikon limbo oli näiltä osin kollega, joka toki ylitti omalla melskaamisellaan valtakunnallisenkin uutiskynnyksen, mutta ollaan tai on Keskustan puoluesihteeristä mitä mieltä tahansansa, ja ollaan tehty tai jätetty tekemättä millaisia asioita tahansa, jossain pitäisi kulkea rajat henkilöön ja henkilön persoonaan menevässä arvostelussakin. On kirjoitettuja sääntöjä - on kirjoittamattomia ja hyviin tapoihin nojaavia toimintatapoja. Me politiikassa mukana olevat muovaamme kirjoittamattomia tapoja omilla sanomisillamme ja tekemisillämme. Vastuuta kantaa jokainen - monesti on niinkin, että törkytekstitkin sitten lopunperin kertovat enemmän kirjoittajastaan kuin kohteesta - tämäkin on hyvä muistaa - ainakin silloin kun kierrokset alkavat enemmälti nousta.

Jos haluaa tehdä työtä, jonka ennakoitavuus on aika ajoin nolla. Jos haluaa tehdä työtä, jossa tapaa paljon erilaisia ihmisiä erilaisilla taustoilla mitä erilaisemmissa tilanteissa. Jos haluaa tehdä työtä, jossa on sekä kirjoitettuja toimintaohjeita ja - tapoja, että kirjoittamattomia ennakoimattomissa olevia keinoja ja menetelmiä. Jos haluaa tehdä työtä, jossa sanoja esitetään aika ajoin ilman minkäänlaista harkintaa sen enempää miettimättä, mitä mikäkin tarkoittaa. Tämän kaiken ja paljon muuta saa kokea olemalla mukana. Kannattaa hakeutua mukaan yhteisten asioiden päätöksentekoon. Lähtökohtaisesti vielä ihan vapaaehtoisesti.

Viimeisten viikkojen aikana on tapahtunut paljon - monelle eri tunnetasolle ulottuvaa asiaa. Aivan liian aikaisin menehtyneen kollegan äkillinen poismeno pysäytti. Laittoi miettimään jatkuvaa kiirettä. Miettimään, pohtimaan, kysymään. Monta vastausta jää saamatta. Elämä ei pysähdy, vaan se jatkuu. On vaan aika-ajoin liian julmaa.

Osa XYZ ja etelän meetia

Viikonpäivät on tiedotusvälineillä ollut "käsittelyssään" vanha tuttu aihe vaalirahoituksesta uusilla uutisilla maustettuna. Juttuja on kirjoitettu ja tehty. Viestejä, puheluita ja yhteydenottoja - painokelpoista ja painokelvotonta tekstiä on ollut liikkeellä. Hyvin tyypillistä tähän "aikaan" liittyen on, että tehdään jatkokertomuksia, jonka "jatko-osissa" on aikaa sitten hämärtynyt se, mistä on lähdetty liikkeelle. On hyvä ja pahat, jonka seurauksena ei ole - eikä halutakaan - kohdella samassa tilanteessa olevia ihmisiä samankaltaisesti. Käänteet ovat nopeita - toimittajat etsimällä etsivät mitä raflaavampia otsikoita. Niitä löytyy niin kauan kun "pöydällä" on kaikki se, mitä kerrottavissa on. Hyvän maun tai journalistisen etiikankin rajoja "testaten".

On hyvä että asioista puhutaan. On hyvä että epäkohtiin puututaan. Aina ei ole kyse vain myönteisistä asioista. Tämä pitää hyväksyä. Keskustassakaan ei voida syyttää ja osoittaa vain "etelän meetiaa" silloin, kun ihan itse annetaan aiheita jutuille, jotka kiinnostavat ja antavat aiheita jatkokertomusten lisäosille. Taas kerran ollaan tilanteessa, että kannattaa kertoa kaikki se, mitä kerrottavissa on - niin kuin asiat ovat olleet ja tapahtuneet. Sellainenkin mielikuva kuitenkin on, että sekään, että kerrotaan julkisuuteen niinkuin asiat ovat, ei riitä. On epäilyksen varjo, jonka alle todellisuus voi jäädä. On tunnistettavissa ajojahdinkin makuisesti tehtyjä täysin tarkoitushakuisia juttuja.

Se, että kerrotaan kaikki mitä asiaan liittyy, koskee kyllä kaikkia muitakin puolueita. En osaa kuin ihmetellä sitä, että julkisuudessa toistetaan kerta toisensa jälkeen, että puuttuu yhteiset pelisäännöt siitä, miten puolueiden tulisi rahoituksensa julki laittaa. Tämä pitää paikkaansa. Mutta aika erikoista on kyllä sekin, että jos puolueella XYZ on kaikki kunnossa, miksei asioista voi kertoa niinkuin ne ovat. Suomi on edelleenkin maa, jossa niiden jotka ovat toimineet oikein ei tarvitse, eikä pidä, joutua tilanteeseen, jossa joutuu osoittamaan, että on syytön. Syyllisten pitää kyetä osoittamaan syyttömyytensä - tämä on aivan keskeinen periaate koko yhteiskunnan toiminnassa. Näin tulee ehdottomasti olla jatkossakin, vaikka yhä useammin varsinkin julkisissa tehtävissä olevat joutuvat kerta toisensa jälkeen syyttömyyttään tai osattomuuttaan todistamaan.

Koko järjetelmän uskottavuus koetuksella

Vaalirahoituksesta puhuttaessa Keskusta ei kuitenkaan ole yksin. Kyse on koko järjestelmän uskottavuudesta. Satojen tuhansien ja miljoonien kampanjoita ei käydä ilman rahaa. Vaaliraha ei ole laitonta, eikä sen sellaiseksi pidä tullakaan. Olisi erittäin vaarallinen tie, jos yhteiskunta kehittyy siihen suuntaan nykyistäkin enemmän, että vain ne joiden oma varallisuus on riittävä, voisivat olla demokraattisessa päätöksenteossa mukana. Koen, että koko järjestelmän uskottavuuden kannalta olisi hyvä ja välttämätöntäkin, että yhtäältä puolueet sopivat yhteisistä toimintatavoista ja -malleista mitä pikimmin. Toisaalta ja akuutissa tilanteessa muutkin puolueet kertovat mitä kerrottavissa on.

Virheitä tulee. Niistä voi kuitenkin aina yrittää myös oppia. Menneisyyteen ei kannata ainakaan liian pitkäksi aikaa jäädä tarpomaan kun on yritettävä katsoa ja on katsottava eteenpäin. Keskusta on historian saatossa ollut monenlaisissa tilanteissa. On ollut suuriakin erimielisyyksiä ja linjaeroja politiikan sisällöissä - siis asia asioissakin - ja eri henkilöiden välillä. Pelisalia ei puolueesta saisi koskaan tulla. Politiikka on käytännössä jatkuvaa taistelua vallasta niin puolueiden välillä kuin puolueiden sisälläkin. Syntyneet tilanteet ovat aina ratkenneet tavalla tai toisella - niin tapahtuu tämän vaalirahakeskustelunkin osalta - ajastaan.

Poliittinen päätöksenteko kaikilla tasoillaan on lähtökohtaisesti täysin vapaaehtoista. Pois jääminen voi tapahtua joko omasta tahdosta tai kannatuksen loppumisen kautta. Ei tämän tarvitsekaan olla, eikä tule koskaan olemaankaan mitään pelkkää päivän paistetta. Aika ajoin tulee pohdiskeltua sitäkin, mitä tulevaisuudessa? Vastaus on tähän asti - monenlaisista lommoista huolimatta ollut aina sama - eteenpäin niinkauan kuin luottamusta riittää. Kesä meillä on kaikilla - vihdoin.

Surun hetkellä sanat ovat vähissä. Tunnot ja tunnelmat ilmenevät monilla eri tavoilla. Kyynel vierähtää kovemmankin luonteen omaavan silmäkulmasta.

Lähes tuhat saattajaa oli mukana kollega Susannan viimeisellä matkalla Kauhajoen kirkossa. Vaikuttava tilaisuus. Suuren surun keskellä siunaus- ja muistotilaisuudet olivat kuitenkin luonteeltaan valoisat - Susannan itsensä näköiset. Jäljelle jää viesti elämän arvaamattomuudesta. Jäljellä jää monta moninaista kysymystä. Päällimmäisenä kysymys miksi?

Taas myrskynsilmässä

Vaalirahoituskeskustelu sai uutta virtaa julkisuuteen tulleen. Tiedotusvälineillä on riittänyt kirjoitettavaa jo moneksi päiväksi. Ei voi kuin toivoa, että nyt on tiedossa kaikki se, mitä voidaan tietää. Kaikkien kivien piti olla käännettynä jo vuosi sitten. Niin ei sitten kuitenkaan ollutkaan.

Kannatan laajaa avoimuutta vaalirahoituksen osalta. On koko järjestelmän kannalta välttämätöntä, että rahoituslähteistä kerrotaan sovituilla tavoilla. Niissäkin tilanteissa - missä juuri tänään tässä ja nyt ollaan - missä on toimittu olemassa olevien säädösten puitteissa, lakien ja yhteisesti sovitun mukainen toiminta menettää merkitystään silloin, kun epäilyksen varjo on laskettu.  

Kyse on asioista, joissa ei auta uho. Ei auta salailu tai tietojen pihtailu. Viime torstain jälkeen olen kuullut eduskunnan käytävillä useammankin henkilön sanovan, että Keskustassa ollaan tilanteessa, missä kannatta yrittää sitä yhtä ja ainoaa oikeaa toimintatapaa "puhua niin kuin asiat ovat, totta".

Yhä useammin tänä päivänä on niin, että edes se, että kertoo kaiken ei välttämättä riitä. "Haaskoilla" kärkkyjiä riittää. Keskustalaiset ovat tilanteessa, jossa pitää pyrkiä puhdistamaan ilma niin puhtaaksi kuin mahdollista. On johtopäätösten tekemisen aika. Yhteisesti sovituilla tavoilla on mahdollisuus päästä eteenpäin. Harmittaa kyllä ihan oikeasti se, että EU-vaalituloksen ja vaalien alusajan myönteisyyden mukanaan tuoma myötätuuli kääntyi kerralla vastaiseksi. Tunnoilla ja tunnelmilla on merkitystä.

Yliopistokeskukset laissa

Eduskuntatyössä on hyvin tyypillinen juhannuksen alusaika menossa. Työtämme on kehitetty monilla eri tavoilla. Aikataulutus ja ennakointi on merkittävästi parantunut.

Määräaikojen täyttyessä samalla viikolla käsittelimme mm. niin Lääkealan keskuksen perustamista, uutta passintarkastuslakia, tekstiviesteillä uhkailua ja uutta yliopistolakia Aalto-yliopistoineen. Kaikki periaatteellisesti suuria asioita, jotka sisälsivät paljon tunteita. Oman maakunnan kannalta voi nostaa esiin yhden konkreettisen asian, kun eduskunta hyväksyi yliopistolakia käsitellessään lain tasolle yliopistokeskusten olemassa olon kuutta maakuntaa ml. Lahti ja Päijät-Häme koskien.

Maakuntamme tulevaisuuden kannalta periaatteellisesti iso asia, kun meillä ei sitä ihan oikeaa yliopistoa ole. Alkuperäisessä opetusministeri Sarkomaan esityksessä ei näin ollut. Hallituksen lopullisessa esityksessä tilanne oli meitä tyydyttävällä tavalla hoidettu.

Pieni suuri asia

Pienempään huomioon - niin kuin yleensäkin - jäävät ja hautatuvat myönteiset - isotkin periaatteelliset asiat silloin kun useampiakin kiistanalaisia asioita on käsittelyssä. Suuri eläkeuudistus tehtiin vuonna 2003. Tuolloin otettiin käyttöön ns. elinaikakerroin, jolla eläkkeitä tarkistetaan meidän elinikämme odotteen perusteella. Yksi uudistuksen suurista asioista oli myös se, että jokainen meistä pystyy työuraansa pidentämällä itse vaikuttamaan eläkkeensä määrään. Työkyvyttömyyseläkkeelle - usein hyvinkin nuorena joutuvalla - ei ole mahdollisuutta vaikuttaa oman eläkkeensä määrään. Hallitus teki esityksen, jonka eduskunta yksimielisesti niiltä osin hyväksyi, kun se liittyi työkyvyttömyyseläkkeiden elinaikakertoimeen esityksen, jolla ao. kertoimen vaikutus käytännössä eliminoidaan.

Meiltä edustajilta kysytään usein - ja meiltä Keskustan edustajilta melko useinkin - millaisia päätöksiä teemme tai tulemme tekemään kaikkein heikoimmassa asemassa olevien elämäntilanteen helpottamiseen liittyen. Eiväthän myönteiset uutiset näinä aikoina mitään "oikeita" uutisia ole, mutta myönteisiä päätöksiä kuitenkin tehdään. Työkyvyttömyyseläkettä saavien osalta on kysymys yhden toimeentulovaikeuksissa elävän pientä eläkettä saavan ryhmän elämän tilanteen parantamisesta - ihan oikeaa köyhän asiaa siis.

Monenlaisia roknooseja esitettiin. Gallupeista tehtiin ennakointeja ja johtopäätöksiä. Tänään on tiedossa, kenen roknoosit osuivat kohdalleen enemmän ja kenen vähemmän.

Onneksi on edelleen niin, että vaalit, joissa lasketut äänet ovat se tulos, joka on voimassa ja on ainoa joka vaikuttaa. Mielipidetiedustelut toki näyttävät suuntaan - tälläkin kertaa - mutta jatkossakin pitää muistaa, että jokainen annettu ääni ratkaisee. Ei ole virhemarginaaleja ja muutoskertoimia. Luvut on lukuja, joista ei ole valitusoikeutta.

Erikoinen mielipidetiedustelun uutisointi

Eräs erikoisimmista uutisista oli Yle:n Taloustutkimuksella laadittu selvitys. Puoluekannatusten osalta toki noudatti aiempia tapoja ja menetelmiä virhemarginaaleineen. Todellisuus vaalipäivänä mahtui hyvin virhemarginaalien sisään. Ei kuitenkaan voinut kuin ihmetellä sitä, että tutkimuksen perusteella näytettiin kolme päivää ennen vaaleja niiden nimet, jotka olivat tulossa valituiksi ja ketkä "kärkkyivät" paikkaa.

Tutkimukseen oli haastateltu noin 3000 henkilöä. Keskustan kannatus oli tuossa joukossa 19,7 %-yksikköä, mikä tarkoitti sitä, että n. 600 ilmoitti kannattavansa puoluetta. 53 % haastatelluista ei ilmoittanut kuin puoluekannatuksensa. Tästä seuraa, että ehdokkaansa ilmoitti n. 300 vastaajaa. Tästä pohjasta oli tehty suorat jakaumat, niiden osalta jotka ehdokkaansa ilmoittivat.

Tämä taas tarkoittaa vääjäämättä sitä, että kun listalla oli 20 nimeä, ja kun osa sai vain muutaman yksittäisen maininnan, niin osalle tuli enimmilläänkin 20-30 mainintaa. Muutaman maininnan erolla joko oli listoilla tai ei ollut. Ao. mielipidetiedustelu ei ratkaissut mitään. Tiedustelujakin tulee ja menee. Kyseenalaista kuitenkin tällaisten "uutisten" tekeminen on. Ei olisi Yle:ltä uskonut. Mutta nyt tämäkin on koettu. Toivoa sopii, että jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi tällä tavoin toteutettuna ja aikataulutettuna.

Paperimies Myllykoskelta näytti

Eurovaalien tulos oli monellakin tapaa mielenkiintoinen. Soinin kannatus ei ollut yllätys. Sekin tuli selkeästi todistettua, että kyse on nimenomaan yhden miehen kannatuksesta. Tulee olemaan mielenkiintoista, miten puolueen johtaminen - tosin vain kahden tunnin ja vartin - lentomatkan päästä onnistuu. Matka ei ole pitkä, mutta käytännön politiikkaa ja arjen asioita ratkotaan päivittäin eduskunnassa. Selvää kai on se, että esim. eduskuntatyö tulee olemaan toisenlaista kun yksi sanantaitaja ja persoona toimii muilla areenoilla.

Eurovaalit ovat omanlaisensa. Niiden vertaaminen eduskunta- ja kuntavaaleihin on ontuvaa. Viime sunnuntaina taidettiin kuitenkin kirjoittaa tasavallan historiaa siinä, miten alhaalle jäi perinteisten vasemmistopuolueiden kannatus. Eu-vaaleissa vähintään yhtä tärkeää kuin kannatusprosentit ovat, on meppien määrä. Vasemmistoliitto menetti ainoansa. Sosialidemokraattimeppien määrä putosi kolmesta kahteen ja vielä niin, että voi vaan taas kerran ajatella mitä miettii koko ikänsä Demareita äänestänyt paperimies Myllykoskelta.

Sama vastaus tietysti kaikissa tilanteissa - äänet ratkaisevat - äänestäjät ratkaisevat, siksihän vaalit pidetään ja meistä itse kukin "ainoansa" käyttää. Ennakkomakua todellisesta pyykinpesusta on jo havaittavissa erityisesti vasemmistoliitossa. Jutta Urpilaisellakin savottaa riittää. Yksi lainalaisuus politiikassa on säilynyt ja säilyy. Voittojen jälkeen tulee tappioita ja tappioiden jälkeen nousu alkaa ennemmin tai myöhemmin. Kenen johdolla ja voimin, onkin sitten kokonaan toinen juttu.

Kengät kastui

Keskustalla "kengät kastuivat" nilkkoja myöten, mutta pahimmat pelot eivät vaalituloksen osalta toteutuneet. Uutta oli se, että meillä on perinteisesti ennakkoäänten jälkeen vaalitulosta laskettaessa kannatus tippunut 1,5 jopa 2 %-yksikköä. Näin ei nyt käynyt. Uskon, että viimeisten päivien vaalityöllä oli tähän oma merkityksensä.

Vaalin tuloksessa on myönteistä se, että vaalin tulos mahdollisti kolme mepin paikkaa. Tämä on tappio aikaisempaan verrattuna - mikä on myönnettävä. Syyt pitää pohtia ja arvioida ja arvioinnin jälkeen myös toimia. Tulos antaa meille mahdollisuuksia yrittää saada tulevaisuus nousujohteiseksi ennen eduskuntavaaleja - ja mikä tärkeintä - omin voimin - harkiten ja huolellisesti valmistautuen. On uskallettava ja osattava - tässä mielikuvien maailmassa.

"Cirka hundra meter kvar till start" kumisee kovaäänisistä. Sillä ei siinä hetkessä merkitystä ole. Olen hetkeä aikaisemmin kuullut, että edellisenä iltana sairauskohtauksen saanut Susanna on menehtynyt puoltatoista tuntia aikaisemmin. Tunteet nousevat pintaan.

Ihmisen elämä on ennakoimaton ja arvaamaton. Susanna laittoi viimeisimmäksi jääneen viestin torstaina, jossa kertoi perjantai-päivän ohjelmastaan Ilmasotakoulun johtajanvaihdostilaisuuksineen. Tuon viestin jälkeen seuraava tuli perjantaina myöhään - tieto aivoverenvuodosta kesken puheen. Todeksi uskominen oli vaikeaa. Vauhtia oli viime viikot(kin) riittänyt. Tilaisuudesta toiseen. Työtehtävistä säntillisesti huolehtien. "Me hoiretaan nää hommat, ja sitten huilataan kun on huilaamisen aika".

Monet kerrat edellä olevan sisältöiset sanat Susannan sanovan kuulin. Mitä tiukempi tilanne, sen varmemmin jotain eteenpäin ja tulevaisuuteen myönteisesti katsovaa me saimme kuulla. Sanat tulivat varmasti oikeaan paikkaan. Toisten jaksamisesta oli alati huoli.

Sen tiedän, että tänään tässä ja nyt Susanna sanoisi meille muille: "tässä auta jäärä poramaan, ny on kattottava eteenpäin, ja hoirettava nää hommat." Tätä viestiä meistä kukaan ei koskaan saa, mutta sisällöstä ei olisi epäselvää. Muistoihin jää positiivistakin myönteisempi kuva. Valoisa, aito, toisista kaikissa tilanteissa huolta kantava.

Ihmisen elämä on ennakoimaton ja arvaamaton. Kun jotain lopullista tapahtuu, se ei anna mahdollisuutta sanoa niitä sanoja, jotka jäivät sanomatta. Se ei anna mahdollisuutta korjata jotain tehtyä tai tekemättä jäänyttä. Sitä viimeistä kirjoitettua viestiä tai sanottua sanaa ei unohda koskaan. Näin meidän kaikkien tulisi osata elää, ettei olisi mitään lisättävää, kun ei koskaan voi tietää, mitkä sanat viimeisiksi jäivät.

Nelikymppisen Susannan kohdalla vain jää joukko kysymyksiä ja erityisesti miksi näin varhain? Kohtalo tuntuu aika-ajoin kohtuuttoman julmalta. Muistot ovat pysyvä jälki:  "tässä poraamaan, hoiretaan nää hommat."

Arjessa arjen puheita

Melko tyhjältä tuntuu näissä tilanteissa kaikki muu. Odotettu matka Solvallan Elitloppet raveihin. Raveissa tuli oltua.

Eduskunnassakin käytiin viikon varrella monenlaisia kiihkeitäkin keskusteluja. Eräänä yksi tämän vaalikauden ideologisimmista esityksistä mahdollisuudesta ottaa palveluseteli käyttöön kaikissa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Mikäli haluaa kerrankin lukea puheita, jossa näkyy se miksi joku on sosialidemokraatti, toinen kokoomuslainen ja kolmas keskustalainen, kannattaa lukea käyty keskustelu. Harvoin tällaista tilannetta syntyy, vaikka asioista erimielisiä monestikin eri puolueiden ihmisten välillä ollaan.

Tosin ihan "puhdasoppinen" ei keskustelu kaikilta osiltaan sikäli ollut, että kun toisaalta yksi kokoomuslainen kyseenalaisti terveydenhuollon kaksikanavaisen (kunnat, Kela-korvaus) rahoitusjärjestelmän, niin toisaalta vasemmistoliiton edustaja totesi nykymallin hyväksi. Puolueet ovat asiasta - isosta periaatteellisesta sellaisesta - juuri päinvastaista mieltä. Itse ajattelen niin, että ratkottaessa terveydenhuollon tulevaisuuteen liittyviä ongelmia, rahoitusmalleja ja vaihtoehtoja tulisi selvittää. Jokainen "kivi" tulee voida kääntää uusia keinoja etsittäessä. Mikäli nykymalli todetaan käypäiseksi perustaksi jatkossakin, minulle se sopii, mutta perusteellista työtä kannattaisi nyt jos koskaan tehdä.

EU-politiikkaa

EU-selontekokeskustelukin eduskunnassa käytiin. Vaalienaluskeskusteluksi meni tilanteessa, missä olisi pitänyt kyetä käymään ihan oikeaa linjauskeskustelua Suomen tavoitteista EU-politiikasta. Kaksi asiakysymystä(kin) nousi keskustelujen ytimeen vaalikuorrutuksilla maustettuina. Tarvitaanko EU:n huippukokouksissa jatkossakin "kaksi lautasta" vai riittäisikö yksikin? Toiseksi kysymys siitä, kenen ääntä europarlamentaarikon pitää kuunnella? Tulkinnat olivat moninaisia. Erityistä mielenkiintoa ja oman säväyksensä keskusteluun toi se, että suurin oppositiopuolue oli suuren valiokunnan mietintötekstin takana. Keskustelun ryhmäpuheeseen löytyi kuitenkin kymmenkunta kohtaa, joissa osassa voimakkainkin sanankääntein yritettiin irtiottoa. Aika erikoista - vaalit on tulossa.

Se kenen mandaatilla meidän meppimme toimivat, on juuri nyt mitä ajankohtaisin kysymys. Demarien ryhmäpuheessa sanottiin. "Eivät mepit edusta Euroopan parlamentissa Suomea vaan suomalaisia. Eivät he istu salissa Suomi-kyltin takana vaan puolueryhmässään. Näin myös jatkossa. Me sosialidemokraatit muodostamme kantamme Euroopan parlamenteissa demareina". Mielenkiintoista. Jokainen tehköön omat johtopäätöksensä. Suomalaiset valitsevat kolmetoista meppiä vaikuttamaan Suomen ja suomalaisten asioihin. Vaikuttaminen tapahtuu poliittisten ryhmien kautta. Mepin ei tarvitse, eikä tulekaan olla maamme hallituksen - kokoonpanosta riippumatta - äänitorvi, mutta ensisijainen tehtävä on hoitaa asioita Suomen ja suomalaisten parhaaksi.

Monenlaista tietäjää on liikkeellä. Neuvoja vastuussa oleville tulee siitä, mitä juuri nyt pitäisi tehdä, jotta taantumasta selvittäisiin mahdollisimman nopeasti ohi. Menneen viikon neuvo maan hallitukselle oli se, että pitäisi pikaisesti perustaa työryhmä miettimään erityisesti sitä, miten nuorisotyöttömyyden kasvua saataisiin taitettua. Opposition välikysymys perää maan talouden hoitamiseen lisää keinoja ja nopeampia päätöksiä. Tällaisesta saattaa syntyä se kuva, ettei tehtäisi juuri mitään. Toisaalta kummankin asian "kärjen" osalta voi todeta myös sen, että mikäli oppositiossa edes haluttaisikaan kuunnella, niin ihan mitään tekemättömiä hallituksen vastuunkantajatkaan eivät ole olleet.

Työllistämiseen tullaan tarvitsemaan lisää rahaa. Arviot kuluvan vuoden budjettia tehtäessä eivät tule riittämään. Voimassa olevan valtion talousarvion sisäisin siirroin ja EU:n sosiaalirahaston varoista kyetään irrottamaan 60 Meuroa lisää. Tämäkään ei tule riittämään koko vuodeksi, ja on välttämätöntä, että Katainen kumppaneineen on hereillä ja tekee tarvittaessa pikaisetkin esitykset lisävaroista.

Opposition välikysymyksessä on - valitettavasti - ainakin jonkin verran astian maku. On toki tärkeää, että eduskuntakin käy talouspoliittista keskustelua ja tarvittaessa myös toimitaan. Mutta edelleenkään ei saa unohtaa sitä tosiasiaa, mistä kaikki on saanut alkunsa. Näiltä osin on myös suurin ero viidentoista vuoden takaiseen. Tuolloin 90-luvun alussa taantumassa oltiin keskeisimmiltä syiltään kotikutoisista syistä. Nyt tilanne on ulkoa tullut. Tällä on myös vaikutusta siihen, miten selviämme eteenpäin.

Edelleen pidetään kiinni myös siitä, että yritetään päästä yli syvimmän talouden aallon pohjan lisävelkaantumalla. "Marssijärjestyksessä" seuraavana tulee verojen kiristykset, joita seuraa mahdolliset muut keinot. Olemme tilanteessa, missä 10 tai 50 tai 150 miljoonan euron summien siirtäminen ei ole keino, jolla pyritään tilannetta ratkomaan. Tärkeintä on olla "valveilla" ja toimia mikäli niin vaaditaan. Pikku tai vähän isompaankaan näppäryyteen ei ole "varaa". Luotan hallituksen toimiin ja tapaan, jolla eteenpäin ollaan menossa - vakautta ja luottamusta pitää kyetä vahvistamaan vaikka tilanne vaikea onkin. Elvyttää voi ja pitää. Talvella tehtyjen päätösten konkretisoituminen on käsillä erilaisina julkisina työmaina. Toisaalta esim. paperi- ja telakkateollisuuden osalta ollaan etsimässä täsmäratkaisuja työpaikkojen turvaamiseksi pahimman yli.

Uudelleen organisointia

Päähallituspuolueiden yhteistyö on ollut saumatonta ja sopuisaa - yhteistyötä tukevaa. Politiikan toimijoissa on niitäkin joiden mielestä tällainen tilanne ei ole suotavaa. Mahdolliset riidat ovat uutisten aiheita.

Yksi selkeimmin erilaisia näkemyksiä sisältävä asia on alueellistaminen. Jo Lipposen I hallituksen linjaama 4000 - 8000 valtionhallinnon työpaikan siirtäminen maakuntiin on saanut jatkoa. Aluekehittämislainsäädäntö vuodelta 2002 velvoittaa tekemään alueellistamisselvitykset aina, kun hallinnossa ollaan luomassa jotain uutta.

Vanhasen hallitukset ovat jatkaneet alueellistamisen osalta sateenkaarihallituksen linjauksien mukaista toimintaa. Keskustan ja Kokoomuksen osalta tilanteessa, missä tavoitteista on hallitusohjelmassa sovittu, on käytännöntasolla olemassa selkeähkö jännite. Tämä tilanne on konkretisoitunut uuden Lääkealan keskuksen perustamisen yhteydessä. Alueellistamisselvitykset on tehty olemassa olevien velvoitteiden pohjalta. Päätökset on tehty selvityksiin nojaten. Eduskunta sai käsiteltäväkseen lain, jolla Lääkealan uusi keskus on mahdollista perustaa. Sijoituspaikkapäätös ei sisälly käsittelyssä olevaan lakiin, vaikka sellaisen kuvan on voinut julkisuudessa olleesta keskustelusta saadakin.

Valmistelua on arvosteltu voimakkain sanankääntein. En ihan kaikkia yksityiskohtia tunne, mutta mm. vastustuksen voimakkuudesta johtuen uuden keskuksen valmistelussa on toimittu moneen moneen muuhun hankkeeseen verrattuna huolellisemmin. Erityisesti tämä koskee henkilöstökysymyksiin liittyviä asioita. Esitys meni perustuslakivaliokuntaan, joka lausuu asiasta oman mielipiteensä, ennen varsinaista päätöksentekoa. Vielä tässä vaiheessa avoimia kysymyksiä on - mikä mielestäni ei tarkoita huonoa valmistelua - oudompaa olisi jos olisimme tänään tässä ja nyt täysin valmiita. Lääkealan keskuksen perustamista voi verrata kuluvan vuoden alussa aloittaneisiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen sekä erilaisia valvontatehtäviä suorittavaan Valviraan. Lainsäätäjän näkökulmasta lakien rakenne on samankaltainen - mikä luontevaa ja ymmärrettävää onkin.

Tosiasioita vai jotain muuta

Asuntoministeri Vapaavuori kuvasi Lääkealankeskuksen perustamistoimia ja alueellistamista farssiksi. Kovaa puhetta ministeriltä tilanteessa, missä tavoitteista ja linjauksista on yhteisesti sovittu, ja ainakin ministerin tulisi tietää, millä tavoin asian valmistelu on edennyt. Mistä helsinkiläisministerillä on syntynyt mielikuva ja käsitys farssista? Asiapohjalta vai kovaäänisimpien kritisoijien puheista ja teksteistä, joissa ihan kaikki asiat eivät perustu todellisuuteen. Ymmärrän hyvin henkilöstön huolen omasta tulevaisuudestaan. Tämä inhimillinenkin puoli on pyritty ottamaan huomioon mahdollisimman hyvin - mm. viiden vuoden siirtymäajan muodossa.

Nyt tehtävä uuden lääkealan keskuksen perustaminen ei tule olemaan viimeinen valtionhallinnon uudelleenorganisointi. Opiksi otettavaa varmasti on, mutta aika erikoista on se, että jälkikäteen hallituksen yksimielisten kannanottojen ja uuden laitoksen hallinnon järjestämiseen liittyvien ratkaisujen jälkeen henkilön, jonka tulisi vielä tietää keskimääräistä enemmän, pelkistetty kommentti valmistelusta on - farssi. Kovaa puhetta hallituskumppanin ministeriltä.

Tunnelmasta toiseen siirtymisen joutuu ja saa tehdä monella tapaa. Saman päivän aikana japanilainen toimittaja haastatteli Suomen sosiaaliturvauudistuksesta, valiokunta käsitteli palvelusetelin käyttöönottamista, sai pitää puheenvuoron psykiatrien neuvottelupäivillä ikääntyvän väestön mielenterveystyöstä ja suuri valiokunta käsitteli omaa lausuntoaan EU-selonteosta. Ennen kotiin lähtöä puolessa tunnissa pj Kallin kanssa käytiin läpi kuluneen viikon tapahtumat. Kun kahvia ei kulunut tavanomaista enempää niin yhden päivän "saldo" oli jonniinmoinen. Kotona odotti ihan arkiset asiat englannin koe numeroineen ja keväiseen liittyvine asioineen.

Kaikissa tilanteissa pitäisi pystyä olemaan täysillä mukana. Pitäisi tarvittaessa - niin tai pitää - pystyä muodostamaan mielipide nopeastikin ja omaa itseään laajemman ryhmän puolesta - toisinaan meinaa hengästyttää. Tätähän tämä toisaalta "parhaimmillaan" niin vai pitääkö todeta "pahimmillaan" on. Kaikkeen tottuu - niin edellä kuvaamaani päiväänkin. Toisaalta pysähtyy miettimään, eikö vähempikin touhottaminen voisi riittää. Kukaanhan meistä ei ole korvaamaton, toisaalta politiikka on "laji" missä porukat antaa vastuuta niille, jotka koetaan luottamuksen arvoisiksi. Luottamuksen varassa tätä työtä tehdään. Luottamus voi myös loppua - ei siihen silloin perusteluja tarvita. Luottamuksen palauttaminen ei ole mahdotonta, mutta ihan hetkessä se ei tapahdu. Tilanteet tulevat aika-ajoin nopeastikin - pitää vaan pärjätä. Osaltaan tämän vuoksi tämä on niin mielenkiintoista.

Rakkaustarina

Kaiken kaikkiaan viikkoon mahtui tavanomaisempien asia asioiden lisäksi myös hyvinkin monenlaisia ja erilaisia tunnetiloja sisältäneitä koskettaviakin hetkiä. Kyllikki Virolaisen siunaustilaisuus piirtyy pitkäksi aikaa mieleen. Jos lyhyesti kuvaa, tilaisuus ei ollut surun täyttämä, pikemminkin harras ja levollinen - koskettava. Yksi rakkaustarina, joka on osa ja vaikuttanut koko maankin poliittiseen historian kirjoitukseen on päätepisteessään. Kyllikki haudattiin Johanneksen viereen Lohjalle.

Kyllikki Virolaisen oma elämä oli hyvin monipolvinen Asikkalasta Vääksyssä ja Lahden "Tipalassa" käydystä kouluajasta ylioppilaaksi ja matka kaikkien suomalaisten tietoisuuteen "Tänään Kotona". Avioliitto Johannes Virolaisen kanssa teki hänestä viimeistään "kaikkien tutun". Oma kohtaisiakin kokemuksia minulla on. Vuoden positiivisinta ei ole maahan valittu vielä montaakaan kertaa. Ei olisi ollut väärin vaikka Kyllikille olisi annettu "kunniamyönteisimmän suomalaisen" -arvo. Kyse oli henkilöstä, joka jaksoi aina olla kiinnostunut - myönteisellä tavalla - kuulumisista ja pystyi sanomaan ja kommentoimaan myönteisesti sekä antamaan myös palautetta. Jää kaunis muisto.

Aito palaute?

Monenmoista palautettakin menneeseenkin viikkoon mahtui. Kuten "normeihin" kuuluu kommentit olivat sisällöltään sekä että - niin kuin tietysti pitääkin. Paras ja aidoin palaute on se - on se sitten myönteistä tai kielteistä - joka tulee niiltä ihmisiltä, joiden kanssa arjessa tekee työtä. Anni Sinnemäki valittiin yksimielisesti Vihreiden puheenjohtajaksi. Minuakin jututettiin muutamiin aviiseihin "taustaksi". Suomen Kuvalehden juttuun oli Annilta pyydetty "toisinpäin" kommentteja meistä kommentoijista.

Aikana, jolloin jokainen sana pitäisi osata punnita erityisen tarkkaan ja harkitusti oli kollegalta paljon sanottu, kun hän mm. toteaa että "Juha Rehula on tunteellinen". Semmoiselta se kai sitten näyttää, eikä kaiketi kokonaisuudessa ajatellen itsellekään ihan "tunnistamatonta" ole. Toisaalta menneenkin viikon jälkeen miettii, voisiko asioihin ja tilanteisiin yrittää suhtautua edes hieman "rennommin" - voisi jättää jotain "säästöönkin" toisaalta minkäs sitä perusluonteelleen mahtaa - jotain voi oppia ja vuosien varrella niin on myös tapahtunutkin - niin ja  toisaalta tarvitseekokaan mahtaa, vaikka sen tiedostaakin, että vähemmälläkin voisi itsensä päästää.

Äänestämään pääsee pian

EU-parlamenttivaalien ensimmäiset äänet annetaan viikon päästä keskiviikkona. Julkisuuden kautta kun tilannetta peilaa, joutuu edelleenkin toteamaan, että jo viikon päästäkö? Tiedän, että ehdokkaat kiertävät aktiivisesti joko vaalialueena olevaa koko maata tai keskittyvät itselleen omimmikseen kokemiinsa alueisiin. Viestit ovat sen kaltaisia, että heräämistä vaalien osalta on tapahtumassa. Silti edelleenkin toivon, että vaalien merkitystä ei yhtään vähäteltäisi ja äänestäminen olisi vähintään yhtä tärkeätä kuin kansallisissakin vaaleissa. EU-parlamentin merkitys on kasvamassa. Ei ole yhden tekevää, ketkä meitä suomalaisia edustaa. Vaikutusvaltaa ei anneta, se on otettava.

Onkohan enää mikään niin kuin ennen, vai onko vain niin, että aika muuttuu ja tavat sen mukana. Vappu oli ja meni. Tuli luettua ja seurattua aika tarkkaankin poliittiset puheet, jotka laittavat kysymään, mitä jäi jäljelle. Toki oppositio hallituksen haukkui - vähintäänkin viran puolesta, mutta yhtään erovaatimusta ei silmiini osunut - ei edes "viran puolesta" tehtynä.

Neuvoja maan hallitus toki sai, mutta isompaa melskaamista ei ollut havaittavissa. Tästä teen sen tulkinnan, että vaikka lähes kaikkea liikkuvaa oppositiosta käsin onkin tapana ampua, niin taloudellisen tilanteen avaamiseksi neuvotkin ovat sittenkin aika vähissä, toisaalta kestovaatimus siitä, että aina voisi tehdä enemmän oli toki "voimassa". Sitä tulkintaa nimittäin ei voi tehdä, että näiltä osin olisi mitään oppositiossakaan opittu - tilanteen vaikeuden tiliin ainakin osa menee. Näiltä osin ei siis voi vähääkään oppositiota moittia.

Ei hymyilytä

Oman puolueeni osalta hieman ihmetytti se, miksi vappu-uutisten "kärki" liittyi vuoden 2012 presidentinvaalien ehdokasasetteluun.  Sen toki olen jo oppinut, että uutisten syntyvät, tulevat ja menevät monesti niin, ettei niihin itse voi juurikaan vaikuttaa - niin saattaa hyvinkin olla tässäkin tilanteessa tapahtunut. On aina "herkullisempaa" tehdä juttuja ihmisistä, vaikka asia asiaakin olemassa olisi. Kävi nimittäin niin, että ns. kolmannen tien (kyse on siis siitä, miten Suomi selviää tulevaisuudessa kun tarvitaan jatkossakin suomalaista työtä maksaaksemme taantuman ajan velkoja pois) "avaamistakin" kun tehtiin - pääministerinkin puheessa oikeinkin hyvin, se hautautui laajemman julkitulon osalta johonkin. Tulevaisuudesta selviytymiseemme ehditään toki palaamaan vielä monissakin - vappupuheissakin - mutta kun tietää, että isomman uuden ja toisaalta tässä ajassa luottamusta lisäävät avaukset vievät aikansa, jäi vaan jotenkin kysyvä olo.

Eihän tämä talouden tilanne enemmälti hymyilytä. Kuluneen viikon aikanakin on toistettu se, mistä hallitus lähtee tulevaisuutta rakentamaan. Ensinnäkin pyritään selviämään lisälainanotolla pahimman yli. Ellei se riitä on edessä verojen korottaminen. Tämän jälkeen on vuorossa muut keinot. Tästä järjestyksestä tulee pitää myös kiinni.

Elvytystä tullaan tarvitsemaan. Seuraavat päätökset on luvattu tehdä elokuussa. Aina voisi tehdä paremmin ja aina voisi asioita tehdä aikaisemmin, mutta vaikeissakin tilanteissa pitää kyetä säilyttämään vakautta ja ennakoitavuutta. Kyettävä tekemään päätöksiä silloin kun tarve niin vaati, toisaalta ainakaan ylenmääräinen hötkyilykään ei hyvää kuvaa antaisi. Pitää olla tieto mitä tehdään, ja näköala siitä, mihin tehdyt päätökset johtavat. Päätöksiä päätöksien vuoksi ei tarvita.

Käskemällä ei onnistu

Eu-parlamenttivaaleihin on aikaa kuukausi. Ensimmäisiä ääniä annetaan kahden ja puolen viikon kuluttua. Vapunkaan puheiden perusteella ei ehkä sitten kuitenkaan uskoisi, että näin on. Ehdolla olevat ovat toki jo liikkeellä. Jos oli viime eduskuntavaalien varsinaiset kampanjat lyhyitä - noin kuukausi. Nyt näyttää itse kampanjoista tulevan vielä lyhyempiä. Syitä on varmaan monia - lähtien siitä kampanjan käyminen ei ole ilmaista. Jotta olet ja voit olla uskottavasti liikkeellä maksettuakin mainontaa toki tarvitaan - näkyvyys ei synny itsestään. Toisaalta tällainen tilanne vääjäämättä suosii tavalla tai toisella valmiiksi tunnettuja ehdolla olevista.

Ei ole samantekevää ketkä kolmetoista meitä edustamaan valitaan. Parlamentin valta on vuosien saatossa lisääntynyt. Vaikka "joukkueemme" ei kooltaan monelle isommalle jäsenmaalle pärjääkään, sitäkin merkityksellisempää on osaaminen. Kielitaitokin on merkittävä asia - koen niin että on hyvä jos pystyy keskustelemaan useammallakin kielellä, toisaalta tärkeintä on että hallitsee yhden kielen niin, että sillä pärjää smalltalk.sta virallisiin puheenvuoroihin.

Käskemällä ei kukaan meistä äänestämään mene. Velvollisuudentunnostakin entistäkin harvempi. Siksi olisi tärkeää, että tietoisuutta EU-parlamentin merkityksestä saataisiin lisättyä, ja toisaalta tietoisuutta siitä, että äänestämisellä on ihan oikeasti merkitystä. Sekin on toki kannanotto, että vaalipäivänä jäädään kotiin. Pettymystä kenellä minkäkinlaista lähtien koko unionin vastustamisesta puretaan tätäkin kautta. Tällöin oma vastuunsa on mm. puolueiden johtohenkilöillä, joiden tehtävänä osaltaan on kertoa että turhauttavista unionin itse itsensä naurunalaiseksi tekevien kurkunkäyryyksien lisäksi ratkotaan paljon merkittävämpiäkin asioita. Mitä enemmän 7.6. käydään äänestämässä, sitä vahvempi mandaatti edustajillamme on - silläkin on, ei suurensuuri, mutta kuitenkin oma merkityksensä.

Me suomalaiset pidämme tätä meidän sosiaaliturvaa ja terveydenhuoltomalliamme ongelmistaan ja vaikeuksistaan huolimatta maailman parhaana. Aiheestakin näin on, vaikka alueellisia eroja palvelujen tasossa onkin, ja vaikka sosiaaliturvassamme aukkoja ja puutteita löytyykin.

Maksamme veroja rahoittaaksemme palveluja. Omavastuut ovat käytössä, mutta ne ovat vain äärimmäisissä tapauksissa esteenä palvelujen käyttämiselle, ja toisaalta vain murto-osa palvelujen todellisesta hinnasta. Näillä periaatteilla tulee toimia jatkossakin. Veroja maksamme siksi, että mahdollistamme tasa-arvoiset ja taloudellisesta asemasta riippumattomat palvelut saatavillemme.

Sosiaaliturvan osalta maksaja on riippuvainen etuuden laadusta/sisällöstä/syystä. Pääsääntö on, että perusturvan maksaa valtio. Ansioon sidotun turvan osalta työntekijä, työnantaja ja osaltaan myös valtio maksaa osansa riippuen jonkin verran etuuden luonteesta.

Samat ongelmat

Me pidämme siis tätä Pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntamalliamme maailman parhaana. Mutta eletään sitä muuallakin - sairastetaan, jäädään eläkkeelle ja työttömiksi jouduttaessa tukeudutaan sosiaaliturvan varaan. Rahoitusmalleja on useampia. Järjestämistapoja on useita. Esim. eläkkeiden osalta on maita (esim. Saksa, Italia), joissa ei ole latiakaan minkäänlaisessa rahastossa, vaan etuuksien maksamiseksi kerätään riittävät rahat tässä ja nyt maksettavien eläkkeiden suorittamiseksi. Jossain toisaalla ei tarvitse käydä aikaa kuluttavaa väittelyä siitä, onko julkinen vai yksityinen terveydenhuolto parempi, kun ei ole kuin yksityinen malli, jota tosin valtio vahvasti rahoittaa, eivätkä yritykset saa tuottaa voittoa - ainakaan investointeja enempää.

Järjestelmien ja järjestämisvastuiden erilaisuudesta huolimatta ongelmat ovat sitten kuitenkin hyvin samankaltaisia kuin meillä. Palvelujen laatu ja määrä, sosiaaliturvan tason riittävyys, tarve pidentää työssäoloaikaa, työntekijöiden olemassa olo ovat asioita, jotka pohdituttavat.

Rajat madaltuvat

EU:ssa ollaan valmistelemassa terveydenhuollossa ihmisten liikkumista helpottavaa direktiiviä palveluiden saatavuudesta toisesta jäsenvaltiossa. Meillä Suomessa on monia, jotka vastustavat tulevaa perusteilla, joissa kysytään, eikö omat pitäisi hoitaa ensin? Kysymys on aiheellinen - huoli olemassa olevien voimavarojen riittävyydestä on oltava kirkkaana mielessä ennen kuin lopullisia päätöksiä kyetään tekemään.

Toisaalta kysytään, miten meidän suomalaisten hoidot muualla rahoitetaan, mikäli meillä ei jonojen vuoksi kotimaassa hoitoon pääse. Näiltä osin tilanne tulee selkiytymään ja yksityiskohtaisesti asia ratkennee meillä tänäänkin käytössämme olevalla lähete/maksusitoumuskäytännöllä. Potilas voi tulevaisuudessa valita entistä useammin myös hoitopaikkansa - meilläkin, mikäli uusi terveydenhuoltolaki tulee kaavaillulla tavalla voimaan. Potilaan kannalta tämä on pelkästään hyvä asia. Palvelujen tuottajat asetetaan ihan uuteen tilanteeseen.

Toisaalta esim. potilastietojen siirtämisen kehittämistyötä tulee riittämään, sillä eräs keskeinen onnistumisen edellytys tulee olemaan se, että potilastiedot on löydettävissä ja saatavilla palveluntuottajille sijainnista huolimatta. (Nähtäväksi jää, miten pitkään esim. sinänsä vältättämättömän potilastietorekisterin aikaan saaminen vie. Omat kokemukset viiden kunnan yhteisestä tietojärjestelmästä eivät ole kovinkaan rohkaisevia. Samoin meillä on tehty nelisen vuotta sitten päätökset yhteisestä Kelan hallinnoimasta potilastietojärjestelmästä maahamme - valmista pitäisi olla parin vuoden sisään - toivottavasti näin on - ihan ongelmattomasta asiasta tietoturvallisuuteen liittyvine ongelmineen ei nimittäin ole kyse.)

Me matkustamme enemmän. Yhä useampi suomalainenkin tekee työtä lyhyempiä tai pidempiä jaksoja maamme rajojen ulkopuolella. Erilaisilla vakuutuksilla on mahdollisuus varautua riskien varalle. Tämän ei kuitenkaan katsota riittävän. Elävän elämän vaatimukset edellyttävät tämänkaltaisen yhteistyön aikaan saamista - ja ongelmistaan huolimatta pitää muistaa, että kyse on lähtökohtaisesti tavallisten ihmisten arjen helpottamisesta.

Sittenkin yllätti

Viikon yksi uutisista oli MOT - ohjelman vaalirahoitukseen liittyvän jutun jälkimainingit. Itse ohjelmassa käytiin läpi niin noin vuoden takaisia tapahtumia, kuin toimituksellisesti koottua aineistoa, jolla oli menty joiltain osin aiempaa syvemmälle. Vasemmistopuolueiden ay-liikkeeltä saama vaaliraha ja puolueiden toiminnan tukeminen ei ollut minulle uutinen. Jokainen vaaleja käynyt tietää, että yksikään soppatykki ei ilmaiseksi liiku, vaikka miten tehtäisiin talkoita. Se mittakaava, jossa puhutaan vuosittaisesta tuesta sittenkin hieman yllätti.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ay-liike tukee mieleisiään ehdokkaita. Sen tulee kuitenkin olla yhtä julkista kuin kaiken muunkin vaalirahoituksen semminkin, ja mikäli mittakaava ja määrät ovat sen suuruisia kuin ohjelmassa esitettiin. Aina vain selkeämpää on se, että yhteisten toimintatapojen luominen lainsäädäntötasosta lähtien on tarpeen. Tirkistelyä ja osoittelua en kaipaa, merkitys kuitenkin mielestäni muuttuu silloin, jos kyse on sadan tai yhden tuhannen euron sijaan kymmenistä tuhansista. Pitää asettaa rajat, joiden tulee ainakin lähtökohtaisesti olla samat kaikille.

Valtioneuvosto on antanut eduskunnan käsittelyyn EU-selonteon. Lähetekesksutelussa selontekoa luonnehdittiin toisen polven asiakirjaksi. Tämä perustui siihen, että hallitus on luonut omia tavoite- ja tahtotilojaan luovia linjauksia. Tähän astiset vastaavat eduskuntakäsittelyt ovat olleet lähinnä reagointia sopimuksiin (Amsterdam, Nizza, Lissabon), joilla on päätetty suhtautumisesta toimielinten välisiin työnjakoihin ja ylipäätänsä EU:n ja jäsenvaltioiden välisiin valtasuhteisiin.

Tavallisen kadunkävelijän silmin EU näyttäytyy byrokraattisena arjen tavallisiin asioihin puuttujana, joka vain sotkee elämää - hyödyt, joita niitäkin on, ovat jääneet vähemmälle huomiolle. EU on jotain kaukaista, josta voi löytää syyllisen lähes kaikkiin ongelmiin.

Ei tämä ole mikään ihmekään. Kyllä siitä on tavaroiden ja palveluiden vapaan liikkuvuuden ja vakauden merkitys "herrojen jargoneita" silloin, kun rekkojen lavoja pitää kaventaa kymmenellä sentillä, pyöriäisten laskijoiden virkojen perustaminen tai kurkkujen suoruuteen tarvitaan EU-tason toimenpiteitä.

Olemme olleet yksi unionin jäsenistä vuodesta 1995 alkaen. Monta asiaa on noilta ajoilta muuttunut. Harva puhuu enää Maastrichtin sopimuksesta, Nizzan ja Lissabonin sopimukset ovat tämän päivän sanastoa. Ei tullut perustuslaillista sopimusta vaan sopimus, jolla päätöksentekoa pyritään järjestämään tilanteessa, missä jäsenmaita on 27.

Vakautta ja yhteistyötä

Kriittisyys EU:ta kohtaan ei ole ollut vähenemään päin, vaikka kiistattomia hyötyjäkin esitettävissä on - esim. par'aikaa elämämme taloudellisen taantuman aikana, unioni on halutessaan vakauttava toimija - tukikin - tilanteessa missä Suomen kokoisen ulkomaan kaupasta riippuvaisen maan toimiminen yksinään toisi mukanaan omat ongelmansa. Euro, euromaat ja unioni mahdollistavat esim. sen, että korkotaso on niin alhainen kuin se tällä hetkellä on. Toisaalta tästäkin toki on seurannut omat ongelmansa. Ruotsin kruunun arvo on heikentenyt, ja tärkeänä kauppakumppani ja kilpailija on saanut tietyn hyödyn olemassa olevasta tilanteesta.

Yksi laajenemisesta seurannut muutos aiempaan on se, että toimiminen yhteistyössä EU-maiden kanssa on muuttunut. Aloittaessamme meidän mielipiteemme lisäksi oli 14 muuta mielipidettä, jotka piti yhteensovittaa. Tänään lähtökohtia on 27. Maamme hallituksen tahtotila on toimia tulevaisuudessa EU:n valtavirrassa. Näin mielestäni pitääkin olla. Pitää vaikuttaa niissä pöydissä, joissa päätöksiä tehdään. Kumppaneita on etsittävä sieltä, mistä on tukea saatavissa. Tahtotila on myös se, että kansallisia tavoitteita tuodaan selkeästi esiin ja pyritään todellisuudessakin vaikuttamaan syntyviin päätöksiin. Näin pitää ollakin. Ei voida ajatella niin, että ajamme itsemme nurkkaan arvostelemaan - kun sekin aika ja osaaminen tulee  käyttää itse päätöksien aikaansaamiseen.

Ei liittovaltiolle

En kannata liitovaltiota. EU on ja sen tulee jatkossakin olla itsenäisten valtioiden yhteisö, jonka päätöksenteon keskeisintä ydintä on toimia hallitusten välisenä. Maamme tunnetuimman EU-kriitikon Timo Soinin argumentointi on pääosin loogista. Tässä kohtaa mielestäni logiikka pettää. Hän kritisoi EU:ta voimakkaasti mm. epädemokraattisuudesta, kun niin komissiota kuin jatkossa presidenttiä tai ulkoministeriä ei valita vaaleilla. Ei niin, eikä mielestäni tulekaan. Suorat vaalit tai meidän kaltainen parlamentarismi, jossa komission tulisi nauttia EU-parlamentin luottamusta nykyisestä poikkeavalla tavalla (tai että jäsenmaiden sijaan komissaarit valittaisiinkin kuin enemmistöhallituksen ministerit, kun nykyisen valinnan perusta on jäsenvaltioiden esitykset) olisi mielestäni juuri sitä liittovaltiokehitystä, jota vastustetaan.

Kriittisyys on välttämätöntä

EU:iin on hyväkin suhtautua kriittisesti. On asioita, ja kehityssuuntia, joille pitää etsiä ratkaisuja, jotka eivät esim. romuta meidän hyvinvointiyhteiskuntamme perustoja. Tämä ei tule olemaan aivan yksinkertaista tilanteessa, missä eri EU -maiden väliset toimintamallit pitkien historiallisten taustojen vuoksi ovat hyvinkin erilaisia. Vähäpätöinen ei esim. ole uskonnon merkitys kun arvioidaan eri maiden päivähoitojärjestelmiä. Samoin paljon puhuttu eläkekeskustelu saa aivan eri perspektiivin, kun tiedossa on, että on maita, joilla ei ole esim eläkerahastoja (meillä tänä päivänä n 100 mrd euroa) lainkaan.

Sosiaaliturva - ja pääsääntöisesti sosiaali- ja terveyspolitiikka ovat kansallisesti päätettäviä asioita. Yhteensovittamista tullaan tarvitsemaan. Ongelmatonta se ei ole ollut eikä tule olemaan lähtien siitä, että pohjoismainen montaa muuta maata korkeampaan verotukseen nojaavat peruspalvelumme sekä perusturvan osalta sosiaaliturvan rahoitus kokonaan.

Ajankululla ei ole mitään tolkkua. Pääsiäinen - kaksi viikkoa Vappu - koulut päättyvät - juhannus - kesä alkaakin.

Etäisyydet lyhenevät, kun kilometrit merkitsevät yhteydenpidossa aikaisempaa vähemmän. Tässä 24/7 maailmassa/elämässä kalenterissa on ihan sama määrä päiviä kuin ennenkin. Eikä tuntien määräkään ole mihinkään muuttunut. Aina vain kiireempi tuntuu olevan. Ja päivät kuluvat yksi toisensa jälkeen. Tuntuu, että aina on perjantai - niin tai maanantai - mitä yksittäiset viikonpäivät itse kullekin merkitsevätkään.

Mihin meillä sitten on kiire? Sitä sopii itse kunkin aika-ajoin kysyä itseltään. Eikö vähempikin vouhkaaminen riittäisi. Vai onko se vain osaamattomuutta, ettei osaa käyttää olemassa olevaa aikaa oikein. Onneksi kuitenkin sellaisiakin näkyviä asioita saa aikaan, että kykenee löytämään hetkiä, joihin tarttua niissä tilanteissa, missä päivät ja viikot vain "häviävät".

Kaksi lautasta

Paavo Lipponen taas vaihteeksi ärähti. Siinä saivat sekä omat että vieraat - tiedotusvälineitä unohtamatta. Asiaa emeritus pääministeri ja eduskunnan puhemies kirjoitti. Ihan kaikista asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta sitä vaan oppii puoluekannasta riippumatta arvostamaan henkilöitä, joilla on kuvia kumartamattomia mielipiteitä ja ennen kaikkea johdonmukainen toimintatapa ja linjaukset.

Kannanotto presidentin valtaoikeuksista käytävässä keskustelussa luulisi herättävän monet sosialidemokraatit ajattelemaan. Voimassa olevan perustuslain yksi eniten tulkituista kohdista liittyy ulkopolitiikan johtamiseen. Voimassa olevan lain mukaan Tasavallan Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Tästä kirjauksesta on seurannut mm. se, että lähes jokaisen EU-johtajien huippukokouksen yhteydessä käydään keskustelua lautasten määrästä. Käytännössähän on tilanne se, että Eurooppa-politiikkaa johtaa pääministeri. Kuitenkin niissä tilanteissa missä huippukokouksissa käsitellään ulkosuhteisiin/mme liittyviä asioita, Presidentin kuuluu olla mukana keskusteluissa ja mahdollisessa päätöksenteossa. Lautasten määrä lounaalla tai päivällisellä ei ole ongelman ydin - tosin se viestii, ettei tilanne ole ongelmaton. Presidentillä on voimassa olevan lain mukaan valtaa esim. nimitysasioissa.

Vahva vai heikko

Millaisen Presidentin me haluamme? Kun tähän peruskysymykseen kyetään antamaan vastaus, on perustuslain pykälien kirjoittaminen yksinkertaista. Miten vahvan Presidentin me haluamme? Millaista valtaa henkilöllä tulee olla? Pitääkö ylipäätänsä olla valtaa - jos pitää, millaista sen vallan tulee olla? Kehitys on kulkenut siihen suuntaan, että voimasuhteet valtiojohdossa - Tasavallan Presidentin, eduskunnan ja maan hallituksen välillä ovat siirtyneet eduskunnan ja valtioneuvoston suuntaan.  Tästä on ollut laaja yhteinen näkemys eri poliittisten ryhmien välillä. Onnistuneet muutoksetkin tulevat edellyttämään tätä. Lipposen viesti omilleen oli selvä - ei edes valtapoliittisista perusteista tule jarruttaa meneillään olevaa kehitystä.

Vihreät saivat oman "annoksensa" energiapolitiikan osalta. Siitäkin on aika-ajoin hyvä muistuttaa, että hallituksessa ei voi olla tekemässä vain myönteisiä ja hyviä päätöksiä. Mieluummin meistä jokainen päätöksenteossa mukana oleva olisi "hyvän puolella" kaikkea "pahaa vastaan". Se ei vain onnistu.

Lipposen kritiikistä tiedotusvälineiden roolista ja toimintatavoista olen hyvin samoilla linjoilla. Ikävä on aikoja, jolloin päätöksenteon taustoja taustoitettiin ajan kanssa ja huolella. Valtaa pitäviä pitää vahtia. Kritiikkiä pitää antaa kun se paikka on. Meidän kritiikin kohteiden pitää kritiikkiä myös kestää. Mutta tässä mielikuvien ja jatkuvan kiireen maailmassa pinnallisuus on lyönyt läpi oikein kunnolla.

Arkeakin

Haluan uskoa siihen, että asioillakin tulee vielä olemaan merkitystä. Tämä vaatii viestinnän selkiinnyttämistä myös politiikan osalta. Toisekseen meidän poliitikkojen ei tulisi myöskään itse ruokkia tätä kehitystä. Viestinnän tulee olla pelkistettyä, ymmärrettävää ja kaikin tavoin selkeää. Käytetyn kielen pitää olla ymmärrettävää. On selvää, ettei kompetenssikompetenssit tai subsidiariteettiperiaatteet tai geneeriset substituutiot "kolahda" ellei niitä osata kertoa niin, että ne ymmärretään. Mutta tyyliin "Hei, me puhutaan politiikkaa" tulee muutos - aikanaan - niin uskon. Asioillakin on sittenkin merkitystä tässä mielikuvien maailmassa.

Oli vaihteeksi aikaa ja mahdollisuuksia itsekin tehdä jotain ihan muuta. Pääsiäisen pyhien aikaan saatoin konkreettisesti havaita, mitä mm. tarkoittaa olla kotona. Siinä vaiheessa kun 7vee alkoi erehdyttävästi tekemisillään - esim. katsoa txt-tv:tä kesken uutisten - muistuttaa isäänsä, totesin ääneen, että ollaankohan me jo liikaakin oltu samassa paikassa samaan aikaa. Ei olla. Hyvältä tuntui. Mitäs teen sitä samaa, josta voi mallia ottaa.

Matalapaine jatkuu. Jonkinverran auttaa se, että kevät on tulossa. Aamut ovat valoisia ja aurinkokin on näyttäytynyt. Minuun valolla on myönteinen vaikutus - niin tai pitää todeta, että edes vähän.

"Ongelmani" on, että vieraammatkin - saati sitten tutummat - näkevät päällepäin millaisella mielellä olen liikkeellä. Väkisin eivät suupielet ylöspäin nouse.

Timo Kalli totesi minulle ties monennenko kerran "lopeta Rehula sellaisten asioiden murehtiminen, joille et itse voi mitään". Tottahan tuo on. Minkäs sitä kuitenkaan itselleen mahtaa. Jotain olen vuosien varrella näiltäkin osin oppinut. Toisaalta en haluakaan "päästä tavastani" kokonaan irti, vaikka tiedänkin että helpommalkin voisi itsensä päästää.

Ei minulla siis mitään erityisempää ole. Meinaa vaan olla liian monta asiaa - eri tasoisia ja eri kokoisia - jotka antavat ajattelemisen aihetta.

Hyväkin "pysähtyä"

Olin järjestölle tyypillisessä Keskustapiirin kevätkokouksessa. Kokous ja sen ilmapiiri viestitti monenlaisia asioita. Uskoa ja luottamusta tulevaan on - mikä on tärkeä ja pelkästään myönteinen asia.

On aika-ajoin hyväkin kaiken kiireen ja "tohottamisen" keskellä pysähtyä miettimään ja pohtimaan toiminnan ja toimintojen perusteita syvällisemmin. Toisaalta sekin pitää muistaa, että ongelmien summa on vakio - jos yhtäällä solmut avautuvat - ne toisaalla menevät enemmän mutkalle. Näin on ollut ja näin tulee olemaan.

On yhteinen huoli puolueen tulevaisuudesta. Toisaalta ja samanaikaisesti ongelmista huolimatta luottamusta siihen, että asioita on sittenkin hoidettu kunnollakin - asetettuja tavoitteita on täyttynyt. Sellainenkin asia pitää jälleen kerran palauttaa mieleen että paljon puhutulla Keskustan kentällä tai Esson baarin pyöreässä pöydässä maailma/elämä näyttäytyy jonkin verran erilaiselta kuin kehä III sisäpuolelta asiaa tarkastellen.

Uudet gallupitkin saatiin. Niissä ovat vaikuttamassa viime viikkojen ja kuukausien tapahtumat. Luvut enteilevät monenmoista tulevaan. Galluppeja tulee ja menee - mutta suuntaa ne näyttävät - "ilmapuntareita" ovat. Hokkuspokkustempuilla luvut eivät ole muutettavissa - se on nähty viime kuukausienkin aikana.

Esson baarissa tuntojen oikea tulkinta

Taitaa Fortumin toimitusjohtaja Lilius olla juuri tällä hetkellä yksi tunnetuimpia suomalaisia. En tunne riittävästi tehtyjä sopimuksia tai päätöksiä, mutta jotainhan on joka tapauksessa mennyt vuosien varrella pieleen.

Ei Esson baari pöydässä voida mitenkään ymmärtää miljoona optioita yhtiössä, jolla on käytännössä "automaatti" nostaa sähkön hintaa silloin, jos kulupuolella tapahtuu kasvua ja muutoksia. Toisin sanoin "työmies on palkkansa" ansainnut, mutta tässä kohdassa kysytään oikeutetustikin onko.

Sopimukset on sopimuksia - ja niistä pitää lähtökohtaisesti pitää kiinni. Sen verran olen kuitenkin itsekin oikeusoppia lukenut, että sellainenkin pykälä on olemassa kuin kohtuullistaminen. Asenteilla ja tunteilla ei pidä päätöksiä tehdä - ainakaan liiaksi. Toisaalta tavallisten ihmisten tuntoja on koeteltu tavalla, josta ei myönteistä löydettävissä ole.

Tyypillistä tilanteelle on se, että on syytettyjen etsintä on täyttäpäätä käynnissä. Eri toimielinten vastuusuhteistakin on mitä ihmeellisempiä variaatioita. Kovin pitkälle historiassa ei kannata mennä - ainakaan about kymmenenvuoden taakse. Lepsuilua on joka tapauksessa tapahtunut.

Tosipaikka

Kuntatalouden kiristyminen on tosiasia. Kotopitäjässä on laaja yksituumaisuus siitä, että mitään paniikkiratkaisuja meidän ei tule tehdä. On toimittava mahdollisimman vakaasti - toisaalta kuitenkin mahdollisuuksien mukaan ennakoiden.

Tulevan vuoden talousarvion osalta on alkanut vähintään neljän (4) miljoonan euron säästätavoitteiden valmistelu. Tilanne ei ole ihan yksinkertainen kun organisaatiota ja toimintaa on "kammattu" kerta toisensa jälkeen. Luotan siihen että tästäkin tilanteesta selvitään - uudella valtuustolla on ensimmäinen tosi paikka vielä ennen juhannusta.

Hevosmiesten tietotoimisto on vähintään yhtä kuuluisa tiedonvälittäjä kuin STT tai Reuters. Tietojen paikkansapitävyyden kanssa on vähän niin ja näin, mutta monesti jutut ovat parempia kuin todellisuus konsanaan on.

Iltapäivälehtien lööppijulkisuus on oma tieteen ja taiteen lajinsa. Ne ovat kuitenkin "lälläreitten" juttuja sen rinnalla, mitä suoltavat viikko toisensa jälkeen erilaiset "tositarinoihin" vihkiytyneet julkaisut. Juttuja tulee ja menee. Totta niissä on vain siteeksi. Sehän riittää, kun ihmisistä ei tarvitse oikeasti välittää. Toisaalta ei juttuja tehtäisi, ellemme me niitä lukisi, lehtiä myydään ja tilataan.

Tv -mainoksessa kerrotaan, että me olemme maailmannopein kansa. Olemme me kyllä paljon muutakin - luonteenpiirteitä löytyy uteliaisuudesta ja tirkistelynhalusta alkaen. Kysyntään vastataan ja juttuja tehdään.

Kypärä kallellaan

Olen ollut "kallella kypärin" useamman päivän. Pääministerin sähköpostiviestistä on riittänyt puhuttavaa. Jokainen vastaa itse puhumisistaan ja kirjoittamisistaan. Jokaisella meillä julkisessakin tehtävässä olevalla tulee olla oikeus yksityisyyteen. Tulee olla oikeus ja myös mahdollisuus rajan vetämiseen työn ja oman elämän välillä. Toinen puoli sitten on se, että maan pääministeri ei ole kuka tahansa henkilö. Jotkut puhelinkeskustelut tai viestit vaan muistaa itsekin paremmin kuin toiset.

Olen murheellinen. Meillä on kenties keskustalaisin hallitusohjelma toteuttamisensa puolivälissä, onhan vaalikausi puolivälissään. Viime eduskuntavaaleihin asettamamme keskeiset tavoitteet eläkkeiden osalta (tasokorotus, eläkkeiden verotus ja takuueläke) , pienimpien vanhempainpäivärahojen taso työttömän päivärahan tasolle, ruoan alv:n laskeminen jne. ovat toteutuneet tai toteutumassa suunnitellusti. Mitä tästä vaalikaudesta muistetaan, sen kertoo historiankirjoitus aikanaan. Varmaa on, että tekstiviestit ja sähköpostit ovat mielissä.

Miksi sitten olen murheellinen? Politiikkaa tehdään yhä enemmän persoonien ja henkilöiden kautta. Niin on miltä näyttää. Hyvätkin asiat ja niin pääministerin kuin monien kymmenien muiden kova työ ja oikeat asia asiat voivat valua tässä mielikuvien maailmassa hukkaan. Asia-asioiden toteutuminen jää kohujen varjoon.

Puhutaan mitä puhutaan

Tilanne ei ole Keskustankaan kannalta mahdoton, muttei kyllä kovin helppokaan. Ex-kollega Timo Seppälä on sanonut minulle usein niissä tilanteissa, missä minusta on nähnyt päällepäin, että harmittaa ihan kunnolla: "Politiikassa ei ole mitään väliä sillä, mitä puhutaan, kunhan puhutaan".  Kyllähän tuollakin lauseella pärjää - se lohduttaakin - silti en edelleenkään ole ihan varma, pitääkö lause ihan aina paikkansa.

EU-vaaleista on tulossa Keskustalle puolueena, ja sen johdolle puheenjohtaja ja puoluesihteeri mukaan lukien, päivä päivältä tärkeämmät vaalit. Pärjäämisen välttämättömyys, ellei pakko, ei tilannetta ainakaan helpota.

Toisekseen minultakin on kysytty useamman kerran viime päivinä, miksei kukaan keskustalaisista kyseenalaista tapahtunutta. Vastaan - eikö tällaiset tilanteet, jos mitkä ole niitä, jotka pitää kyetä puhumaan ja ratkomaan "perhepiirissä" sikälis kun on tarvis? Julkisuus tietenkin nauttisi mahdollisesta ja mahdollisimman kovasta keskinäisestä "väännöstä". Tätä "iloa" en halua kenellekään suoda. Tämä on meidän ihan oma asiamme.

Taitoa

PerusS Timo Soini osasi jälleen kerran sen, mikä politiikassa pitääkin osata. Julkisuudessa mielellään kirjoitetaan käsikirjoitukset valmiiksi erilaisiin tilanteisiin. Yllätyksien rakentaminen ja tekeminen on vain hyväksi. Soini yllätti niin poliitikot, tiedotusvälineet kuin herätti erilaiset "päivystävät dosentit" antamaan lausuntojaan. EU-vaaleihin saatiin kerralla vipinää.

Minun ajatukseni kulkee niin, että kyllä 7.6. äänestäjät osaavat ratkaista, mikä on oikein ja mikä ei. Timo Soini on taitava.

Itselläni muuten oli viime eduskuntavaaleissa erään entisen kotimaisen huippujalkapalloseuran nimi ehdokasnumerona. Numero siinä kuin jotkut muutkin. Menneen viikon "saldo" on sen kaltainen, joka herättää kysymyksen, että pitäisikö toimia niin kuin formuloissa, että ihan kaikki numerot eivät ole ehdokkaita numeroitaessa käytettävissä?

Paras tulevaisuus

Uusi valtuustomme piti kaksipäiväisen seminaarin. Kaiken kaikkiaan onnistuneet päivät. Oli aikaa keskustella ja puhua siitä, mikä kunta oikein on ja miltä tulevaisuus näyttää. Tulevaisuus kunnan ydintehtävien osalta ei kovin ruusuiselta näytä, vaikka 2008 tilinpäätös onkin vuosituhannen paras. Taantuma antaa omat mausteensa tilanteeseen, jossa ratkomme, miten vastaamme palvelujen lisääntyvään kysyntään ja ammattitaitoisen henkilöstön olemassaoloon ja saatavuuteen.

Uuden valtuuston on tarkoitus kesäkuun kokouksessa päättää omat linjaksensa - strategian osalta. Asiaa valmistellaan ja valtuustokin pitää vielä yhden ei-kokousmuotoisen "istunnon" ennen päätöksentekoa. Tulevan päätöksen ensimmäiset sanat ja rivit ovat merkityksellisimmät. Sekä se, mitä valtuusto sanoo, ja mitä sanoja ja sanamuotoja käytetään, samoin kuin se, mitä sanoja ei käytetä.

En lähde enemmälti ennakoimaan, mitä tuleman pitää, se valmistellaan ja päätetään porukalla. Aika muuttuu. Näkökulmatkin muuttuvat. Riippumatta näkökulmien ja tavoitetilojenkin erilaisuuksista, yhteisiäkin näkemyksiä on, ja niitä pitää vahvistaa ja toisaalta kyetä avaamaan, mitä eri vaihtoehdot tarkoittava. Työtä riittää. Hollola on. On tulevaisuus täsmälleen ottaen ja eri vaihtoehdotkin huomioon ottaen millainen tahansa.

Kuntien keinot palvelujen järjestämiseen lisääntyvät. Laki palveluseteleistä on valmistumassa lähiviikkoina. Nykyisin palveluseteliä on voinut käyttää kotipalveluissa ja -sairaanhoidossa.

Vaihteeksi voi todeta sen, että puolueilla on edelleenkin eroja. On selvää, ettei palvelusetelin käyttöönottamisen mahdollistaminen ei tule ratkomaan läheskään kaikkia olemassa olevia ongelmia.

Nyt ollaan luomassa käyttökelpoinen mahdollisuus, mikäli kunta haluaa palvelusetelin käyttöön ottaa. Ehdotettu laki ei siis sovellut aivan kaikkiin palveluihin - niin lain kirjain kuin "henkikin" pohjautuu tähän lähtökohtaan.

Ehdotettu laki ei sovellu sellaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen, joissa asiakkaalla ei ole mahdollista valita itse palvelua tai palvelujen tuottajaa. Tällaisia palveluja ovat esimerkiksi välittömän (kiireellinen) hoidon tarpeessa olevan potilaan hoito tai tahdosta riippumaton hoito.

Aivan keskeistä on se, että palvelun tarvitsija - kuka tahansa meistä - voi kieltäytyä vastaanottamasta seteliä. Näissä tilanteissa kunnalla on velvoite järjestää palvelu joka tapauksessa. Ketään siis ei voida pakottaa.

Periaate

Erot eivät tällä kertaa johdu hallitus oppositio asetelmasta. Kyse on periaatteesta. Käydyssä keskustelussa saatiin kuulla vaikka minkälaisia kauhuskenaarioita siitä miten kunnan palvelujärjestelmä rapautuu tämän uuden lain vuoksi.

Monenmoisia mielikuvia maalaillaan, mutta kun kyse on mahdollisuudesta, missään ei esimerkiksi lue sitä, että jokaisessa maamme kunnassa palvelusetelit otetaan käyttöön täydessä laajuudessaan lain voimaan tullessa 1.6.2009 ja niin että ihmisille muodostuisi setelistä subjektiivinen oikeus. Toimeenpano muotoutuu ajan saatossa. Laki on mahdollistava - ei velvoittava.

Ei luotettu tai aktiivisesti unohdettiin se, että seteliä ei ole pakko vastaanottaa. Palvelujen laatua epäiltiin, vaikka laissa sanotaan selvästi se että kunnan tulee ylläpitää luetteloa niistä toimijoista joilta setelillä voi ostaa. Listalle ei käytännössä voi päästä, elleivät toimijan/yrityksen asiat ole kunnossa tai sieltä joutuu pois elleivät ne ole. jne.

Toki tämänkään lain käyttöönotto ei tule olemaan ongelmatonta, mutta jo lähtökohtaisesti ollaan tilanteessa, missä ollaan vastaan ja uhkakuvia maalaamalla pyritään lakia vastustamaan. Keinovalikoimaa kuntien palvelutuotannossa on uskallettava lisätä. Kunnille on annettava mahdollisuus uuteen vaihtoehtoon. Vastuu säilyy kaikissa tilanteissa kunnalla.

Kiekko jäähän

Jääkiekon puolivälierät alkoivat toissa viikolla. Seurasin ensimmäistä peliä. Kiekko putosi jäähän - pelaajat pysyivät paikoillaan tekemättä mitään. En kiinnittänyt asiaan sen suurempaa huomiota. Lehdistä luin juttuja missä kerrottiin syyksi mielenilmaukselle uusi lähinnä huippu-urheilijoita koskeva lainsäädäntö tapaturma ja eläkevakuuttamisesta. En oikein tässäkään vaiheessa osannut kiinnittää koko asiaan sen suurempaa huomiota.

Maanantaina soi puhelin. Sen jälkeen olen ottanut asiasta selvää. Valiokunnassakin asiantuntijat jo kuultiin. Nyt tiedän mistä on kysymys. Sen enempää yksityiskohtiin menemättä uuden lainsäädännön kautta ollaan huippu-urheilijoiden tilannetta pääosin ja jo aiemman uuden urheilijoiden aktiiviaikanaan rahastoinnin mahdollistavan lainsäädännön kanssa parantamassa nykytilannetta.

Väärä rooli

Minulle on varsin hyvin selvinnyt se, että eduskunnan käsittelyssä oleva esitys ei kaikilta osin miellytä. Sen enempää yksityiskohtiin tässä yhteydessä menemättä totean, että ollaan tilanteessa, missä pelaajat/urheilijat ja heidän palkanmaksajiensa eli seurojen olisi pitänyt keskenään kyetä sopimaan asiat niin, että laki olisi voitu kirjoittaa sovitulta pohjalta. Nyt ei ole niin käynyt.

Me lainsäätäjät olemme tilanteessa, missä meidän ei mielestäni kuuluisi olla. Tämäkin asia ratkeaa. Yli vuoden kestänyt valmisteluvaihe olisi voinut olla sellainenkin, että eduskuntakäsittely olisi voinut olla läpihuutojuttu. Nyt se ei sitä ole. Sopiminen on aina riitaa parempi vaihtoehto. Sanonta on totta tässäkin asiassa.

Sopiminen on aina kiistelemistä parempi vaihtoehto. Työntekijäjärjestöjen ja hallituksen allekirjoittama yhteinen näkemys siitä, miten lähdetään hakemaan toimia työssä jaksamiseen ja työssä oloajan pidentämiseen, on iso ja kauaskantoinen ratkaisu.

Välikysymyskeskustelulta lässähti pohja pois ennen kuin keskustelua edes aloitettiin. Sopimus oli syntynyt. Värikkäitä ja monipolvisia puheenvuoroja käytettiin paljon. Virtaa riitti. Enemmän tai vähemmän asia-asiassa pysyviä kommentteja kuultiin.

Kollega Lyly Rajala pelkisti syntyneen ratkaisun mielestäni parhaiten. Kaksi vuotta taakse kolme eteen. Miten tämä tapahtuu, on vielä avoimena. Yhteinen tavoite ja tahtotila on olemassa. Valmisteluaikataulu on kiinni. Kyse on kaiken kaikkiaan siitä, miten Suomi selviytyy nyt jo tiedossamme olevan velkataakan maksamisesta.

Yhdenkään yksittäisen ihmisen ei pidä syyllistää itseään. Jokainen toimii oman jaksamisensa mukaan. Pakollakaan harvoin asioita tapahtuu ainakaan niin, että tavoitteet saavutettaisiin. Eläkeasioiden valmistelusta vastaavat ovat kovan tehtävän kanssa tekemisissä. Kuluvan vuoden loppuun mennessä on arvioitava, mitkä ovat käytännön toimenpide-ehdotukset.


"Musta Pekka" käteen

Hermostuneisuutta on ollut havaittavissa monissa eri puheenvuoroissa niin eduskunnassa kuin tiedotusvälinen välitykselläkin keskusteltaessa. On jopa kiistelty siitä, kuka on ollut alun alkaen koko työurien pidentämiskeskustelun isä, sekä miten laajapohjaisesti asiaa oli valmisteltu. "Mustaa Pekkaa" ei kukaan käteensä halua, hyvien tulosten omijoita on useasti liikkeellä.

Se kai nyt jo on joka tapauksessa selvää, ettei kyse ollut yksin kenenkään ideasta. Eri henkilöiden asioiden prosessoiminen on tapahtunut - kuten tavallisesti muutoinkin - eri tavoilla. Joitakin asioita menneen viikon ajalta on itselleni kysymyksinä vaille vastauksia ainakin tässä vaiheessa. Miksi ylipäätänsä keskustelu siitä, kenen idea? Semminkin kun nyt on sovinto - mikä on sitten lopunperin kaikkein tärkeintä - jonka pohjalta jatketaan eteenpäin.

Ylilyöntejä

Omalta kohdaltanikin olen saanut puheistani palautetta. Ylilyöntejä sattuu. Tulkintoja eri päättäjien tekemisistä ja toimimisista oli eduskunnan istuntosali "sakeana" välikysymyskeskustelun aikana.

Politiikassa opposition järein toimenpide on välikysymys. Työmarkkinakentässä työsulku ja lakko ovat toimia tilanteissa, joissa neuvotteluratkaisuihin ei päästä. Yleislakosta vihjaileminenkin on kovaa puhetta. Oppositio tulkitsi pääministerin ja hallituksen toimia omilla tavoillaan. Oppositionkin puheet ja toimet ovat osaltaan kriittisen arvioinnin alla. Kirjoitan tähänkin yhteyteen näkyviin sanatarkat lainaukset vastauksista A-talk ohjelmassa niiltä osin kuin keskustelu liittyi mahdolliseen tukeen työntekijäjärjestöille.

Toimittaja kysyi, tuetko myös ajatusta yleislakosta. Vastaus: "Mitään vaihtoehtoa ei voi sulkea pois". Toimittaja toisti kysymällä: "Oletteko sitoutuneet ay-liikkeen menetelmiin myös siinä vaiheessa, jos mennään yleislakkoon?" Vastaus: "Tuemme palkansaajajärjestöjä tässä asiassa. Mitään keinoa ei poissuljeta."

Historian oppitunnit

Politiikassa vauhti kiihtyy toisinaan turhankin kovaksi. Eero Heinäluoman haastattelulausunnot liittyen syntyneen ja nyt lauenneen kiistan taustoihin ovat vähintäänkin vauhtisokeutta. Väite siitä, että kyse olisi ollut tarkoitushakuisesta eläkevarojen kaappausyrityksestä, eivät kestä kriittistä arviointia. Väite tilanteessa, missä ei ole vielä kolmea kuukautta siitä, kun hallituksen esityksestä eduskunnan päätöksin lainsäädännöllä turvattiin työeläkeyhtiöiden varat vakavaraisuussäännöksiä lieventämällä tavoitteena selvitä taantuman yli. Ei muuten ollut mikään ihan pieni asia, joka tarkoitti käytännössä sitä, että työeläkeyhtiöille ei toimintakyvystä huolehtiakseen tarvitse pakko myydä omaisuuttaan. Yhtiöt saivat "lisähappea" hengitettäväkseen.

Olen kuluneiden viikkojen aikana saanut oppia työeläkejärjestelmän synnystä. Vuosi 1961 on merkkipaalu työeläkejärjestelmän historiasta. Lakialoitteen kautta luotiin työeläkejärjestelmän perustat. Maassa oli tuolloin vähemmistöhallitus. Vuoden 1956 tapahtumat olivat viiden vuoden prosessin taustalla. On kuitenkin enemmän kuin kaukaa haettua etsiä minkäänlaisia yhtymäkohtia maaliskuun 2009 ja vuoden -56 välillä. Politiikassa näemmä voidaan yrittää käyttää lyömäaseena keinoja, joiden paikkansa pitävyys ei ihan välttämättä kestä.

Päätöksenteossa on aina vaihtoehtoja. Usein on tilanne, missä yksi on ylitse muiden. On helppoa ratkaista olemassa oleva tilanne.

Aika-ajoin päätöksien tekeminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Tällöin käy liiankin usein niin, että asiaperusteet unohtuvat - tilanteista tulee periaatteellisia. Historia ja aikaisemmat tapahtumat, tosiasiat ja järki, vahvat tunteet, valta-asetelmat ja roolit ovat asioita, henkilöiden välinen keskinäinen toimintakyky ja -tavat, luottamus monen monen muun asian lisäksi ovat tekijöitä, jotka lopullisiinkin ratkaisuihin vaikuttavat. Silloin kun tilanteet ajautuvat arvovaltakysymyksiksi ratkaisujen löytyminen hankaloituu oleellisesti.

Ne tekijät, jotka kulloinkin on otettava huomioon, eivät välttämättä ole ennakoitavissa. Kokemus auttaa. On useita erilaisia näkemyksiä, jota vain pitää kyetä yhteensovittamaan.

Hallitus piti politiikkariihensä kaksi viikkoa sitten. Sen jälkeen on puhuttavaa riittänyt. Isot voimat ovat liikkeellä. Tykkien kaliiberiä on kasvatettu.

En oikeastaan ihmettele yhtään syntynyttä tilannetta. En tiedä ihan kaikkea - lähellekään - siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut. Jotain kuitenkin. Työntekijäjärjestöjä on ärsytetty. Ihmiset miettivät mitä omalla kohdalla mahdolliset tulevat päätökset tarkoittavat. Toistan - mitä omalla kohdalla mahdolliset tulevat päätökset tarkoittavat.

Politiikkariihessä tehtiin linjauksia. Tavoitteena on pidentää työuria niin, että suomalaisella työllä kykenemme selviytymään tulevaisuudestamme. Isosta tavoitteesta ollaan käytännössä kaikki yhtä mieltä.

Hallitus on linjannut sen, yritämme päästä yli käsillämme olevasta tilanteesta leikkaamatta etuuksia tai palveluja ja ilman veronkorotuksia. Otamme lainaa, joka on maksettava joskus takaisin. Näitä keinoja ja tapoja ollaan siis nyt etsimässä.

Omista lähtökohdista

Omalle kohdalle vietynä kysymme itseltämme, mitä mikäkin asia minun kohdallani tarkoittaa. Ymmärrän hyvin terveydenhuollossa työtä tekevää tai metallimiestä. Työelämän tahti on kova - vaatimukset ovat lisääntymäänpäin. Paineet kasvavat. Miten minä jaksan, kysytään?

Linjauksia on tehty. Yksityiskohdat ovat avoimina. Tämän vuoksi yksittäisille henkilölle vastauksen antaminen siihen kysymykseen, mitä mikin asia henkilötasolle vietäessä tarkoittaa, on jokseenkin mahdotonta.

Kun vie asioita omalle kohdalle, tuntuvat kovin kaukaisilta puheet rakenteellisista uudistuksista, väestön ikääntymisestä tai työeläkejärjestelmän kestävyydestä. Minullekin on sanottu usein - teidän poliitikkojen pitää nämä asiat hoitaa. Kukaan omaa elämäänsä ja itsestään vastuuta kantava ei ole syyllinen - eikä syyllisyyttä pidä kokea.

Se nyt kuitenkin on selvää, että työkyvyn ylläpitämisestä on aivan keskeisesti kysymys. Ellemme jaksa, terveytemme ei salli - tullaan tulevaisuudessakin jäämään eläkkeelle tavoitteita aiemmin riippumatta työurien pidentämistavoitteesta. Toisaalta pidän hyvinkin järkevänä sitä, että mikäli voimat riittävät voitaisiin olla työssä nykyistä pidempäänkin - jaksamisen mukaan.

Miten me jaksamme? Millainen on työyhteisömme? Mitä se arki ihan oikeasti on? Niiltä osin kuin poliittisilla päätöksillä voidaan vaikuttaa, tarvitaan päätöksiä. Enemmän kuin tärkeää on se, että työpaikoilla osataan toimia niin, että työn tekeminen on mahdollista - jaksaminen on avain kysymys.

Liimautuminen

Eduskunnassa valmistaudutaan eläkevälikysymykseen. Menneiden viikkojen yksi "uutinen" on se, miten SAK ja SDP ovat liimautuneet toisiinsa. Eduskunnan käytävillä monet liikkuivat rintanapeissaan menneenä viikkona. Jokainen tekee toki omat ratkaisunsa. Vaikuttaa voi niin monella tavalla. Kysyn kuitenkin mitä tarkoittaa se, että etujärjestön edunvalvonta ja poliittisen puolueen toiminta nyt esillä olevalla tavalla nivoutuu ja nivotaan yhteen. Toisaalta ymmärrän, toisalta en alkuunkaan.

On toki ilmoitettu, että käytetään kaikki keinot vastustettaessa tehtyjä linjauksia. Sen ymmärrän oikein hyvin, että työntekijäjärjestöt käyttävät puheissaan ja valmistautumisessaan niitä keinoja, jotka heillä on - sovun ja yhteisymmärryksen etsimisestä järeimpiin keinoihin saakka.

Ihan tavanomaista ei kuitenkaan ole se, että oppositiopolitiikan välineenä käytetään yleislakosta puhumista. Jokainen tyylinsä valitsee. Tämähän ei koske koko oppositiota. Timo Soini sanoutui irti tällaisista puheista välikysymyksen jättämiseen liittyvässä tiedotustilaisuudessa. Parlamentarismi on parlamentarismia, jossa on omat toimintatapansa ja sääntönsä. On mielenkiintoista nähdä millaisia vaikutuksia mahdollisen tulevan pääministerin yleislakkopuheilla on? Voi olla että ei ole, minun veikkaukseni se, että on.

Legendan paluu

Kerrankin hyvä uutinen on uutinen. MTV3 hehkutti uutispommin tulemista iltauutisissaan. Monella tapaa onnistuneet Salpausselän kisatkin saivat kuorrutuksensa. Janne Ahonen on "sapattivuotensa" pitänyt, ja on päättänyt palata tosi toimiin. Eihän sitä voi kuin arvailla, mitä on miehen mielessä liikkunut, kun päätös on kypsynyt.

Janne Ahonen on yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista mäkihyppääjistä - meille suomalaisille perinteisessä lajissa. Kaiken saavuttaneelta yksi kuitenkin puuttuu - henkilökohtainen olympiamitali. Tulevan talven kahden kilpailun ja neljän hypyn onnistumiseen on tähtäin - täysillä.

Hallituksen puolivälitarkistuksen tuloksia odotettiin melkoisen suurella mielenkiinnolla. Myös neljä vuotta sitten vastaaviin aikoihin kokoonnuttiin pääministerin johdolla arvioimaan taakse jäänyttä aikaa, sekä ennen kaikkea varautumaan tulevaan. Pidän myönteisenä sitä, että suunnitelmallisesti valmistaudutaan  mahdollisiin tarpeellisiin ja välttämättömiinkin muutoksiin

Hallitusohjelma kirjoitetaan neljän vuoden toimintaohjelmaksi, osin tarpeettomankin yksityiskohtaisesti. Neljä vuotta on tässä yhä kiihtyvärytmisemmässä maailmassa pitkä aika.

Edelliskerralla suurimpana ja merkittävimpänä asiana laitettiin liikkeelle kunta- ja palvelurakenneuudistus. Hankkeen tuloksena on kuntakenttämme myllertynyt niin kuntarakenteen osalta kuin ja ennen kaikkea sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen osalta koko maassa. Tuskin kukaan osasi ennakoida sitä, että neljän vuoden kuluessa kuntarajoja on poistettu yli 70 kunnan väliltä.

Kuntien määrä ei ole eikä edelleenkään saa olla itseisarvo. Viime viikon yhtenä tuloksena kiinnitettiin erityistä huomiota siihen, että kyse on kuntarakenteen arvioimisen lisäksi ja erityisesti palvelurakenneuudistuksesta. Palvelujen arviointi ja kehittäminen on monilla seuduilla jäänyt kuntien määrästä puhumisen jalkoihin. Kaksikymmentä suurinta kaupunkia velvoitettiin tekemään tuottavuussuunnitelmat. Hyvä niin.

On liian monta esimerkkiä - varoittavaakin esimerkkiä - siitä, että kuntarakenne keskustelujen alle on jäänyt keskuskaupungin hallinnon ja palveluiden kriittinen arviointi. Kauempaa katsoen on näyttänyt siltä, että naapurikunnan liittäminen on ollut ikään kuin riittävä toimenpide. Näinhän ei suinkaan ole.

Muitakin asioita oli

Yksi keskustelunaihe politiikkariihestä on peitonnut alleen kaiken muun. Yksittäiset joskin periaatteellisestikaan isot asiat eivät ole palstatilaa juurikaan saaneet.

Työttömän peruspäivärahaan ollaan liittämässä ns. aktivointituen kautta taloudellisesti nykyistä parempi tilanne. Lasten, nuorten ja perheiden tilanteen parantamista arvioidaan aiempaa syvemmin. Itse toivon, että oltaisiin matkalla kohti perheministeriötä. Hallinnollisilla ratkaisuilla ei olemassa olevaa pahoinvointia poisteta, mutta hallinnon raja-aitoja madaltamalla voidaan vaikuttaa myönteisesti.

Työtä Suomessa -ohjelman perustoja paalutettiin. Taloudellisen taantuman lievittämiseen kirjattiin uusia konkreettisia toimia. Yksi asia nousi ylitse muiden, vaikka kyse on asiasta joka on konkretisoitumassa vasta vuosien ja vuosikymmenten kulututta. Vieläpä tavalla, jonka tulevaisuus on ennakoimattomissa.

Kovia puheita

Hallituksen päätökseen liittyi kirjauksia eläkepolitiikan suuntaamiseen liittyen. Tarkempi sisältö täsmentyy toivon mukaan mahdollisimman laajapohjaisen valmistelun tuloksena - yksityiskohdat ovat tällä hetkellä avoimina.

Suurimman huomion on saanut tavoite eläkeiän nostamisesta. Kyse on asiasta, josta sitten kuitenkin lopunperin ainakin lähes kaikilla on yhteneväinen käsitys. Eläkkeelle jäämisiän nostaminen on yksi niistä asioista, jolle meidän tulee kyetä jotain tekemään. Viimeisimpien tietojen ja tilastojen mukaan suomalaiset jäävät hieman yli 59 -vuotiaina eläkkeelle.

Eniten on huomiota saanut sinänsä toisarvoinen, mutta ymmärrän oikein hyvin, että samalla hyvinkin keskeinen periaatteellinen kysymys siitä, miten ja millä tavalla eläkepolitiikkaan liittyvät asiat valmistellaan.

Puheet ovat olleet kovia. Oppositio on tekemässä asiasta välikysymyksen.

Sopimista vaalittava

Kuluvan vaalikauden aikana ollaan ensimmäistä kertaa tämänkaltaisessa tilanteessa, missä ammattiyhdistysliike ottaa koetulla tavalla asioihin kantaa. Tunnistan sen, että ollaan aidosti huolissaan siitä, mitä on tapahtunut ja tapahtumassa.

Sopiminen ja yhteisten linjojen hakeminen on arvokas ja vaalimisen arvoinen asia. Kyse on tekijöistä, joiden mittaaminen rahassa on vaikeaa ja toisaalta tarpeetontakin. Saavutukset ovat kiistattomat, joskin ja vaikka prosessit paikkapaikoin kankeita sekä paikkapaikoin aikaa vieviä ovatkin.

Sopimiseen ja yhteistyöhakuisuuden "henkeen" ei mielestäni kuulu sen paremmin uhittelu kuin uhkailukaan. Kovaakin kieltä on toki voitava käyttää. On ymmärrettävää, että tuodaan selkeästi julki. Ratkaisujakin on toisaalta kyettävä löytämään.

Viime kädessähän tietenkin on kyse luottamuksesta. Jos sellainen lähtökohtaisesti on olemassa herkässä ja vaikeassakin tilanteessa päästään eteenpäin. Ellei luottamusta ole, sitten onkin jo ihan toinen tilanne.

Oma toiveeni on, että syntyneeseen tilanteeseen löydetään ratkaisu mahdollisimman pikaisesti. Sopua tarvitaan vielä moneen otteeseen selvitäksemme mahdollisimman pienin kolhuin taantumasta, jossa ihan virallisestikin viime kuukausien talouslukujen mukaan olemme.

Minun ei tarvitse olla kovinkaan huolissani siitä, miten muilla puolueilla menee tai mitä he tekevät ja miten. Keskustan tekemisissä on ihan riittämiin, kun yritämme tehdä asioita paremmin ja yritämme kertoa aikaisempaa selkeämmin sen, millaisilla tavoitteilla ja asioilla me maatamme tulevaisuuteen luotsaamme.

En silti malta olla ihmettelemättä sitä, miten suurin oppositiopuolue tällä hetkellä toimii. En myöskään yhtään ihmettele sitä, että Soini joukkoineen saa mielipidetiedustelussa paremmat arvosanat onnistumisestaan kuin koko luokkaan suurempi ryhmä.

Oppositiossa oleminen ei ole helppoa. Kokemusta tuosta ajasta on itsellänikin yli kuuden vuoden ajalta.

Politiikassa etulyöntiasema on aina sillä, joka pystyy tekemään avauksia ja johtamaan keskustelua. Oppositiolla on näiltä osin vähemmän liikkumatilaa. Vaatii esim.  todella vahvaa ja vankkaa ohjelmatyötä, jotta kyetään aikaansaamaan oikeita avauksia - konkreettisia esityksiä ja vaihtoehtoja.

Huteja ja osumia

Yksi toimintatapa on se, että arvostellaan ja kritisoidaan kaikkea mahdollista, mikä liikkuu. Onnistumisen mahdollisuudet toki ovat tällöinkin olemassa. Oikeita "osumia" tulee harvoin.

Toisaalta aivan tyhjänpäälle tai puolitotuuksiin rakennetut vastustamiset on helppoa osoittaa vääriksi. Se mikä kenties toimii "kentällä" puhuttaessa, ei välttämättä toimi eduskunnan täysistunnossa, jossa on aina joku, joka muistaa esimerkkejä historiasta tai on jostain perustellusta syystä asioiden todellisesta tilanteesta tietoinen.

"Oikeansuuntainen, mutta riittämätön" on eduskunnassa usein kuultu lauseen pätkä. "Me sosialidemokraatit" sanotaan nykyisin yhä useammin.

Toivomisen varaa on

Myönnän, että maan hallituksen ja hallituspuolueiden tekemisissä on ollut ja on korjaamisen ja toivomisen varaa. En vaan mitenkään hyväksy väitteitä siitä, että oltaisiin toimettomana odottamassa, mitä talouden taantuman vaikutukset tulleessaan tuovat. On lukuisia esimerkkejä toimista, joiden tavoitteena on pitää maan pyöriä pyörimässä edesauttaen olemassa olevien työpaikkojen säilymistä. Jo tehdyt päätökset ovat miljardiluokkaa.

Hallitus on vajaan vuoden aikana neljästi arvioinut ja tehnyt käytettävissä olevan tiedon valossa päätöksiä, joilla on pyritty ennakoimaan tulevaa. Päätöksiä on tehty järjestyksessä, mikä tarkoittaa, että kun talouden tunnusluvut marraskuulta lähtien ovat näyttäneet heikompaa kehitystä, on lähdetty liikkeelle yritystoiminnasta sekä yksityisen kulutuskysynnän ylläpitämisestä.

Kunnat tulevat kohtamaan osaltaan taantuman ensisijaisesti vähentyvien verotulojen kautta. Kuntien asemaan liittyvien päätöksien aika tulee kuluvan kevään aikana.

Ei yhtä totuutta

Viikko toisensa jälkeen olemme kuulleet "neuvoja" siitä, mitä pitäisi tehdä toisin. Viikko toisensa jälkeen olemme kuulleet kommentteja siitä, miten väärin on toimittu. Virheitä varmaankin tehty - mutta mittaluokka toimenpiteissä on vähintäänkin riittävä.

Kansaneläkemaksun poistaminen yrityksiltä ei edelleenkään itsellenikään oikein "maistu". On välttämätöntä löytää pitkällä aikavälillä kestävä ratkaisu Kelan maksamien etuuksien rahoituksesta vastaamiseen hieman yli miljardin euron osalta. Sekin tulee tässä yhteydessä muistaa - erilaisista pelotteluista huolimatta, että valtio on se, joka viime kädessä vastaa tänäkin päivänä siitä, että Kelan tileillä on maksupäivinä riittävästi euroja.

Kokonaan toinen asia on sitten se, että millä pyritään luomaan vähintäänkin kyseenalaista kuvaa siitä, missä mennään tai mitä milläkin päätöksellä tarkoitetaan. Kuntien rahoitusasemaa koskevia ratkaisuja tullaan siis tekemään kevään kuluessa - tämä on kerrottu useammankin ministerin suulla useamman kerran.

Esim. on vähintäänkin harhaanjohtavaa väittää, että kuntia ollaan pakottamassa yksityisiin palveluihin, kun päätöksiä ei tehdä tässä ja nyt. Eivät ne ole ilmaisia yksityisetkään palvelut - jos eivät ole ilmaisia kuntien omana tuotantonakaan toteuttamat. Muutokset verotuloissa eivät yksityistä yhtään enempää kuin olisi tapahtumassa jo muutoinkin.

Yhteistyön kättä on tarjottu hallituksesta oppositiolle - samansisältöisen "tarjouksen" on tehnyt oppositio hallitukselle. Mahdollisimman laajaa yksituumaisuutta tulemme lähiviikkojen ja kuukausien aikana tarvitsemaan löytääksemme keinoja lieventää maailmanlaajuisen taantuman vaikutuksia maassamme. Jokainen käyttökelpoinen ehdotus kannattaa hyödyntää.

On selvää, että ainoa viisaus ja totuus ei ole maan hallituksessa. Toisaalta sekään, että oppositio lyö "teesinsä" pöytään tavalla, missä vanhan vakinaisen palokunnan palopäällikön sanat VPK:lle tulevat varmuuden vuoksi jo ennen "tulipaloa" - "väärin sammutettu" - ei ole kyllä niitä kaikkein yhteistyöhakuisimpia toimintatapoja.

Harvoin, jos koskaan on yhtä ainoaa totuutta. Oppositiossa oleminen ei ole helppoa - varsinkaan puolueelle, joka on tottunut käyttämään valtaa.

Hermostuneen oloinen viikko. Monenlaisia asioita on menossa - suuria ja pieniä. Vähäisimpänä ei tietenkään ole taloudessa tapahtuvat muutokset, jotka omalta osaltaan lisäämässä epävarmuutta.

Taloustilanteen vakavuudesta huolimatta jotenkin vaan vaikuttaa levottomammalta ja hermostuneemmalta kuin aikoihin. Olen pohdiskellut, miksi näin? Oltaneen tilanteessa, missä vasta aika näytää, mistä on lopunperin ollut kysymys. Yksittäiset asiat tai tilanteet eivät selkiyttäne tilannetta.

Eduskunnassa on "sisällä" muutamia tunteita kuohuttavia lakiesityksiä ja asioita. Paljon huomiota herättänyt ulkomaalaislaki on valmistumaisillaan. Ns. Lex Nokiakin on täysistuntokäsittelyä vaille valmiina. Turvallisuus- ja puolustuspoliittisenselonteon lähetekeskustelu viestitti perustavaa laatua olevista näkemyseroista niin hallitus oppositio -akselilla kuin hallituspuolueiden sisälläkin.

Mielipiteiden jyrkkeneminen kuuluu tyypillisesti vaalienalusajan poliittiseen keskusteluun. Vaaleja odotetaan milloin minkäkinlaisissa tunnelmissa ja noissa tilanteissa myös mielipide-erot tulevat tavanomaista selkeämmin esiin. Väheksymättä yhtään kesän eurovaaleja, en osaa liittää edm. asioista käytyjä keskusteluja niihin. Aikaankin on vielä useampi kuukausi ja puolueillakin valmistautuminen vasta meneillään.

"Paniikkinappulaa" painetaan tavallisesti tilanteissa, missä jotain on jo sattunut ja tapahtunut. Tällaistakaan, ainakaan mitään erityisempää en tunnista.

Yksittäisillä edustajilla on aika-ajoin kipeitä ja vaikeasti omien mielipiteiden sekä ajatusten kanssa yhteensovitettavia asioita. Kipunointia esiintyy erityisesti valiokuntatyössä toisinaan myös täysistuntokäsittelyssä. Tämä on hyvin ymmärrettävää. Asiat vaan yksinkertaisesti joskus ovat hankalia ja vaikeita - törmäyksiäkin tulee.

Kompromissit hankalia

Pääsääntö kuitenkin on se, että hallituksen esitysten eduskuntakäsittely on osa prosessia, johon meidän jotka kuulumme hallituspuolueiden eduskuntaryhmiin pitäisi kyetä vaikuttamaan jo ennen eduskunta käsittelyä niin että laajan enemmistön tuki on käsittelyssä löydettävissä. Kyse on jo tällöin kompromisseista, joihin tulisi kyetä tukeutumaan. Lähes aina näin voidaan toimia. Paikkapaikoin on toivomisen varaa, asioiden ennakointi pettää syystä tai toisesta. Tällaiset tilanteet tietävät yleensä hankaluuksia.

Mitä isommasta ja periaatteellisemmasta asiasta on kyse, sitä huolellisemmin ja laajemmin valmistelu tapahtuu. Turvallisuus ja puolustuspoliittinen selonteko on hyvä esimerkki tällaisesta valmistelusta. Tavoitteena jo lähtökohtaisesti on mahdollisimman laaja yhteinen näkemys.

Yksittäiset sanailutkin ovat saaneet jatkoa. En edelleenkään pidä hyvänä sellaista kehitystä, missä julkisessa tilanteessa vaikkapa vain sanansäilällä toista "lyödään" - varsinkin jos edes yritetään lyödä "vyön alle.

Vanha kulunut toteamus tietää kertoa että "edestään löytää". Politiikassa jos missä tämä on varmaa. Esim. minkäänlaiseen ylimielisyyteen ei luulisi kenelläkään olevan varaa. Politiikkakin kun on nousuja ja laskuja, kun olet suosion harjalla tiedät, että alaskinpäin joskus taivalletaan. Toisaalta sekin olisi hyvä muistaa, että vaikka olisi kuin syvällä pohjalla, ylöspäin on mahdollisuus päästä.

Opiksi otettava

Monenlaista palautetta olen kuluneen viikon aikana saanut lukea ja kuulla. Me ihmiset olemme erilaisia, ja koemme samat asiat ja tilanteet ja tunnelmat hyvinkin eritavoilla.

Dokumenttielokuva "Liikkumavara" esitettiin kahdesti televisiossa. Elokuva kuvaa edustajan työn arkea yhden käsittelyssä olevan lain välityksellä. Kun muistaa lähtökohdan - kuvata sitä, mitä kansanedustajan työ kaikkine vivahteineen ja sävyineen - on elokuva mielestäni onnistunut työssään hyvin.

Saamani palaute on ollut pääsääntöisesti myönteistä. Toisessa laidassa ovat olleet tekstit, joissa ei ole ärräpäitäkään säästetty. Olen ollut hieman yllättynytkin palautteen määrästä, jota on siis tullut kymmeniä.

Opiksi otettavaa varmastikin on. Jos on kiitetty tapaa yrittää viedä vaikeaa asiaa käsittelystä päätöksiksi, on toisinpäin kommentteja sanoja säästämättä tullut toimintatavoistani ja joistakin yksittäisistä sanoista ja ilmeistä.

Osasta palautteesta - niin myönteisestä kuin vähemmän myönteistäkin - itseni tunnistan. Sellaisiakin kommentteja on tullut, että en niistä - vaikka olen joillakin toisillakin tilanteita "testannut"- itseäni tunnista. Toisaalta jos on kokemukset omakohtaisia, niin omakohtaisesti koettuja ne ovat myös jokaisella palautteen antajalla. Itseään ja toimintatapojaan voi ja tulee arvioida, kehittää ja parantaa.

Eduskunta on kokoontunut vuoden 2009 valtiopäiville. Yhden vaalikauden aikana on neljät valtiopäivät. Pykälät näin määräävät.

Tasavallan Presidentti pitää vuodessa joitakin "säännönmukaisia" julkisia puheita. Puheita tulee ja menee - niitä odotetaan - niistä halutaan tehdä arvioita ja linjauksia.

Ei ollut kenellekään yllätys, että Presidentti Halosen puhe piti sisällään arvioita ja linjauksia tulevalla viikolla eduskunnan käsittelyyn tulevasta turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta sekä talouden taantumasta.

Maamme liittoutumattomuuspolitiikan ilmentäminen on ollut ja tulee olemaan mielenkiinnon kohteena niin meillä kuin rajojemme ulkopuolellakin. Presidentti todisti, että mikään ei ole sisällön tai toimiemme osalta muuttunut vaikka tekstikirjaus aikaisempaan verrattuna onkin erilainen.

En tunne selonteon valmistelua riittävän hyvin, jotta kykenisin ainakaan tässä vaiheessa sanomaan mitä Halosen todistaminen aivan täsmällisesti tarkoittaa - kun kerran sanamuotoa kuitenkin on muutettu. Eduskuntakäsittelyn aikana tämäkin selvinnee. Kyse ei sitten kuitenkaan ole ihan vähäpätöisestä asiasta. Näissä yhteyksissä jokaisella sanalla sija- ja aikamuotoineen on merkitystä.

Omassa mielessäni edelleenkin paras määritelmä on ajalta jolloin puolustusministerinämme oli Seppo Kääriäinen. "Aikaansa seuraava sotilaallinen liittoutumattomuus ja itsenäinen puolustus" kelpaisi hyvin tänäkin päivänä tilanteessa missä emme ole sotilasliiton jäsen mutta lähempänä Eurooppalaista yhteistyötä kuin koskaan aikaisemmin.

Höläytyksiä

Vähintään yhtä suuret otsikot - ellei suuremmatkin - kuin valtiopäivien avajaisissa pidetyt puheet saivat Kokoomuksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kielikuvalliset ilmaisut maamme vasemmistosta. Politiikka on parhaimmillaan ymmärrettävää sanojen akrobatiaa. Aina ei kuitenkaan tule onnistumisia. Nokkeluudessakin voi epäonnistua ja kompastua.

Näin kävi tällä kertaa samalla viikolla kahdelle ministerille. Anteeksipyynnöt on tehty. Jotenkin minulla on sellainen "hytinä" että niin Demarit kuin Vasemmistoliittokaan eivät tule jättämään tätä tähän.

"Pallon karkaamisia" sattuu politiikassakin. On monia ihmisiä, joiden tunnetasolla olevaa asiaa ja elämänkokemuksia sekä tekemisiä on loukattu. Silloin kun tunteiden voimalla ollaan liikkeellä seuraukset saattavat olla arvaamattomia. Aika näyttää. Toivoa kuitenkin sopii tässäkin yhteydessä, että ei oltaisi avattu ainakaan ihan uutta keskustelukulttuurin "tasoa". Esim. politiikan arvostus ei tällaisilla keinoilla ja tavoilla ainakaan lisäänny.

Tuttu paikka - keskellä

Erilaiset luokittelut ovat mielenkiintoa herättäviä. Pitkä perinne - vaikkakin hälvenemäänpäin? - on jakaa meidät poliitikot ja kannattajammekin akselilla oikeisto vasemmisto, missä keskustalla on oma paikkansa.

Vaalikoneet ovat tulleet meidän vaalienalusaikaamme kenties peruuttamattomasti. Ehdokkaiden vastaukset ja mielipiteet ovat käyttökelpoisia vielä vaalien jälkeenkin.

Tampereen yliopiston tutkija Esa Reunasen ja emeritusprofessori Pertti Suhosen tekemä tutkimus, jossa viime eduskuntavaalien alla Yleisradion vaalikoneelle tehtyjen vastausten perusteella istuvat kansanedustajat on ryhmitelty antamiemme vastausten perusteella.  Meillä on edelleenkin niin keskusta, oikeisto kuin vasemmistokin.

Tutkimus toisaalta kertoo yksittäisen edustajan ajatusten sijoittumisesta ja mielipideulottuvuuksista poliittisen suuntauksen mukaan. Toisaalta kertoo ja osoittaa sen, että puolueiden sisällä on näkemyksellisiä eroja yhteiskunnan kehittämisen suurista linjoista. Selkeäksi tulee myös se, että puolueilla on keskenään tunnistettavissa olevia eroja.

Kyse on yleistyksistä, eikä varsinkaan yhden tutkimuksen perusteella pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ajattelun suunnat näkyvät kuitenkin yllättävänkin selkeästi - semminkin kun eri ihmisten kanssa arjessa tätä työtä tekee.

Oma "sijoittumiseni" on keskustassa - hieman vasemmalla puolella. Tunnistan oman "asemani".

Sosiaaliturvan uudistaminen eteni yhden ison harppauksen eteenpäin. Yli vuoden työn jälkeen komitean linjaukset ovat jokaisen luettavissa ja arvioitavissa.

On jo sinänsä arvokas asia, että laajan ja monia selvitystöitä sisältäneen valmistelun jälkeen työtään vuoden loppuun jatkavan komitean työ on yksimielinen. Lopputulos on ollut monen punnerruksen takana. Toisaalta lopputulos onneksi osoittaa, että muutamien viikkojen aikana tarkoitushakuisiksi luokiteltavissa olevat vuodot keskeneräisestä työstä eivät näytä ainakaan pahemmin vaikuttaneen.

Mitä sitten on saatu aikaan? Raportti, jossa on kattavasti ja perusteellisesti luodattu niin sosiaaliturvamme perusteita kuin tehty toimenpide-ehdotuksiakin. Päälinjoja pidän hyvinkin kannatettavina. Loppuraporttivaiheeseenkin jäi vielä valmistelua vaativia asioita. Esimerkkinä toimeentulotuen ns. normiosan (ei sisällä harkintaa) maksatuksen siirtäminen kunnilta Kelalle.

Asiakirjan lukemisen jälkeen on aina vain selkeämpää, että nyt tehtyjen linjausten täytäntöönpano ulottuu yli kuluvan vaalikauden. Toisekseen niin valmista tekstiä arvioitavana on, että on mahdollisimman pikaisesti kyettävä etenemään esitysten muuttamisessa voimassaolevaksi lainsäädännöksi.

Kaksi peruspilaria

Jälleen kerran on selkeää se, että kun meidän sosiaaliturvamme kaksi peruspilaria ovat perus/vähimmäisturva ja ansiosidonnainen turva, painottuvat nämä kaksi asiaa puhujasta tai edunvalvonnan näkökulmasta riippuen. Perusturvan arvon ylläpitäminen on meidän poliitikkojen ensisijaisella vastuulla.

Osana talouden vakauttamistoimia maan hallitus päätti viedä nyt tehtyjä esityksiä eteenpäin. Lapsiperheiden etuuksien osalta lapsilisät, kotihoidon tuki ja pienimmät vanhempainpäivärahat tullaan sitomaan indeksiin. Kyse on yhtäältä isosta periaatteellisesta asiasta ja toisaalta siitä, että vaikka tasokorotuksia tullaan tarvitsemaan jatkossakin indeksiin sitominen (=vastaa kustannusten nousua) varmistaa etuuksien arvon säilymisen edes nykytasollaan.

Historiaa eläkepolitiikassa - takuueläke

Toinen suuri päätös - yhtään liikaa hehkuttamatta voi todeta että eläkepolitiikassa historiallinen päätös - on toteuttaa ns. takuueläke. Nyt tehty ratkaisu tarkoittaa n. 100 euron korotusta kaikkein pienimpiin eläkkeisiin. Tämän hetken tasossa oltaisiin 685 eurossa. Vaikka jokainen meistä varmaan toivookin, että inflaatio pysyisi mahdollisimman alhaisena vuonna 2011, tuo pienin eläke tulee olemaan päälle 700 euron.

Olemme usein eduskuntakeskusteluissa vertailutilanteissa historiaan asiaa peilaten. Viimeistään näiden päätösten jälkeen on kiistatonta semminkin, kun nyt tehtyjä ratkaisuja voi pitää jatkumona pienimpien vanhempainpäivärahojen korottamista työttömän päivärahan tasolle, lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen nostolle tai kansaneläkkeen 20 euron tasokorotukselle, että nykyhallitus on määrätietoisesti kohdentanut tulonsiirtojen parannuksen kaikkein heikoimmassa asemassa oleville.

Ainakin ne meistä, jotka pidämme tärkeänä sitä, että perusturvan taso olisi riittävä, tiedämme, että on kuljettu oikeaan suuntaan. Työtä tulee näiltä osin riittämään jatkossakin - komiteankin esityksiä toteutettaviksi on aivan riittämiin. Mutta kun puhutaan sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, pärjätään hyvin, vaikka tilannetta tarkastellaan miesmuistia pidemmällekin historiaan.

Ei oikein maistu

Työnantajilta on peritty yrityksen koon mukaan porrasteista kansaneläkevakuutusmaksua. Osana nyt tehtävää kokonaisuutta tuo maksu tulee poistumaan. Minua tämä ratkaisu ei miellytä.

Päätökset on tehty, ja nyt on katsottava eteenpäin niin, että vähimmäisturvan/kansaneläkkeiden rahoitus on turvassa pidemmälläkin aikavälillä. Päätökset korvaavasta rahoituksesta on tehtävä viipymättä ja ne on tehtävä kestävällä tavalla. Velanotolla ei voida tätä syntynyttä rahoitusvajetta kattaa. Tähän mennessä tehdyillä päätöksillä kuluvan vuoden budjetin katteeksi otettava velka on miljardiluokka.

Miljardeja jo tänä vuonna

Hallitus julkaisi siis oman aina 2 miljardiin euroon ulottuvan toimintaohjelmansa taantuman seurausten lievittämiseksi - suurista periaatteellisista ratkaisuista yksittäisiin silta-, väylä- ja rakentamisinvestointeihin. Tavoite on pitää "pyöriä pyörimässä". Onnistumista tullaan arvioimaan vielä pitkään. Senkin pystyy jo tänään sanomaan, että tulevissakin lisätalousarvioissa ja erityisesti vuoden 2010 valtion talousarviota tehtäessä asiaan palataan.

Tämän hetkinen arvio velanottotarpeesta lähivuosien osalta on yhteensä 30 miljardia euroa. Tämä joudutaan tekemään tilanteessa, missä olisimme tarvinneet tuon "liikkumavaran" suoriutuaksemme esim. tulevien vuosikymmenten ikääntymiseen liittyvistä palvelutarpeiden lisävaatimuksista.

Tämänkin taantuma kääntyy aikanaan nousuksi. Megaluokan kysymykset pitää kyetä ratkomaan.

Jokainen meistä joutuu tai pääsee erilaisiin tilanteisiin. Jotkut asiat toistuvat päivittäin. Niistä tulee rutiineja. Ne oppii ja tekee ja toimii samalla tavalla kerta toisensa jälkeen.

Sitten on niitä tilanteita, mitä ei voi ennakoida, mitä ei voi oppia ja opetella. Olen saanut olla viime vuoden keväällä tilanteissa, mitä ei ole voinut opetella. Toisaalta riitti se, että on oma itsensä. Tekee ja toimii niinkuin arjessa tapahtuu.

Tänään tuo viime kevät on kaikkien nähtävissä elokuvateattereissa. Televisiosta dokumenttielokuva "Liikkumavara" tulee 11. helmikuuta.

Vuosien saatossa on oppinut siihen, että ihan jokaisessa valokuvassa ei onnistu. Tv-kuvissakin posket punoittavat vaikkei erityisemmin jännittäisikään.

Arkea

Dokumenttielokuvaohjaaja Annika Grofin näkemys kansanedustajan arjesta on ensi-iltansa saanut ja jokaisen asiasta kiinnostuneen arvioitavissa. Kameran "taltioitavana" olleena pidän lopputulosta onnistuneena. Sitä ei voi kuin ihmetellä, miten ohjaaja on kyennyt luomaan elokuvaan jännitteen, joka toisaalta vie elokuvaa eteenpäin, toisaalta jättää odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Kokouksia, palavereitä ja tapaamisia, onnistumisia ja pettymyksiä, vakavia ilmeitä ja hymyäkin, naurua ja kyyneleitä, erilaisten ihmisten tapaamisia ja yhteydenpitoa kotiin. Sitä se kansanedustajan arki on. Elokuvan nähtyään sitä kysyy itseltäänkin ties monennenko kerran, mitä jatkuvalle kiireelle voisi tehdä.

Elokuvan arviointiin en lähde. Jokainen tekee sen omista lähtökohdistaan. Valmiissa työssä on monta tasoa. Lähtökohta on ollut se, että ohjaaja on halunnut tietää mitä eduskunnassa ja sen arjessa tapahtuu.

Eri värisien lasien läpi

Kyse on hänen näkemyksestään yli vuoden perehtymisen ja noin puolen vuoden kameran linssin läpi asioiden tarkastelemisen jälkeen. Sen tiedän jo nyt, että on monia jotka näkevät elokuvassa vain asia asian, joka vie koko elokuvaa eteenpäin eli laki terveydenhuollon ja päivähoidon asiakasmaksuista.

Toinen seuraa henkilöitä, tekee havaintoja ja johtopäätöksiä. Kolmas katsoo ammattilaisen silmin dokumenttielokuvaa. Neljäs näkee sen, mikä lähtökohta koko työlle on ollut, eli saa vastauksia siihen, millaista kansanedustajan arki on. Viides "bongaa" tuttujen ja tuntemattomampien edustajien edesottamuksia jne.

"Liikkumavara" on tätä kaikkea. Itse itsensä näkeminen ei ole kolmannenkaan katselukerran jälkeenkään ole kuin osin "tuttua". Toisaalta tähänkin kohtaan pätee se, että eihän se ole peilin vika jos kuva on väärä.

Sellainen tulee joka tapauksessa todistettua, että meillä itse kullakin on erilaisia päiviä. Henkilö on sama, mutta toimimme eri tilanteissa eri tavoilla, jotka riippuvat esim. kulloisestakin tehtävästämme.

Toivon, että dokumentin kautta edes joillekin avautuisi nykyistä paremmin se, että kansanedustajan työ on jotain muutakin iltapäivälehtien julkisuutta tai poissaolojen laskemista. Asioita pitää osata. Neuvottelutaitoa ja yhteistyökykyä pitää olla. Jokainen kansanedustaja on oma persoonansa vahvuuksineen ja heikkouksineen.

Yhdistäviä tekijöitäkin on paljon. On olemassa tahto tehdä asioita hyvin - onnistumiset ja epäonnistumiset on jokaisen arvioitavissa.

Kohu

Lipposen II hallitus linjasi valtionhallinnon alueellistamisen periaatteita. On olemassa laaja yli puoluerajojen ulottuvat tahtotila ja lainsäädäntöön pohjautuva tahtotila siitä, miten uusia toimintoja luotaessa ja toimintoja kehitettäessä on selvitettävä mahdollisuudet alueellistamiseen. Kymmenen vuoden aikana on valtion työpaikoista 3600 vaihtanut sijaintipaikkakuntaa.

Uuden lääkealan keskuksen perustamisesta on noussut aikaisempaa suurempi julkinen häly. Hyvä niin, että keskustelua käydään. Hyvä niin, että valtionhallinnon työpaikkojen alueellistamisen merkityksestä ylipäätänsä käydään keskustelua.

Otsikoihin on noussut lääkelaitoksen siirtäminen Kuopioon. Kyse siis on - ilman mitään saivarteluja - uuden lääkealan keskuksen perustamisesta. Ollaan luomassa uutta ja kokoamassa uuden toimijan hallintoon useita nykyisin olemassa olevia toimijoita.

Koetellut periaatteet

Valmistelu on edennyt olemassa olevien ja muissa hankkeissa "koeteltujen" periaatteiden mukaisesti. Laki velvoittaa siihen, että uutta luotaessa on alueellistamisselvityskin tehtävä.

Olemassa olevat asiakirjat eivät ole täydelliset - mutta mielestäni hyvinkin riittävät jo tehtyjen päätöksien pohjaksi. Monta kysymystä on vielä avoimena - eikä vähäisimpänä osa henkilöstön tulevaisuuteen liittyviä asioita. Toisaalta jo tehtyihin päätöksiin sisältyy tieto siitä, että siirtymäaika on viisi vuotta. Useita eri toimijoiden tehtävien välistä rajapintaa tullaan läpikäymään, mikä varmuudella merkitsee epävarmuuden vähentymistä.

Alueellistaminen ei ole itseisarvo. Kyse on kuitenkin tulevaisuuteen varautumisesta. Osaavista henkilöistä tulee olemaan pulaa - alueellistamisella pyritään varautumaan myös siihen, että pääkaupunkiseudun lisäksi muuallakin maassa olisi alueiden kehitystä eteenpäin vievää korkean tason osaamista ja työtä.

Merkkivuosi 1809. Moni saattaa kysyä, että mitä merkillistä vuodessa 200 vuotta sitten oikein on.

Kuluvana vuonna tulee kuluneeksi 200 vuotta siitä, kun naapurimaastamme Ruotsista iso osa pinta-alasta liitettiin hallinnollisesti Venäjään. Tuota muutosta voidaan pitää Suomen myöhemmän itsenäistymisen merkkipaaluna.

Jokunen vuosihan siinä kului. Venäläiset yrittivät parhaan kykynsä mukaan maatamme omankaltaisekseen saattaa - huonolla menestyksellä. Toisaalta historiankirjoitus kertoo, että läntinen naapurimme on elänyt rauhan aikaa viimeiset 200 vuotta. Tämä ei ole ihan pieni asia - on ollut mahdollisuus rakentaa yhteiskuntaa - mm. kahden maailman sodan aikana.

Voi vain arvailla ja mietiskellä millainen suomenniemi olisi, jos historiankirjoitus meille 200 vuoden takaisista tapahtumista toisin kirjoittaisi. Toisaalta näissä tilanteissa ja tilaisuuksissa, jossa asioita taaksepäin tarkastellaan, niin jonkinlaisena ihmeenä voi pitää mm. sitä, että kaksi sukupolvea sitten meidän elintasomme oli puolet Ruotsin vastaavasta - tänään olemme vähintään samalla tasolla ellemme korkeammalla.

Viha-rakkaus -suhde

Ruotsin ulkoministeri Carl Bild kirjoitti viikko sitten maidemme olevan lähempänä toisiaan kuin kenties koskaan aikaisemmin - valtioina ja hyvinvointiyhteiskuntana osana Eurooppaa ja yhteisöä.

Meillä on paljon samanlaisia kulttuurillisia perinteitä, mikä ei ole ihme, vaikka maidemme välillä "viha-rakkaus -suhde" onkin, niin siitä ei sitten kuitenkaan ole kovin pitkä aika kun olemme erossa olleet. Kielessämme on runsaasti ruotsiin pohjautuvia sanoja. Niin tai vaikka se, että avioliiton merkiksi pidämme sormuksia vasemman käden nimettömässä, kun esimerkiksi jo Norjassa tai Tanskassa on toinen käsi.

Merkkivuosi avattiin Ruotsin parlamentissa pidetyssä avajaisjuhlassa - seminaareineen. Oli kuningas ja kuningatar, kaksi prinsessaa, tasavallan presidentti, kaksi pääministeriä ja itse avajaisjuhlassa 700 muuta - meitä kansanedustajiakin.

Ao. tilaisuudessa oli historian havinaa. Asioista perillä olevat kertoivat, että koskaan aikaisemmin ei naapurimaiden ylin valtiollinen johto ole ollut tässä laajuudessa ja kokoonpanossa samaan aikaan samassa paikassa. Toisena pienenä, mutta sitäkin periaatteellisempana yksityiskohtana Ruotsin voisi mainita, että parlamentissä oli ensimmäistä kertaa historian saatossa jonkun muunkin kuin oman maan,  eli myös Suomen lippu salossa.

Pieni mutta periaatteelinen asia

Yksi pieni, mutta ääri tilanteessa periaatteellinen asia liittyi meidän suomalaisten matkustamiseen. Ei tarvitse olla kummoinen yritys, missä ehdoton lähtökohta on, että mikäli yrityksen johto matkustaa, se ei saa olla kokonaisuudessaan samaan aikaan samalla lennolla - turvallisuussyistä.

Eduskunnassakin on viime vuosien aikana turvallisuustasoa nostettu selkeästi. Asioihin kiinnitetään huomiota aiempaa yksityiskohtaisemmin ja perusteellisemmin.

Samassa Tukholman koneessa istui puhemies ja varapuhemiehet, useampi valiokunnan puheenjohtaja ja ryhmä kansanedustajia ja virkamiesjohtoa. Toisaalta ymmärrän hyvin, että näin tapahtui - siitähän on lähdettävä, että lento sekä nousee että laskee onnellisesti ja turvallisesti. Mutta entäs jos, joidenkin seurueeseen kuuluvien kanssa hieman hymyillen todettiin, että no...

Meillä on varamiesjärjestelmä olemassa, ja jos jotain sattuisi niin jonoon asti on tulijoita. Itse ajattelen kyllä niin, että tätä päivää on, että tällaisiinkin asioihin huomiota kiinnitetään, ja vaikka järjestelmä eduskunnassakin toimii kaikissa tilanteissa, niin kannattaisi silti asioita tältäkin kannalta miettiä.

Työrauha

Sosiaaliturvauudistuskomitean työssä oli taas vaihteeksi "vuotoviikko". Saimme uutisissa kuulla komitean käytössä oleviin laskelmiin perustuvat arviot siitä, millaisia vähimmäisturvaan liittyviä muutoksia ollaan tekemässä.

Annettaisiin komitealle työrauha. Tiedän, että on tahoja, joiden etujen (edunvalvontaan liittyen), tai ennemminkin tavoitteiden mukaista, on saattaa tämän kaltaisia asioita julkisuuteen kesken kaiken.
Maltettaisiin nyt vielä muutama viikko. Kyse on joka tapauksessa kokonaisuudesta, jossa on erilaisia osia.

Julkisuudessa olleiden tietojen osalta on varmuudella jokaiselle - olipa sitten "vihkiytynyt" asioihin enemmän tai vähemmän - asioita, jotka ovat arveluttavia ja kyseenalaistettavia, ainakin niin kauan kuin koko esitys on käytössämme. Kansaneläkevakuutusmaksun poistaminen yrityksiltä on eräs sellainen - vaikkapa vain taantumasta selviytymisemme nimissä väliaikaisesti.

On hyvä ja pidän välttämättömänä, että yhteiskuntamme perusrakenteisiin kuuluvasta sosiaaliturvasta ja sen uudistamisesta käydään keskustelua. Maltettaisiin nyt vielä muutama viikko, jotta käytössämme on kaikki se tieto mitä saatavissa on täsmentyneiden ja jäsentyneiden esitysten muodossa taustalaskelmineen.

Tasavallassa kaikki hyvin. Jos ja kun perusteena käyttää sitä, mitkä asiat ovat olleet suurimpia "huolenaiheita".

Miten onkaan voinut olla mahdollista, että aina valppaat juorulehdetkään eivät ole saaneet vihiä puhemies Niinistön seurustelusta. Onneksi tällaistakin voi vielä tapahtua. Huippupoliitikolla on oltava oikeus omaan elämään, vaikka tehtävä yksityisyyttä rajoittaakin.

Verkkosukkahousut ovat olleet toinen mielenkiinnon kohde. Eihän niissäkään sinänsä mitään ihmeellistä ole, mutta palstamillimetrejä on kulutettu runsaasti siihen, miten soveliasta oli suuren puolueen puheenjohtajalle kuvaututtaa itsensä tavanomaisesta "lookista" poikkeavasti.

En lähde arvioimaan mahdollisia poliittisia vaikutuksia tai uskottavuutta, mutta jälleen kerran erinomainen käytännön esimerkki siitä, miten kyseisessä jutussakin olleet asia-asiat ovat kiinnostaneet.

Jostain oli luettavissa, että jutussa oli opposition terveisiä hallitukselle. Tärkeintä on ollut pyörittää keskustelua verkkosukkahousuista - ja kommentoijia on riittänyt.

Riittävä mittakaava

Kaikki tämä tilanteessa, jossa valmistellaan täyttä päätä ministeriöiden esityksiä toimenpiteiksi taloudellisen taantuman vaikutusten vähentämiseksi. Hallitus tulee antamaan omat esityksensä eduskunnalle kuluvan kuun loppupuolella.

Konkreettiset esitykset kokoaa valtiosihteeri Sailas ministeriöiden esitysten ja oman valmistelunsa pohjalta. Koko luokan tulee olla riittävä ja samalla kohdennettu, jotta voidaan aikaansaada riittävät vaikutukset.

Oikeansuuntaisilla ehdotuksillaan tulivat julki niin liikenneministeri kuin elinkeinoministerin asettama "selvitysmieskin". Ykkösasia tässä vaiheessa on pyrkiä aikaansaamaan pohjaa olemassa olevien työpaikkojen säilymiselle. Tämänkaltaisille ehdotuksille on helppoa antaa tukea. Mittakaavan pitää olla riittävä.

Sopimispalapeli

Kuntavaaleista on kulunut reilut kaksi kuukautta. Olemme ajassa, jossa kuntavaalien tulos konkretisoituu eri toimielimien osalta henkilöiden nimiksi eri tehtäviin.

Monenmoisia huhuja eri pitäjistä on ollut liikkeellä ja on saatu lukea erilaisilla palstoilla. Pääsääntöhän on, että eri tehtäviä on liian vähän siihen nähden, mitä on paikkojen tavoittelijoita. Näkemyseroja on niin puolueiden välillä kuin ryhmittymien sisälläkin.

Sopiminen on aina paras mahdollinen vaihtoehto. Toisekseen siitäkään ei mihinkään pääse, että ihan jokaisen toiveet ja odotukset eivät voi millään toteutua. Käsityksiä ja odotuksia on niin monenlaisia ja toisaalta yksittäisiä, yhtä pitäviä ja kaikkiin tilanteisiin soveltuvia kriteereitä on käytännössä mahdotonta aikaansaada.

Periaatteellisella tasolla ja perinteisiin pohjaavia käytäntöjä on olemassa lähtien siitä, mikä on kussakin ryhmittymässä se toimija, joka tekee päätöksiä. Olen ollut mukana neuvottelemassa paikkajaosta viisien kunnallisvaalien jälkeen. Pääosin ja kokonaisuutta arvioiden on tullut niin onnistumisia kuin epäonnistumisiakin. Kyse on palapelistä, jonka palat eivät ihan aina kohdalleen osu, mutta ovat soviteltavissa.

Puolueiden välillä tapahtuvan jaon periaatteet ovat kenen tahansa luettavissa voimassa olevasta lainsäädännöstä, mikäli asiat kiinnostavat. Eri kunnissa on erilaisia toimintakulttuureita ja tapoja siinä, mikä on se lähtökohtatilanne, jossa vaalien jälkeistä paikkajakoa lähdetään tekemään.

Tämä voi tarkoittaa sitä, että samalla valtuutettujen määrällä kahdessa naapurikunnassa saa eri määrän jaossa olevista tehtävistä. Tällöin voi kysyä, mikä on oikein, tai mikä on väärin?

Voimat oikein

On ainakin kaksi asiaa - isompien tulee ymmärtää, että vaikka "voimaa" on, sitä on myös osattava käyttää. Toisaalta pienempien tulee ymmärtää, mihin ylipäätänsä on mahdollisuuksia. Mikäli näin tapahtuu ja onnistutaan, samalla luodaan edellytykset hyvälle yhteiselle tekemiselle tulevaisuudessa.

Asioista sopimisessa ja erityisesti kun ne liittyvät henkilövalintoihin, on oma arvonsa. Sitä on vaikea mitata millään euromäärällä, mutta se on selvää, että kun joka tapauksessa on kyse erilaisten, joskus kaukanakin toisistaan olevien näkemysten yhteensovittamisesta - onnistuminen luo edellytyksiä sopimiseen niistä ihan oikeista ja vaikeistakin asioista - kuten esimerkiksi suhtautumisesta ylikunnalliseen yhteistyöhön.

Eilisen jälkeen on tämä päivä, jonka jälkeen tulee huominen. Onneksemme meillä on erilaisia päiviä, eikä kuuluisa epäonnensoturi Mr Murphykään vieraile ihan joka päivä.

Uudenvuoden aattona on tapana koota yhteen ja arvioida kulunutta vuotta. Mennyttä ei muuttaa voi, mutta uuden alku antaa mahdollisuuden tehdä asioita toisin. Monet tekevät päätöksiä ja lupauksia muutoksesta.

Tälläkään kertaa en tehnyt yhtään ns. uudenvuoden lupausta. En, vaikka painon pudottaminen ei olisi edelleenkään pahitteeksi ja joitakin piintyneitä tapojakin - kuten taipumus myöhästelemiseen - voisi entrata.

Uuden alku

Uuden alku on käsillä kuntien elämässäkin. Tiedotusvälineet kertovat eri kuntien luottamushenkilöiden välisestä vallanjaosta.

Niitä on ollut kahdenlaisia. Sopuisia ja vaalien tuloksia kunnioittavia sekä niitä toisenlaisia, jotka äärimmillään jättävät syviä juopia tulevaan työskentelyyn.

Sopimiseen kannattaa aina panostaa. Kuntapäätöksenteon näköala on sen kaltainen, että vaikka demokratiaan kuuluu erilaisten mielipiteiden voimakastahtoinenkin esiin nostaminen, enemmistö viime kädessä ratkaisee ja siihen on tyytyminen.

Ollaan melko perimmäisten kysymysten kanssa tekemisissä. Monien kuntien päättäjät joutuvat pohtimaan itsemääräämisoikeuden merkitystä tilanteessa, missä palvelujen kysyntä kasvaessa tulot eivät meinaa riittää kaiken maksamiseen.

Olen itse aloittanut - joidenkin mielestä liiankin kauan sitten - tilanteessa, jossa elettiin jatkuvan kasvun aikaa. Perustettiin uusia virkoja, ja valtio maksoi valtionsuutta tehtävien mukaisesti.

Sitten tultiin 90-luvun alkuun, jolloin koko ajattelua jouduttiin muuttamaan. Palveluja vähentävät päätökset olivat välttämättömiä. Asioita arvotettiin. Oli selviytymisen aika. Kiitosta ei tullut.

Miksi olemassa?

Tänään ollaan tilanteessa, missä olisi kyettävä pitämään kirkkaana mielessä, mitä varten kunta on olemassa. Keskeisin tehtävä on vastata kuntalaisille tarjottavista palveluista.

Mikä sitten on yksittäisen valtuutetun rooli tai tehtävä - vastuunkin perään voi kysellä? "Kahvoja" kaiken muuttamiseen ei ole ollut, eikä niitä taida jatkossakaan tulla. On hyvä, että uusiutumista henkilöissä, jotka toimivat, tapahtuu - se on tervettä ja tuonee tälläkin kertaa aiempia ratkaisuja kyseenalaistavia ajattelutapoja.

Toisaalta ihan alusta tai tyhjän päältä ei aloiteta. Mahdollisille muutoksillekin on jokin lähtökohta ja perusta. Jokainen päätös on aikansa tulos.

Monen kunnan päättäjät ovat totuuden kanssa tekemisissä siinä, että olisi kyettävä miettimään millainen tulevaisuuden kuva on synnytettävissä siitä, miten palvelut jatkossa järjestetään. Näiltä osin on niin voimassa olevaa kuin tulevaakin lainsäädäntöä, joka toimintaa ohjaa.

Tärkeää on tehdä realistiset vaihtoehtoiset arviot siitä, millaiset mahdollisuudet ovat olemassa. Harvoin jos koskaan on mahdollista ns. poimia marjoja maasta - joudutaan tekemään niitä hankaliakin päätöksiä.

Omissa käsissä

Kotopitäjän osalta tilanne on yhdeltä keskeisimmältä osaltaan omissa käsissämme. Voimme itse päättää tulevaisuudestamme. Maassamme on monia kuntia, joissa näin ei ole.

Ne isot kysymykset ovat talouden kestävyys sekä väestön ikääntymisen seurauksena tuleva osaavan ja ammattitaitoisen henkilöstön saatavuus. Tulevaisuutta pitää kyetä miettimään kuluvaa ja ensi vuotta pidemmällä aikavälillä - nykytilanteessa vähintään vuoteen 2020 saakka.

Olisi hyvä, että keskustelua käytäisiin mahdollisimman laajasti. Vain tätä kautta on mahdollista aikaansaada myös monipuolinen valmistelu. Esitettäviin kysymyksiin vastauksia etsittäessä myös vastauksista tulee riittävän monipuoliset ja laajat.

Sen lisäksi, että voimme itse päättää mitä tuleman pitää, meillä on erilaisia vaihtoehtoja 21 000 ihmisen kuntapalvelujen järjestämisen osalta. Samoin meillä on varmuudella riittävästi aikaa riittävän huolelliselle valmistelulle, jotta varmuudella on tietoa eri vaihtoehdoista ja perusteista. Mahdollisiin yllätyksiinkin tulisi kyetä varautumaan.

Ei yhtä ainoaa oikeaa

Kunnanvaltuutetuksikaan kukaan tuskin pyrkii siksi, että päätöksenteko olisi aina mukavaa. Vastuunkantaminen on jotain ihan muuta, kuin yleisönosastoissa kirjoittaminen tai "baariparlamenteissä" messuaminen - jotka nämäkin ovat tärkeitä asioita, jotta ihmiset ylipäätänsä saataisiin kiinnostumaan heitä itseäänkin koskevista asioista.

Yhteisistä asioista päätöksenteko on vielä siitäkin mielenkiintoista, että läheskään aina ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa vastausta. Toisekseen enemmistön tehdessä ratkaisuja, ei täyttä varmuutta ole siitäkään, että enemmistö olisi aina edes oikeassa. Tämä on yksi osa päätöksentekoa - ja mm. siksi niin mielenkiintoista.